Kivasti töistä kotiin päästyäni katsoin puhelinta, paketti saapunut... Kun olisin sen katsonut töissä jo niin olisi tullut samalla mukaan... No tulipahan tehtyä ylimääräinen pyörälenkki. Ihan hyvä kun en oikeen pysty nyt juoksemassa käymään...
Niin sehän oli sitten ensimmäinen Sny-paketti tälle kierrokselle. Aikas mahtava sellainen.
Herkullisen värisiä lankoja...
Opali huuteli snylleni aivan oikein, ihan ehdottomasti kuului päästä pakettiini mukaan. Todellakin on herkullisen värinen, lurps! Syyskuun teeman eli kierratyksen snyni oli huomioinut omien jemmojensa pohjalta, eli blend bamboota ja tiskirätin ohje (joka muuten huutaa ihan ääneen, että tee minut heti.... olisi vain muutama keskeneräinenkin... yritän siis olla kuulematta toistaiseksi) ja totta, lankaa ei voi koskaan olla liikaa snyni. Tuo Punto on ihan uusi tuttavuus ja erittäin herkullinen väri siinäkin, en vain tiedä mitä siitä tekisin... kun tuo puuvillan ja akryylin yhdistelmä ei käsittääkseni ole tiskiräteissä hyvä. Ja kyllä snyni olen tehnyt ja jatkuvassa käytössä ovat. Tälläkin hetkellä pari yksilöä odottaa lankojen päättelyä... heh, jos voisit seuraavaan pakettiin piilottaa sen päättelykeijun, ku se aina tahtoo ottaa aikaa. Kyselit Regian activesta... siitä on tullut tehtyä kynsikkäät, sukat ja sitten käyttänyt sukan terässä ja kantapäässä. Olen siis ostanut muutaman kerän, mutta sen verta tahkeeta siitä kutoa, että ei taida eksyä uudestaan omien ostosten joukkoon. Mutta siis älä jätä sitä pakettiin laittamatta, jos suunnitelmat tehtynä, eli ei ihan myrkkyä kuitenkaan.
Itse tehtynä pipo. Sitä en nyt päässäni kuvannut, kun kasvot riehuvat... ihan syystäkin kyllä ja siitä lopussa lisää. Älä huoli sny, molemmat ovat passelit sekä kuosi, että koko. Kuva nyt vääristää värejä ja ei näytä yhtään niin hienolle mitä oikeesti on. Korvat tulevat pysymään lämpöisenä nyt syksyllä ja talvellakin, kun lenkillä pitää olla tuommoinen ohkaisempi pipo päässä.
Lenkkeilyn ja syksyn oli snyni huomioinut myös heijastimen muodossa ja aika päheen sellaisen.
Tähän meinaan saa valotkii jos tahtoo. Hyvä lisä jos sattuu lenkkeilemään ei valaistulla alueella.
Herkkuja sekä mulle, että karvakorville... Hyvään saumaan tulikin herkut. Mulla on meinaan tässä aikalailla nälkä koko ajan tämän ja ens viikon osittain... Ja karvakorvat sitten sekosivat noista herkuista....
Ensimmäiset nuuhkaisut tässä kuvattuna... Harli yrittää tunkea kuonoa pussiin ja Nelli käyttää tassua. Ja kun olivat muutaman saaneet, niin piti ihan kunnolla piilottaa pussi... meinasivat meinaan syödä myös pussin. Laitoin tavarat takaisin laatikkoon jossa tulivat niin Nelli jopa körmyytti sitä laatikkoa kun yritti kaivaa nameja lisää. Osaatko snyni sanoa saakohan näitä zooplussalta? Sieltä kun tulee nykyisin tilattua lähes kaikki ruoat ja hiekat, pitäisi taas tilausta laittaa ensi viikolla. Jos sieltä saa niin pitää kyllä hankkia lisää oli semmoset namit nämä.
Niin sitten näihin kasvoihin ja juoksemiseen. Kasvot tosiaan reagoivat proteiini tuotteisiin ja niitä en enää sen huomattuani ole juurikaan käyttänyt. Taidan tämän nyt täällä ensimmäistä kertaa paljastaa, mutta mulla on aknea, stressiperäistä ja sitten olen huomannut tiettyjen asioiden/aineiden vaikuttavan kanssa. Nyt on pitkään olleet hyvänä, paitsi sitten tuo proteiinien maitohera... ja proteiineja kun tarvitsin viikonloppuna, samasta syystä kuin en voi nyt lenkille lähteä tai siis voisin mutta tarvin lepoa. Ja samasta syystä nyt on koko ajan nälkä ja tulee olemaan ensi viikollakin, eli herkkuja tarvitaan.
Kävin meinaan Vaasa maratonilla juoksemassa puolikkaan. Ensimmäisenhän juoksin silloin kesäkuussa Pullukka runissa. Tällä kertaa oli sitten parani aika kolmella minuutilla. Mies oli matkassa kymmenen kilometriä ja poikien kanssa sitten maalissa vastassa. Ja työkaverini tuon kellon huomasi kuvassa, siinä ei ole minun aika vaan sen hetkinen kellon aika. Maratonin juoksijat lähtivät tasan kahdeltatoista ja heitä varten tuo kello tuossa. Pikkusen jännitti, että miten selviän yksin lopun matkaa kunv miehen kanssa juostessa on helppo pitää rytmiä yllä. Selvisin kuitenkin ja sain jopa kolme viimeistä kilometriä kirittyä vauhtianikin. Lepoa nyt tarvin sitten sen vuoksi, että lauantaina olisi Extreme run ja paikkana Peurunka, siellä kun se hiekkakuoppa maasto tekee juoksusta aika raskasta. Innolla odotan viikonloppua ja nyt tulikin mukava piristys tähän odotukseen tuossa Snypaketin muodossa.
Mukavaa syyskuun alkua kaikille!
Niin ja meinasipa unohtua vastata Snyni viimeiseen kysymykseen: en ole käyttänyt fimomassaa, mielessä on kyllä käynyt sitä kokeilla, mutta se on jotenkin jäänyt kokeilematta.
Ooh, hieno paketti! Itsekin hain tänään pakettini postista ja kyllä oli mahtava sekin.
VastaaPoistaKissat ovat kyllä mahtavia, meilläkin Taavi tonki koko paketin, poisti langat "hellästi" ja kävi nukkumaan. Saatuaan herkkuja tietty ensin:)
Olet sinä vaan aika mimmi noine juoksuinesi, ihan kateeksi käy. Itsellä on ihan työ ja tuska, että saa kerran viikossa lähdettyä jumpalle(tai täksi vuodeksi vaihtui pilatekseen) ja sinnekin vain kun naapuri raahaa mukaan. No, sen verran täytyy sanoa, että aamuisin kävelen osan työmatkasta, kun kuljen kimppakyydillä ja koska olen muuten niin aikaisin töissä, kierrän vähän pidemmän lenkin...
Oli kyllä todella upea paketti. Vähän liianki inspiroiva. =P Tuo Nelli on kyllä yksi höperö... tuli mun mukaan puoliksi hupparin sisällä viemään roskat... puussa oli orava ja sitä seurasi suurella mielenkiinnolla ja kun naapuri tuli vastaan peruutti peppunsa hupparin hihaan ja veti päänkin piiloon, esiin tuli vasta kun askeleet lakkasi kuulumasta. =D Ja siis kotona ei pelkää sitten yhtään mitään.
PoistaJuoksemiseen myönnän jääneeni koukkuun. Ensimmäisestä extreme runista se lähti. Ei vielä vuosi sitte tullut mieleenkään vetää puolimaratonia... eli enää en sano varmasti etten koskaan kokeilis koko matkaa, tällä hetkellä se on ei, mutta sitä ei voi kieltää etteikö se vähän houkuttelis. =) Sun pitää lähteä kokeilemaan extreme run niin saatat sinäkin löytää itsestäs juoksijan. =)
Mahtavaa,että sain laitettua inspiroivan paketin :) Kissat oli selvästi laadunvalvojana. :) noita herkkuja saattas hyvinki löytyä zooplussalta,koska ite oon tota merkkiä siellä tainu nähä. Tsemppiä juoksuihin,ite pitäis taas käynnistellä. Juoksu on vaan niin armotonta,jos pitää hetken taukoa. ��
VastaaPoistaT: Sny:si
Ihana paketti!
VastaaPoistaMeidän kattimatti käy vain haistelemassa ja lähtee pois XD
huhhuh. Onneksi sie liikut minunkin puolesta XD