Ei mitään valmista...

Nyt ei ole mitään valmista esiteltävää, tiedossa siis höpinää ihan muusta. Tänään oltiin kentän laidalla, kun juniori on mukana kotkaliigassa ja oli kaksi peliä. Vaikka asteita ei ollut paljon, niin villatakki toppatakin alla sekä villasukat ei olleet yhtään liikaa vaatetusta. Paikalla seistessä meinasi kylmä hiipiä siltikin iholle.

Sielä se juniori maalissa numerolla 10 pelaa. Tai siis joku pelaajista aina tarvittaessa maaliin meni, yleensä se oli tuo meidän juniori. Toinen missä oli heti valmiina oli aloitus. Anto kyllä muiden alottaa, jos tahtoivat, mutta jos kukaan muu ei ollut menossa niin ensimmäisenä oli juniori siellä.

Kotkaliiga on kivasti järjestetty. Viitenä viikkona (viime viikolla jouduttiin perumaan sään vuoksi), yhtenä iltana muutama peli ja vähän harjoituksia lapsille jotka ei pelaa joukkueessa. Viimeinen kerta on sitten ihan jäähallissa ja kaikki osallistujat saa mitalin.

Tässä olen paljon miettinyt näitä kissojentaivaaseen siirtyneitä perheenjäseniämme, kun erään ystäväni rakas kissa siirtyi sinne myös yllättäen. Hänen kanssaan sitten ajatuksia vaihdettu ja lohdutettu toisiamme. Täytyy tunnustaa, että vieläkin mulla tulee Miisun vuoksi itkupotkuhuutoraivareita, kun tulee se yhteyden ja läheisyyden tarve, Nelli ei malta sylissä pysyä yleensä sillon olleskaan ja Harlikin monesti just sillä hetkellä mieluummin tuolla liian pienessä kenkälaatikossaan vetelee sikeitä, eikä suostu tulemaan viereen. Rompun jälkeen oli tosi monena iltana muun perheen jo mentyä nukkumaan asia joka sai itkemään. Monen monta kertaa sohvalla neuloessa silmäkulmasta näin Rompun istumassa eteisessä kuten monesti istui odottaessaan nukkumaan menoa. Monesti piti katsoa parikin kertaa että sai vakuututtua ettei se muru siinä enää istu.

Onneksi meillä on kuitenkin nämä ihanat karvatassut, Harli ja Nelli. Ja kyllähän nekin sitä läheisyyttä tarjoaa, ei vaan samoin kuin mitä Miisu ja Romppu. Jokainen kun on oma luonteensa. Tässä kuvassa Harlin tassu minun jalkaani vasten. Monesti Harli tulee sohvalle viereen ihan kiinni. Nelli on ainoa kissa joka minulla on harrastanut tuota harteilla keikkumista, on jopa oppinut ilmoittamaan koska sinne tahtoo ja minä osaan kyykistyä, että pääsee nätisti hyppäämään olkapäälle.

Että semmosia ajatuksia ja kuulumisia tällä kertaa. Nyt teetä ja hetki neulomista ennen nukkumattia. Ihanaa talviviikkoa kaikille, toivottavasti kelit pysyy näin kauniina.