keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Salaisuudet paljastuu aikanaan...

Niin se aika rientää ja syksyn Sny kierros saapui päätökseensä. Haikea olo, että nytkö se taas hujahti. Kyllä näitä paketteja on niin mukava saada ja kasata. Ja mua onkin hemmoteltu tämä syksy oikeen urakalla. Kyllä taas oli niin upea paketti tämä viimeinenkin.


Paketti siis tuli eilen, mutta aika ei riittänyt heti postailla ja lopulta sitten olinkin niin pelit seis, että sohvalle teekupin kanssa ja ei enää ajatuskaan oikeen kulkenu. Paketissa oli herkkuja mulle, kissoille ja koko perheelle...


Tämä leipä oli tarkoitettu koko perheelle. Voi olla, että pojat ei tästä innostu. Varsinkaan jos huomaavat mitä sisältää ennen maistamista. Mies ei valitettavasti tätä voi syödä. Ajattelin tämän jouluna sitten testata. After eight sukulaatit oli ihan mulle ittelle ja kissat pääs jo maistamaan omaa namuaan. Ajattelin nekin kuitenkin tuohon jouluun säästää, kun niillä on herkkukalenteri ja joka päivä niitä siis saavat. Jouluna kuitenkin meillä herkuttelee myös eläimet.


Kimalle lankaa, jonka Snyni oli ajatellut johonkin huiviin tuomaan vähän juhlavuutta. Kannatetaan ellen sitten saa jotain toista ideaa joka täytyy kokeilla. Ja lisää hand made nappeja, ehkäpä niitä johonkin raaskin käyttääkin kun niitä on jo tullut hillottua hipelöitäväksi vaikka kuinka paljon. Ja täytyy myöntää, että monet ystäville lahjoiksi menevät työt tulee nykyisin merkattua napeilla, nauhalla tai muulla merkillä, arvokkaita kun ovat.


Pirtin kehräämön villasilkkilankaa, ai mitä ihanuutta. Olen rakastunut ja harvinaista kyllä, tämä huutaa heti puikoille... yleensä kun nämä ihastus langat saattavat odottaa kauankin ennen kuin raaskin niistä mitään tehdä. Hivelen ja halailen vaan ja ihastelen. Tämän langan Snyni oli heti alussa tiennyt tähän viimeiseen pakettiin kuuluvaksi. Ja hän ehdotteli minun värjäävän tämän... ehei, tämä on just täydellinen tämmösenä, tätä ei kuulu värjätä. Itse asiassa saatat yllättyä mitä tämä huutaa haluavan olla, mutta ilmoittelen sitten kun sen aika on. Jännää sinänsä, että sinulle on ollut tämä paketti selvä heti alun alkaen, kun taas minulle tämän viimeisen paketin kasaaminen oli haastavinta.

Ja sitten tämä itsetehty ihanuus....



Siis kerrassaan upea, juuri minun väriseni ja täydellinen takkiini tuomaan väriä (tumman ruskea) sekä lämmittämään kovemmilla pakkasilla. Sillä kaulus on korkea ja suht tiukka, niin kylmimmillä ilmoilla se on hankala löytää hyvä huivi, että suojaa ja lämmittää riittävästi. No nyt mulla on se. Ei olisi paremmin nappiin osua.

Salainen ystäväni on ollut Jutta täältä. Kerroit, että aluksi jännitti lähteä kasaamaan paketteja minulle. Minua itseasiassa jännitti mitä tuleman pitää, kun juokseminen vei hyvin aikani ilmoittautumisen aikaan ja tajusin matkalla Ouluun Extreme run kisaan, että ilmoittautumisen täytyy olla emolla seuraavana päivänä... ja minä ajoin. Lisäksi sille illalle oli sovittuna tapaaminen, eli en ehtinyt kovin täyttää lomaketta ja sekin sitten vielä kännykällä... seuraavana päivänä 15 km estekisan jälkeen illalla Ihqu pubin terassilla sitten yritin saada lomakkeen kuosiinsa, kun onnistuin jo täyttämään aloitetun ja muutaman tiedon puuttuvana olleen lomakkeen tuolloin aamulla ennen kisaa vahingossa poistamaan. Onneksi minulla oli tallessa vanha lomake ja siitä copy pastea ja muutoksia mihin tarvii. Eli loppu viimein en edes ollut varma oliko kaikissa kysymyksissä vastaus ja millainen vastaus.

Ja jokainen paketti on ollut todella mieluinen ja inspiroiva. Itse asiassa toivoisin sinun laittavan viestin vaikka sähköpostissa, kun ihan kiinnostaisi mikäli sinulla aikaa on vaihtaa ajatuksia muutamasta asiasta. Eli kyllä meillä taitaa olla yllättävän paljon yhteistä.

Kiitos siis syksyn kierroksesta sinulle Jutta sekä iso kiitos taas emolle homman pyörittämisestä.

Tähän vielä pari valmistakin. On niitä paaaljonkin, mutta nämä nyt viimesimpänä kuvattuina.

Syksyllä lupauduin hyväntekeväisyys projektiin. Sain projektin vetäjän omista eläimistä itse kehräämää ja värjäämää lankaa ja minun osuuteni oli neuloa joululahjaksi hartia huivi. Kuvat on huonoja, kun hätäseen kuvattu ennen lähettämistä. Mutta tämä oli nautinto neuloa, käsin kehrättyä rouheaa lankaa ja erikoisuutena mohairvuohen karvasta...



Toisena oma luksus juttu... Tässä pingotettuna. Ja mikäkö tämä sitten on?


Ihanan iso kääriytymis torkkupeitto meidän sohvalle. Ihan oman pään tuotosta, tein mitä mieleen juolahti. Ja tämmönen jättiläinen siitä sitten tuli.


Nordic woolia 100g kutakin väriä, eli yhteensä 500g ja vitosen puikoilla.

Mutta nyt mä keskityn kuuntelemaan radiota... Mun ohjelma joka pakko kuunnella, Rane Raitsikka ja Tokela. Suomen parhaat kitaristit, nih!

6 kommenttia:

  1. upea paketti! kaunis huivi.

    mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  2. Ihania paketteja olet sinäkin saanut. Kiitos syksystä sinulle! Ihania lankoja ja muita juttuja kotiutui meille. Jokaisesta kerästä varmasti jotain syntyy, kun raskin käyttää :). Ihanaa kun olit laittanut yhteystietosi. Ja voin kopioida ja lähettää sinulle sen ballerina-tossu ohjeen. Tuli kyllä kivat tossut, haastavinta oli alkaa tasona neulomaan, ja taisi se muutaman kerran purattaa niiden pohjallistenkin kanssa :D Oikein rauhaisaa joulun aikaa teille! :)

    VastaaPoista
  3. oi että, ompas mainio idea. Ihania paketteja!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa että tykkäsit, laitoinkin facebookin kautta sinulle viestiä :)

    VastaaPoista
  5. Hei Hipsulainen =) raikasta talvisunnuntaita sinulle! Malta vielä hetki, ensimmäinen sny-yhteydenotto sujahtaa huomenna postin hellää huomaan.

    VastaaPoista
  6. Kivoja paketteja, tuo huivi on kyllä aivan ihana!!

    VastaaPoista