Sovimme ohuemmista tekevämme sukkapariin sopivat kerät. Minä vielä päätin tehdä kerät samanlaisiksi, eli jämät puoliksi ja kahteen eri kerään. Valitettavasti en sitten muistanut kuvata keriä jotka itse sain... hih, kummitätin lahjasukat piti saada ajoissa postiin ja kovasti poltteli sukkien aloitus. Viime viikon torstaina sitten startattiin sukat ja minun sukkani valmistuivat torstain ja perjantain taitteessa.
Pituutta noihin tuli kivasti ja hauskat niistä tuli. Tuolla oli jopa pari lankaa joista tuli juttuja mieleen... mehtäemäntä pyysi minua ostamaan yhtä noista langoista hänelle, kun hän ei sitä paikallisista liikkeistä löytänyt, yksi lanka oli hänelle synttärilahjaksi lähteneestä Zeldan dippauksesta jämä.
Ja riemukkaat ja ihanathan näistä tuli! Eilen illalla olivat oivalliset väsyneisiin jalkoihini ja liekkö sukkien johdosta eivät olekaan tänään niin pahassa kuosissa mitä oletin. Vielä sitten olisi tuo paksumpi lanka, tekiskö siitä sukkaa vai huivia vai virkkaisko tyynynpäälliset vai ponchon? No se saa odottaa hetken ideaansa, on meinaan idea joka vihdoin lähti puikoille ja tuntuu jopa onnistuvan tällä kertaa... on muhinut hetken päässä ja aloitukset ovat epäonnistuneet ja vaatineet jatkojalostusta. Siitä sitten lisää kun valmista joskus... mutta käykäähän siis mehtäpirtissä kassomassa millaiset sukat tuli minun lähettämistäni jämistä. Ja tää oli oikeesti "yli" hauskaa (tuo yli sana kuuluu tänne meidän murteeseen... aina vaan kyllä kuulostaa minun korvissani hassulta vaikka pojatkin sitä käyttävät.), jännittävää ja mielenkiintoista. Oli hauskaa odottaa seuraavaa väriä (vaikkakin tuossa alakuvan etummaisessa sukassa ollut vaaleanpunainen pätkä säären kohdalla oli semmonen, eikö tämä ikinä lopu, heh) ja juurikin nuo langan tunnistukset oli kivoja.
Sitten siihen jalkojen väsymykseen, on ihan pakko riemuita täälläkin. Viime kesänähän siis kävin juoksemassa Oulussa elokuun alussa Extreme runin ja sehän oli ihan mieletöntä fiilistä, itsensä voittamista ja mahtavan hauskaa touhua, kipinä siis jäi ja tulipa syksyllä käytyä pitkiä lenkkejä juosten tämän jälkeen, odottaen vaan seuraavaa kesää ja uutta osallistumista. Viime vuoden runista voi lukea täältä. Huonoimpien kelien alettua jäi juokseminen syksyllä ja talven (joku voi kysyä minkä talven, hih) aikana en ole juossut, urheilut lähinnä olleet työmatkat pyörällä, jossa on vain yksi vaihde... täysillä. Minä en onnistu polkeen rauhallisesti vaikka miten yrittäisin, hetki ja taas mennään. Kerran tai pari hyppäsin kuntopyörän selkään ja siinäpä ne. Nyt on kovasti jo mieli alkanut poltella laittamaan tossua toisen eteen, on vaan vielä ollu semmoset kelit ettei oikee vaatetusta löydy, joko liian paljon tai liian vähän ja kumpikaan ei hyvä. Eilen sitten kävin vähän hakemassa vaatteita, lähinnä kesää ajatellen mutta kun niihin yhdisti pitkähihaista ja ja legginssejä niin johan olikin hyvä. Töistä pääsin kahdeksalta ja tovin kotona pyörittyäni ei poltetta voinut enää vastustaa ja niin vain oli tämä akka lenkkarit ja lenkkivaatteet päällä ovesta pihalla puoli kymmenen. Niin ja se hehkuttamisen aihe... menin meinaan suupielet korvissa tuolla, jalka vei minkä kerkes, piti oikeesti jopa välistä keskittyä pitämään vauhti, ettei lähde liian lujaa. Ja siis kuvitelkaa about puolen vuoden jälkeen ei tehny tiukkaakaan juosta puoleen tuntiin viittä kilsaa. Mitä pidemmälle etenin sitä leveemmin hymyilin, jalka oli kevyt ja koko ajan tuolla tutulla pätkällä tajus, hei mitä hitsiä mä olen jo täällä asti ja edelleen jalka vaan nousee kepeästi. En meinaan olis uskonu selviäväni ensimmäisellä kerralla viidestä kilometristä leikiten, en todellakaan. Ja tänään vähän, siis tooodella vähän tuntuu väsymystä jaloissa. Olen positiivisen yllättynyt oikeasti. Ja meillähän olisi niin kertakaikkisen upea päivä tänäänkin mennä, mutta järki mukana ja en lähde tänään, koska pitkän tauon jälkeen se kostautuisi ja pahimmillaan tappaisi tämän innon taas hetkeksi, eli tänään neulotaan ja tehdään muuta mukavaa, huomenna sitten mennään kipittämään.
Mahtavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
