Kämmekkäät maailmalle

Niin, valmista on ollut pidempäänkin, mutta kun ei oo aikaa tai jaksuja tänne kirjuutella aina. Mutta kattellaas vaikka sitten sitä ammoin ollutta pika-arpasua ja sitä palkintoa joka on jo ollut omistajallaan aikansa. Siinähän kävi niin, että arvonta voitto osu sitte sille kommentille, joka sai mun inspiraation heräämään ja mut toimimaan. Kommenttejahan ei ollut järin monta ja meinasin jokaiselle jotain ensin, mutta sitte loppu vuorokausista tunnit kesken... höh. Mutta niin palkinto lähti MiunMaulle ja vastauksella:  Kevääseen kuuluu ehdottomasti koivun hiirenkorvien kirkuvan vihreä ja kämmekkäät

Tuosta tuli heti mieleen oma nalle värjäys sekä kämmekäsmalli... joten ei ku puikot heilumaan....

Tässä nyt on seassa täysin valkoisia kohtia, mutta tuo itse vihreä on mielestäny juurikin sitä hiirenkorvien vihreää. Ohje on Ullaneuleesta Pavelma-kämmekkäät.

Puikkoina oli bambuiset 3 mm sukkikset, olis ehkää saanu olla aavistuksen pienemmät, esim 2,75 mm mun käsialalla.. Mutta kivat näistä tuli ja tasaan ihan sairaasti tuo jälki pesun jälkeen.

Toiset jos teen, saattasin vielä tehä pätkän mallineulosta tai sitten sormien kohtaan joustinta pidemmästi. Kivat näistä kuitenki tuli ja painoa näillä sitten 35 grammaa.

Ja kovasti tulivat tarpeeseen ja toivon mukaan käyttöön myös, oli tuo käsiala aikaste epätasasta viimestelystä huolimatta.

Sitten siihen osioon, että skippaa tästä heti teksti, jos ei kiinnosta. Mutta palataksemme Romppuun. Torstai oli myös rankka päivä. Hautasin Murun silloin. Erikoisen teki tästä se, että tein sen alusta loppuun itse. Anoppilassa viimeisen lepopaikan on saaneet jo Milla ja Maija. Appiukko on heidät haudannut. Nyt tuli tämä tilanne niin nopeasti, että ei ollut kerennyt hautaa kaivaa. Hyvä niin. Sanoin jo lähtiessä miehelle, että mikäli hautaa ei ole kaivettu kaivan itse, että Rompun kohdalla on kaikki saatettava kerralla loppuun ja haluan itse olla paikalla. Ensimmäisenä kävin katsomassa, että ei ole vielä appiukko ennättänyt kaivaa. Ruokaakin oli, mutta minulle ei juurikaan maistunut. Tottakai söin jonkun verran ja sitten se tärinä alkoi. Se oli ihan käsittämätöntä, tärisin kokonaan, mutta lapion saatuani kaivoin Rompulle paikan Millan ja Maijan viereen. Laskin murun itse hautaan, peittelin itse ja kun maa oli erittäin kivistä kehystin niillä isoimmilla kivillä haudan. Appiukko sitten laittaa kunnon reunuksen, jatkumoksi muille haudoille ja aikoo kuulemma tehdä kunnon ristin johon tulee joka kissan nimi.

Kovin paljon pidempään ei vierailumme tällä kertaa kestänyt. Kun pääsimme kotiin lähdimme lenkille. Sanoin miehelle, että en välttämättä jaksa kovin pitkästi, kun en ole pariin päivään syönyt kunnolla. Mutta niin vain se Rompun ajatteleminen sai minut lisäämään mutkia sinne tänne ja tuonne, loppujen lopuksi juoksimme yli kymmenen kilometriä. Minulla kyllä on tapana surut ja kiukut juosta pois, että sinänsä ei yllätys. Tätä surua ei vaan juostu yhdellä lenkillä mihinkään. Muuten purkaisin ensi viikon lauantaina tuon surun, mutta kun on pyydetty ystäväni mukaan ei lähdetä apinan raivolla suorittamaan Extreme runia.

Niin, Oulun Extreme on siis ensi lauantaina ja tässä onkin viime viikot juostu kiitettävästi. Kunto on kohdillaan. Nyt on kuitenkin ensi kertalainen mukana ja sen mukaan mennään. Sitten on taas syyskuun alussa Peurunka. Ehkäpä siellä sitten, maasto on vaan rankempi tämmöselle tasamaan tallaajalle. Ouluun saa tulla kannustamaan ja vaikka ottamaan kuvia, jos siellä päin silloin liikkuu. Ja mikäli liikkuu suosisttelen tulemaan paikan päälle ihan yleisöön, huikea liikuntatapahtuma vaikka ei itse juoksekaan.

Vielä viikko töitä ja sitten olisi jopa parin viikon loma. Ihania kesäpäiviä kaikille!

Ja suuri kiitos kaikille, jotka myötäelävät Rompun ikiuneen saattamisessa. Toisille eläimen menetys ei ole mitään, mutta toisille kuten minulle se on ystävän menetys. Rakas Muru, Kuningatar, Tyttö nimeltä Romeo, jne on puolen elämäni aikainen kumppani ja se on rankkaa, tuntuu pitkään.