Tämä on raskas päivä. Jotenkin on sitten ollut todella vaikea keskittyä mihinkään, paha olla. Tällä hetkellä minulla on levällään olohuoneessa koru värkit, ei vaan osaa tarttua mihinkään, vaikka ideoita olisi. Ne levitin kun tein sen kellon valmiiksi, sen sentään sain tehtyä... vaikkakin hyvin pätkittäisenä projektina. Röyhelöhuivia yritin kutoa ja vähän sekin edistyi, ei vaan jaksanut siihenkään kunnolla tarttua. Lisäksi on korttivärkit levällään, tein yhden kynttiläkortin. Sen tein miehen kummitädille ja sitä oli erittäin surullistä tehdä, tuntui ettei siihen saa tunnetta tarpeeksi mukaan, vaikka kuinka yrittää. Mies itse toivoi minun sen tekevän, sanoi siitä tulevan hieno. Lähti yrittämään nukkua ennen kortin valmistumista.
Mutta siihen kelloon sitten. Tämä oli oikeasti haasteellinen ja nautin kyllä suunnattomasti sen toteuttamisesta. Ja kuvien perusteella vastaanottaja on erittäin tyytyväinen siihen. Lähtee heti huomenna postin mukaan, toivottavasti on sitten yhtä miellyttävä oikeastikkin.
Miksikö tässä oli haastetta? N. halusi kellon, jossa olisi vaihdettava, napakka ranteeseen, tarvittaessa myös hihan päälle saatava ranneke. Ei sinänsä vaikeita juttuja, mutta kuinka kaikki toteutetaan siististi. Tässäpä hiukan kuvia.
Eli rannekkeiden vaihto järjestettiin pienten sirojen lukkojen avulla, että ei veisi liilaa huomiota lukot. Helmet linkitettiin hopeaan ja kellotaulun alapuolelle laitettiin pienet jatkoketjut, että saisi sitä pituutta mikäli haluaa hihan päälle laittaa. Liilassa rannekkeessa on helmiäislasihelmiä kahdessa sävyssä ja koossa sekä laventelikiveä. Toisessa rannekkeessa on valkoisia pyöreähköjä makeanvedenhelmiä sekä vaaleanpunaiseksi värjättyä jadea ja koska yhden helmen lisääminen tuohon rannekkeeseen olisi tehnyt siitä liian pitkän, lisättiin siihen pieni Swarovskin kirkas kristalli bicone. Tässä vielä kuva siitä.
Tänään minua on rauhoittanut paljon perjantaina ostettu jouluvalo ja katse eksyy siihen aika tiuhaan. Jaan senkin teidän kanssa, kuvan laatu ei kyllä ole mikään mainio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti