perjantai 5. heinäkuuta 2013

Änkeröinen ja sukat

Sattuipa pieni vahinko, synttäriarvonnan nilkkakorun kuvat lähtivät sitten kamerasta kävelemään ennen koneelle siirtämistä ja kun oli just nyt tarkotus se esitellä. Esikoisella alkoi tänään pelit Fotboll cupissa ja mies oli päivällä kameran kanssa liikenteessä ja oli net vahingossa poistanut. Mutta ehkäpä minä saan siitä pari kuvaa lainata sitten Annelilta. Perille oli eilen tullut, sattui hiukka viivästystä tuon tekemisen kanssa, mutta ennätti onneksi vielä hyvin tälle kesää Annelille. Andin sukkien kanssa sattui pikku moka ja nyt pitää sitten pistää mailia ja sopia mitä tehään.

No ei sentäs ihan tyhjä postaus tule olemaan. Tätini ruotsista oli käymässä yhtä aikaa Raahessa ja hän sitten sai kunnian olla ensimmäisen Cookie A:n kirjan Sukkia. Rakkaudella sukkaparin vastaanottaja. Iisalmesta nappasin mukaani siis Hot socks neon lankaa paria eri väriä. Toisesta sitten aloitin melkis saman tein sukat. Ja kun hän halukkuuden ilmaisi ne hänelle tein.


Aloitin sillä mielestäni  helpoimmalla mallilla, Monkey, jotka päätyivät to do-listalle. Kuvat ovat omissa jaloissa otetut ja hiukan on tädillä isompi jalka, nii vähän letrut nuo mulle oli.


Varmaan tulee toisetki tehtyä tällä mallilla jossain välissä, kaunis malli mielestäni ja oivallinen matkaneule... mallikerta helppo muistaa nii ei tarvii ohjeitakaan tuijotella saa antaa mennä vaan.

Hih, juniori on vähän ihastunut. Hoidossa on eräs M, jonka kanssa hän leikkii kovasti ja eilen ujosti tunnusti tykkäävänsä hänestä. Juniori on myös erittäin heikkona minun kummityttööni ja kun häntä hiukan kiusoittelin, että onkos tämä M sinun tyttöystäväsi, tuumari poika minun kummityttöni olevan hänen tyttöystävänsä ja M on toinen tyttöystävä. Naistenmies siitä taitaa tulla. Ja voi itku kun olisin saanut pojan ilmeen kameralle tuolloin lomaviikolla kun menimme kahdestaan moikkaamaan kummityttöäni, hän rontti kun on alkanut seurustelemaan ja hänen poikaystävänsä oli käymässä. Juniori meni innolla kummitytön perässä hänen huoneeseensa, mutta se järkytys, että kukas täällä nyt oikeen onkaan ja mikä tämän homman nimi nyt on. Hetki meni totutellessa, mutta sitten sitä jo istuttiin kummitytön sylissä. Seuraavana päivänä kummityttö tuli sitten vanhempieni luokse ja juniori mökötti tästä poikaystävästä.... meni puolituntia ennen kuin edes muka huomasi kummitytön.... vaikka oli ensin neljä tuntia sitä ennen kysellyt koko ajan koska kummityttö tulee ja halunnut soittaa että meinaako tulla. Että semmonen tykkääjä tämä meidän juniori.

Ja entäs meidän kuningatar Romppu. Pakkasin kamojamme jo aaton aattona silloin juhannuksena, kun tosiaan lähdimme heti ajamaan kun pääsin aattona töistä. Romppu on aina tykännyt reissaamisesta, nauttii autossakin olemisesta ja jopa pyöränkorissa on ihana matkustaa. Kun vielä asuin Raahessa, harrastimme pyöräilyä paljonkin. Kun nostin korin lattialle ja laitoin pehmikkeen, oli neiti heti korissa. Valjaat päälle ja hihna... varmuuden vuoksi, ei kyllä koskaan ollu pyöräillessä tarvetta niille. Neiti nousi yleensä etutassut korin reunaa vasten ja nosti kuonon tuuleen. Harmittaa tosissaan, ettei siitä ole yhtäkään kuvaa. Mutta nyt hän tuumasi, että hän lähtee mukaan kans. Miisu ja Harli meni heti piiloon kun näki laukut, ei Romppu.... vaan hän teki näin....


Ja tuossa nakotti ainakin kymmenen minuuttia. Kotiin joutui kuitenkin jäädä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

7 kommenttia:

  1. Kaunis sukka :)
    Tuo kirja on monessa blogissa mainittu vaan vieläkään en ole toimertunut sitä silmäiltäväkseni hakea.
    Taas tuli yksi syy enemmän tehdä se mitä on pitkään pitänyt tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi. Olen nihkeä ostamaan mitään neulekirjoja, mutta tuo tosiaan kannatti. =)

      Poista
  2. Kiva malli sukissa ja väri myös!
    Romppu se tykkäis matkustella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli ihana malli, kaunis ja sopivan yksinkertainen ajoneuleeksi. =)
      Romppu on kyllä semmonen matkakissa, ettei toista. =)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Sukat taidan tehdä itellekki tuolla mallilla, oli sen verta kaunis valmiina. =)
      Romppu on oikea kuningatar, hurmaava sekä luonteeltaan että ulkonäöltä. =)

      Poista
  4. Kauniit sukat ja ihana kissa :)

    VastaaPoista