Niin se viikonloppu hujahtaa. Sisko viety bussille matkaamaan pohjoista kohti. Sisko kertoi, että kotona monesti on varpaat ja kädet jäässä. Siitä se ajatus sitten lähti. Jutustelun lomassa tein hänelle tossut ja ranteenlämmittimet näiden päivien aikana.
Lankana molemmissa on tuo Novitan Puro ja se luumupuu... jipii, olen hyvin onnistunut hävittämään ne ylimääräset kerät siitä. Yksi taitaa vielä odottaa avaamattomana kaapissa. Ranteenlämmittimiä olen miettinyt kokeilevani pidemmän aikaa, ohjeet vain ei ole miellyttäneet itseäni, mutta mutta...
Näitä vain aloin tekemään ja sitten siinä peukaloaukon kohdalla keksin idean ja pihkura vieköön sehän toimii. Kavensin muutaman silmukan siinä, joten tuo yläreunakin istuu napakammin ja kuitenkaan ranneosa ei ole liian löysä. Oikeasti tulikin hitsin hyvä mieli, kun tuo näyttää ja tuntuu hyvältä kädessä. Täytynee tehdä itselle samalla tavalla töihin, kun siellä meinaa välistä käsiä palella. Hanskat kädessä on vaan vähän vaikea tehdä töitä, joten tuolla ratkeaa se ongelma.
Myös Sinisiipi syntyi eilen. Ne Helmisataman siniset makeanvedenhelmet huuteli oikein urakalla. Tässä siis silkkiin solmittu kaulakoru.
Sinisiä ja valkoisia makeanvedenhelmiä, pari Swarovskin biconea, salpalukko ja perhonen.
Lukossa irrotettava riipus. Siroa ketjua pätkä, valkoinen makeanvedenhelmi sekä fasettihiottu vuorikristalli.
Tässä korussa käytetty hopeoitua korumetallia, mutta jotain hopeista on myös syntynyt. Kun se viimeinen kurssityö tuli punottua niin tiukaksi, että on hitusen isohko käteeni, ostin tuota timanttileikattua sormuksiin käytettyä hopealankaa ja punoin siitä uuden. On sirompi , koska ohuempaa lankaa. Tässä vielä se.
Torstaina sitten alkaa uusi kurssini. Odotan jo innolla sitä. Mutta nyt on vielä aikaa tänään jatkaa noita keskeneräisiä töitäni ja ehkäpä kaivaa koruvärkitkin esille... mielessä jyllää jälleen. Mikäli idea hioutuu loppuun otan työn alle tai sitten annan hautua vielä, jos tarvetta on. Nauttikaa sunnuntaista!
Kaikkea ihanaa olet saanut aikaan. Mahtava tuo rannekoru!
VastaaPoistaOikein mahtavan rentouttavaa sunnuntai-iltaa!