Kävin itsenäisyyspäivänä täällä perinteisesti järjestettävillä messuilla. Harmillisesti tuota tapahtumaa ei mainosteta, vaan kaikki vain tietää. Tiesin siis, mutta ei ollut hajuakaan monestako moneen mahtavat olla. Jäi siis osittain erittäin pikakierrokseksi, kun menin kahdeltatoista ja mies meni esikoisen kanssa jäähallille treeneihinsä, joten kotona oli oltava jo vartin ylitse yksi, että ehtivät. Ja messut tietysti loppuivat kolmelta, etten päässyt heidän kotiuduttua uudestaan. Onneksi messut olivat tuossa ihan muutaman sadan metrin päässä olevalla kauppiksella. Löytöjä kerkesin silti tehdä. Tässäpä maistiaiset heti kotiin tultua kuvattuna, en vain ole ehtinyt päivittämään. Ollut koko viikon aika vilskettä. Mutta tässäpä messusaaliini.
Huivilankaa, sukkalankaa, lasinen alusta ja ruusukynttilä, on muuten oikeesti tosi hieno. Ja sitten lasista tehty riipus... niin no kaulakoru, mutta tuo nyöri poistunee hyvällä tuurilla jo tänä iltana. Tässäpä lasista lähikuvaa.
Valitettavasti lähikuvassakaan ei näy tuo kynttiläjutun upeus, ehkäpä tietysti vaikutusta on myös tuolla sellofaanillakin. Lupaan kuvata sen jossain välissä oikeen kunnolla. Tällä hetkellä se on vielä paketissa ja tallessa, kun paikat on vallannut jouluiset kynttilät ja koristeet. Tuon riipuksen kanssa jäi ainoastaan harmittamaan, että en ostanut toista. Minulla oli siis kaksi vaihtoehtoa ja nyt siis harmittaa kun en ottanut molempia. Mutta tekijän kanssa jo asiasta keskustelin, törmään häneen töissä viikottain ja hän lupasi katsoa onko se toinen vielä myymättä ja tuoda sen minulle. Että ehkäpä saan senkin tässä vielä.
Nyörin tilalle mietin heti jotain yksinkertaista kaulaketjua jonka tekisin hopeasta. Eilen oli taas kurssi-ilta ja otin tuon mukaan sinne ja mietimme opettajan kanssa yhdessä mikä olisi hyvä siihen. Halusin pientä ja siroa, joka ei veisi liikaa huomiota riipukselta. Lopputuloksena tein pientä papuketjua, millisestä puolipyöreästä hopealangasta. Juuri sellainen mitä olin ajatellutkin. Ja ehkäpä saan riipuksen jo tosiaan tuossa puolentoista tunnin päästä laitettua ketjuun.... niin, Joulupukki tosiaan kävi jo tänään. Minä sain sen tänään, mistä haaveilin ja minkä hankin lopulta noilla valtion lainaamilla rahoilla. Tässäpä se.
Minun ihan ikioma kiillotusrumpu. Ja tuolla se nyt on toiminnassa tiskipöydällä ja sisällään juurikin se minun papuketjuni. Tässäpä toinen kuva, jossa mukana koneen ja hopealankojen lisäksi myös kuulat ja kiillotusjauhe.
Eipä tuo kuva paljoa kerro, mutta noissa pusseissa on siis ruostumattomasta teräksestä olevia pienen pieniä kuulia, tikkuja ja satelliitteja. Itse kyllä sanoisin satelliitteja ennemmin ufoiksi, malliltaan siis. On jo pyörinyt tuossa aiemminkin, silloin vaan oli kyseessä käyttöönotto puhdistus. Kuulat ja tuo purkki putsautuivat. Nyt sitten jännityksellä odotetaan, onnistuinko tässä vai sössinkö koko homman hyvin selkeistä ohjeista huolimatta. Huomaatteko olen erittäin epäileväinen itseni suhteen.
Ai niin, tuolta messuilta tosiaan tuli tuota huivilankaa. Kuvistahan näkyy tuo lilahopeanvärisen langan paksuus. Nii, ei se noin paksua ole, vaan kuvissa kivasti rullalla... on siis kolmisen cm leveää. On siis röyhelöhuivin lankaa. Olen pitkään miettinyt tuon tekemistä ja tuohon väriin ihastuin. Mutta, mutta... mikäli olisin tiennyt, en olisi ostanutkaan... ai mitäkö... no... sanon suoraan... tuo lanka on todella v****maista kutoa!!! Kun se lanka ei pysy leveänä vaan tosiaankin rullautuu koko ajan. Ohjehan on siis todella yksinkertainen, kuvaa ei ole huivista kun on vielä vähän kesken, mutta ohjeen kerron jo nyt. Langan reunasta poimitaan leveään kahdeksan, kapeaan neljä tai vaihtoehtoisesti tältä väliltä olevaan kuusi silmukkaa, noin neljän cm välein. Sitten vain aina oikeaa ja juurikin sieltä langan reunasta poimien kudotaan. Ehkäpä pistän miehen ottamaan kuvan sarjan kutomisesta... tai sitten en. Meneehän siinä hermot sekä mulla että miehellä. Hienohan siitä huivista tosiaan tulee, mutta jää kyllä minun osaltani tähän yhteen. En sitten tiedä kuinka paljon langalla on merkitystä, että olisiko vähän erilaisella langalla ehkä helpompi.
Kurssilta siis valmiina nyt oma piina rannekoru, piinasta sovelletut korvikset ja mahdollisesti tuo papuketju tänään. Lisäksi helmien linkityksen jälkeen kaulakoru, jossa jo tosiaan sovelsin jo kovastikkin kurssin oppeja, näette sitten. Ehkäpä niistä jo kuvia huomenna. Nyt pitäisi alkaa tekemään kelloa, jonka olen luvannut olevan tulevalla omistajallaan viimeistään ensi viikon perjantaina. Aion kyllä saada sen valmiiksi viikonlopun aikana ja matkaan het maanantaina. N, kellon valmistus alkaakin jo tänään. Ja nyt viikonlopun aikana aion myös tehdä kaksi avainnauhaa, jotka minulta "tilattiin". Ja tietysti tuon kurssin kaulaketjun helmien linkitykset ovat työlistalla viikonlopuksi. Kuvia kurssin tuotoksista kunhan ne ehdin kuvata.
Ja nyt siis kellon kimppuun! Ihanaa viikonloppua kaikille!
MUISTAKAA : Vielä ehtii koko lauantain ajan osallistua toisen adventtiviikon arvontaan, sinne pääsee siis sivupalkin linkistä.
Ihana tuo lasikoru. Jätin sulle muutama minuutti sitten viestiä tuohon edelliseen postaukseen ja sitten pompsatikin jo uutta kehiin:)
VastaaPoistaMukavaa viikonloppua!
Nyt kyllä heräsi minunkin kiinnostus, mistä messuista nyt oli kyse?? ei kai käsityömessut nyt olleet vasta? Hyviä löytöjä olet joka tapauksessa tehnyt. :)
VastaaPoista- J -
J ne on ne messut mitkä on aina itsenäisyyspäivänä kauppiksella. Joku puhuu naistenmessuista, mut mä en oikeesti tiä mitkä messut ovat virallisesti.
VastaaPoistaIhania juttuja sinulla täällä!Ensimmäistä kertaa eksyin Mustankissan tyttären-blogin kautta tänne.Liityin lukijaksesi:)
VastaaPoistaAnsku, tervetuloa vaan lukijakseni. =) Kiva kuulla aina, kun joku tykkää tekeleistäni.
VastaaPoista