Ihanaa, kaksi kokonaista päivää vapaata. Töissä on alkanu joulukiireet ja tämä viikko on ollut yhtä juoksemista, niin tuntuu oikeen hyvältä ajatus, että saa olla kotona kaksi kokonaista päivää ja mennä käymään missä haluaa, ettei ole kelloon sidottu kuten työpäivinä. Jiihaa!!! Ehkäpä tässä jo voisi laittaa joulukoristeitakin esille, kun viime viikonloppuna halusi sen lauantain vain olla ja sunnuntaina sitten pitikin taas olla töissä. Mitään ihmeellistä joulusiivousta en kuitenkaan aio ruveta suorittamaan, miksi vetää itsensä vielä kotonakin sillä ihan piippuun. Perussiivoukset saa riittää... vaikka en niidenkään kanssa mikään intoilija ole. Ja niille, jotka eivät kotonani ole koskaan käyneet kerrottakoon, että ei en elä missään läävässä kuitenkaan.
Yksi mitä tässä mietin, että ostanko vaiko en osta, on pöytäkuusi. Tänään sitä ihastelin, siis aivan oikea kuusi about 60 cm pitkä ja istutettuna ruukkuun. Olisi niin kiva saada kuusi ja ihan sisälle... ei vain parvekkeelle tekokuusta. Niin, nuo meidän neitokaiset on vähän liian kiinnostuneita kuusista missään muotoa. Tuon kuusen saisi mahdollisesti neitien ulottumattomiin. Tai sitten sekin olisi parvekkeella. Se kyllä näkyisi erittäin hienosti tuosta pöydältä keskellä olkkarin ikkunaa... laittaisi vain valot siihen. Mietitään sitä vielä. Mutta tosiaan pari esimerkkiä miksi kuuset on hiukan pannassa meillä. Viimeksi kun yritimme kuusen pitää sisällä, pallot saivat tietysti kyytiä. Pahempi kuitenkin oli se, että Harli päätti koristella kissanhiekka-astiankin jouluisesti... ja samalla ilmeisesti puhdisti suolistonsa... eli söi ne nauhat (miksi niitä lieneekään sanotaan?) ja ne sitten kakkakikkareista iloisesti pilkistelivät tuolla hiekassa. Toinen esimerkki... Romppu saattaa päättää itsekkin olla kuusenkoriste. Kiipeää niin korkealle mitä pääsee ja kirjaimellisesti kietoutuu rungon ympärille... eipä sitä sieltä pois saa ja kun itse päättää tulla pois... tietysti loikkaa niin että koko kuusi kaatuu. Että ei meille kuusta sisälle, ellei saa johki neitien ulottumattomiin. Toinen juttu mihin Harli teki muutoksen ovat kynttilät. Ennen Harlia ei ollut mitään ongelmia tuikkujen kanssa, kun Romppu, Miisu ja Milla eivät välittäneet mitään... mutta Harliapa kiinnosti mennä heti tassulla huitomaan. Nyt meillä on siis katosta roikkuvat mallit, sekä yksi hyllyllä tellun päällä, kun sinne ei kissut pääse taiteilemaan.
Mutta jospa sitten siirtyisimme koruihin. Avainnauhoja on nyt pari tullut lisää. Ensimmäisen kanssa kävi niin, että kun äiti näki kuvan, piti se saada perjantaiksi hänelle. Joten eikun kusti polkemaan ensimmäisessä luokassa ja siellä se nyt on, äidilläni. Samoin on tämä toinen.
Tässäkin siis helmiäislasihelmiä, mutta tässä kaksi punaisen sävyä sekä tumman harmaita. Lisäksi tuossa edessä säröakaatti harmaana. Tämä on vähän sirompi siihen edelliseen nähden, eli ketju ja helmet pienempää kokoa. Sitten toinen jota tehdessä oli eräs henkilö mielessä.
Sinisiä lasikristalleja, papuketjua ja tuo ihana salmiakki linkki. Eipä tähän muuta tarvitakkaan. Yksinkertaista mutta näyttävää, piristystä avainten kuljettamiseen.
Lisäksi tänään ennen töihin lähtöä, oli pakko tehdä korvikset. Sain eilen postissa liiloja akaatteja satsin. Nauhassa oli tällaisia neliöitä ja siellä joukossa kaksi lähes toistensa kopiota, mitäpä muuta sitä tarvitaan?
No, tietysti pallopäinen korupiikki, antiikkihopeoidut kukkavälihelmet sekä pienet hopeoidut helmet ja korviskoukut. Nam mitkä herkut näistä tulikaan. Sitten on vielä jotain muuta, mutta se odottakoon sunnuntaihin paljastumistaan, kun toinen adventtiviikko alkaa ja uusi "arvonta". Vielä on siis aikaa ensimmäisen viikon arvontaa osallistua koko pitkä lauantai ja sinnehän pääsee sivupalkista.
Oma jouluni taitaa tulla viikonpäästä. Ensi perjantaina saan iki oman rummun ja erän hopealankaa, jota kyllä tullut jo hankittua sieltä Helmisatamasta sekä korukurssilta.
Ihanaa viikonloppua kaikille, nauttikaa ja rentoutukaa!
Lisäys: arvatkaa mille olen nauranut tässä pari päivää... juu, blogiini on tultu hakusanoilla "puiden asettelu takkaan" siis mitäh? No, kurkkasin mitä tällä nyt blogistani löytyy... jep jep, löytyy kuva siitä bolerostani, siinähän langan raidoitus vaati kappaleiden asettelua. Olisi vaan erittäin kiva tietää, mistä nuo takkapuut siihen tulevat. =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti