maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vihertää ja kukkii

Tein eilen sitten työkaverilleni nilkkakorun, hän ohjeisti minua sen verran, että ihan muutama helmi ja ketjua. Helmien piti olla vihreitä, vaalean vihreitä. Otin töihin muutaman eri vihreän helmen ja niistä hän valitsi pienet  (4 mm) todella vaalean vihreät helmet. Ketju mallissa sain itse päättää. Tässäkin vain kävi niin, että minä otin ja menin omin päin lisäämään toistakin helmeä... yllättäen sitä kuutiota. Eikä osunut harhaan arveluni. Todella tyytyväinen työkaveri heti aamusta, eipä tuntunu yhtään rankalle alottaa töitä, vaikka eilen ei uni meinannu löytää minua ja aivan liian vähillä unilla piti aamulla herätä. Niin ja sitten vielä olin säheltänyt herätyksen laittamisessa ja hups, jäi aamukaffet ja aamupala väliin. Onneksi silti oli muuten aikaa, että ei sentäs tukka pystyssä tarvinnu töihin sännätä. Mutta tämmöttisen siis työkaverilleni tein.


Kuningassolmupareja, välissä tuplalenkit, toinen solmupari ja helmi. Vuorotellen tuo pieni pyöreä helmiäislasihelmi, joka näyttää kuvassa todella värittömältä, mutta on siis hennon vaaleanvihreä sekä vihreä lasikuutio. Nuo kuutiot nyt vain tuntuivat niin sopivilta. Jatkoketjuna muinaisketjua ja siinäkin päässä kuutio. Myöskin lakkasin tämän kirkkaalla kynsilakalla. Vähän pelkäsin kuinka jähmettää ketjun, mutta ei jähmettäny kun varovasti laittoi ja antoi kivasti uuden ketjun kiiltoa. Sanoinkin, että voi varovasti tehdä toisenkin lakkauksen, niin pysyy parempana. On meinaan hopeoitua lankaa tässä käytetty. Ei halunnut työkaveri hopeista, kun kuulemma aina loppukesästä katkeaa ketjunsa.

Sitten lisäksi Heidin Aherrukset-blogista tuli idea kukkaan. Joka tässä kuvassa ketjun kanssa.


Ei, se ei ole kaulakoru. Vaan hiuspanta.


Heidillä kyllä oli ohjeeseenkin linkki ja hänen tekemänsä hiukan eri näköisiä. Tämä malli on siis ihan omasta päästä. Ihan kiva siitä tuli, kehtaa käyttää. Nyt kyllä tänään keksin miten tuon voisi toteuttaa vielä paremmin, saapas nähdä kuinkas tässä ilta vierähtää. Partsille aurinkoon lankojen ja koukun kanssa... hmm,.... ne vihreet kuutiot kyllä kutkuttelee, kun niiden kanssa lähti muutama muuki helminauha mukaan... niistä sais kivan setin väsättyä... katotaan miten tässä käy.

Jännä, että kuten aiemminkin oon kertonu vihreä ei ole mun väri... tai siis ei ollu ennen. Nythän mä haluan keittiöön vihreetä. Toinen on oranssi, joka on nyt potkinu. Se on tullu lankaostoksissa vastaan muutaman kerran. Mutta nyt tää lähtee tekeen jotain, luomaan.

Nauttikaa kesästä!

8 kommenttia:

  1. Kaunis nilkkakoru. Itsekin tykkäisin tuollaisesta, missä ei hirveästi ole helmiä.

    Ja kaunis hiuspanta. Kauniin värinen. Meillä pannat on myös kaulalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuin parantamaan tuota mallia ja hups, nyt on neljä uutta. ;D

      Poista
  2. Näyttää niin kivalta, että täytynee kokeilla ja saada aikaan pikkunen pala ketjua, ellei kuningasketjua niin jotakin helpompaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muinaisketju taitaa olla ainoa helpompi. =) On meinaan tosi yksinkertainen tuo ketjuamalle, vaikka ei uskois.

      Poista
  3. ihana nilkkakoru, naminam :)) kuningasketjua en oo vielä kokeillut, mutta tuo on kyllä niin upea että saattaapa olla että kokeilen. ja kukkapanta on oikein sievä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan, kaunista ja helppoa. ;D Kukkapanta sai muutaman kaverin... hups. ;P

      Poista
  4. Kaunista ketjua ja tuo helmen väri on niin kesää!

    VastaaPoista
  5. Hei Kati! Onko tekemäsi revontulihuivit vaikeita tehdä? Tai teetko sinä niitä mahdollisesti tilauksesta? ps. oon jo tutkinut ketjumallia erääseen rannekoruun :)

    VastaaPoista