torstai 15. joulukuuta 2011

Yhtä hullunmyllyä!

Onneksi tänään oli aamu vuoro töissä! Alku viikko meni iltavuorossa ja sitte sitä valvottiinki puoli kahteen, kun sen hulabaloon jälkeen kävin niin ylikierroksilla, ettei puhettakaan nukkumisesta ajoissa. Sitte mun pyörän takakumi päätti pamahtaa, niin pari aamupäivää meni sen kanssa, talutus liikkeeseen ja kävely kotiin, kävelyn liikkeeseen ja pyöräily töihin. Enpä kyllä olis kauheesti mitään jaksanutkaan kotona tehdä, kun työt imeny voimat.

Tänään on viimeinen kurssi kerta. Siellä olisi tarkotus yks juttu opetella ja sen pohjalta sitten hiukkasen soveltaa, mikäli hyvin käy niin mulla on jotain ihanaa esitellä teille. Riippuu siitä onnistuuko siis tuo sovellus osio. Intoa on kovasti, että kai se pitää sitte vaan väkisin treenata. Parempi etten edes kysy onko semmonen mahdollista, vaan sitte vaan väännän väkisten itekseni... eipähän ainakaan lannista jos opettajan mielestä on mahdotonta. Enpähän mä sen helmen laittamisen kanssakaan kyselly, vaan päätin vaan tehdä niin.

Mutta oonhan mä ne omat villasukat tässä saanu valmiiksi ja jopa kuvattuakin. Lisäksi tässä voin jo pistää lahjaksi menneestä rannekorusta kuvaa. Viikonlopulle onkin sitte pari projektia suunnitelmissa, ne kun jäi viime sunnuntaina sitten tekemättä, kun se koko päivä meni jonkinlaisessa horroksessa.

Mutta, sukat on Novitan Puro lankaa, väri on luumupuu. Näistä tulikin kivat, eivät aivan samanväriset, mutta kuitenkin. Se noissa liukuvärjätyissä langoissa onkin kivaa. Tässäpä net.



Vielä ehkä vaatiipi pikkasen hienosäätöä tuo kantapää, mutta nyt se kuitennii onnistuu jo. Ei tarvi koko ajan purkaa. Yhtä asiaa aion testata, josko ei olis ihan niin kulmikkaan näköset. Hyvältä kuitenki tuntuvat jaloissa, että kyllä se tästä. Sitä vaan haluaa sitä estetiikkaa noihin myöskin.

Rannekorulla muistin erästä ystävääni ja nyt hän on sen saanut jo, joten tännekkin sen voin laittaa.


Helmiäislasihelmiä ruskeana, turkooseja pyöreähköjä makeanvedenhelmiä ja apatiitti siruja. Välihelminä käytin siemenhelmiä ja kun en voinut oikein mitata suoraaan ranteeseen, tein pätkän jatkoketjua ja sen päähän laitoin Just for you-tekstillä varustetun tähden.


Tämä toinen kuva vähän heikohko, mutta jotenkin tämä on minusta kaunis, joten jaan senkin teidän kanssanne. Joku varmaan huomannee, että tämän viikon adventtiarvonnan ranneketju on saman tyylinen. Minusta tuo sirujen ja makeanvedenhelmien yhdistelmä vaijerissa on vain niin ihana.

Loppukevennykseksi kuva arvoitus, tiedättekö mikä tämä on?


No, sehän on tietysti puujalka. Esikoinen leikki merirosvoa ja käytti vähän mielikuvitusta. Näin siis tehdään merirosvolle puujalka.

Mutta nyt alan tehdä poikasille iltapalan jääkaappiin, kun itsellä tuo kurssi ja mies on iltavuorossa, miehen vanhin sisko on pelastava enkeli ja tulee poikia vahtimaan, että pääsen kurssille. Teen sitte iltapalan valmiiksi, niin ei tarvi hänen moista miettiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti