maanantai 30. tammikuuta 2012

Viikonlopun tuotoksia

Perjantaina olin iltavuorossa ja pikkasen ennen normaalia töihin lähtöä, päätin vielä käydä lankaostoksilla Neulenettikahvilassa. Piti mennä hakemaan lankoja tiskirätteihin. Minä haluan tietyn väristä keittiöön, siis tiettyä vaalean vihreetä... eihän sitä silmiin osunut. Ostin sitten vähän eri sävyjä. Toivottavasti se oikea sävykin sieltä jostakin tulee vastaan. Ongelmana oli vain se, että halusin sekä bambua, että puuvillaa. No, puhdasta bambua ei sitten ollutkaan. Vinkkejä otetaan vastaan mistä mahtaisi löytyä. Tiedän Novitalla ainakin olevan bambulankaa... mutta kun täällä ei sitä ole vielä vastaan tullut.

Äitille oli sitten pakko tehdä bambun ja puuvillaan sekoitteesta, kun se lanka oli kertakaikkiaan nii-in herkullista, mutta väri ei sovi meidän keittiöön ja vanhemmilleni sopii. Jos ei tunnu äiti hyvälle, pidä vaikka liinana pikkupöydällä. Tässäpä siis kolme rättiä, yksi uusi jo puikoilla.


Ja kuvassahan on keskellä myös rannekoru, josta kohta lisää. Mutta siis kukka mallinen lähtee äidilleni, kuvassa vaan on värit taas niin ja näin. Langassa on keltaista, vaalean harmaata ja lohenpunaista. Paikoin melkein valkoistakin. Sitten tottakai piti itselle tehdä kissa, näin kuvan, josta suunnittelin oman mallin. Kuvan olinpaikkaa en enää muista. Kiva tuli, vaikka itse sanonkin.


Tämä ei oikeasti ole näin sinisävyinen luonnossa, enemmän menee sinne vihreään. Turkoosi kuvaisi tämän langan sävyä varmaankin parhaiten. Sitten se vihreä, tunnistaako kukaan mitä kohokuvio yrittää esittää? Senkin suunnittelin itse ja nyt jo olisi mielessä pari juttua, joilla se näyttäisi enemmän..... enkeliltä. Kyllä, yritys hyvä kymmenen, mutta ei ihan enkelin näköinen, tietyssä kulmassa enemmänkin tatti.


Sitten se rannekoru. Jo pidempään on mielessä pyörinyt letitys helmien kanssa. Vihdoin välähti miten lähteä yrittämään, eikä tästä huono tullut ensimmäiseksi. Tietysti tuli ahaa elämyksiä, miten onnistuisi vielä helpommin. Saa vaan jäädä hautumaan ja odottamaan pehmeän langan ostamistä. Tämän tein pinnoitettuun kupariin ja koska on niin tummaa, piti helmien olla oikein kirkkaita. Ovat pinkiksi värjättyä marmoria, ellen ihan väärin muista ja nyt en jaksa lähteä tarkistamaan.



Voi pitää kummin päin kädessä. Tietysti tässä kävi niin, että himpun tuli liian suuri omaan käteen, kun tuo langan mitta oli vain noin arvio. Tämä nyt olisi sitten ottajaa vailla, kuka haluaa?

Kävin myös kirpparilla eilen, löysin kivaa tuohon salaisen kirppisystävän vaihtoon... ja nyt harmittaa kun en ostanut myös itselle, kun olisi ollut vähän erilaisena toinenkin yhdestä tavarasta. Luonnollisesti en tätä voi paljastaa, kiusaan vaan teitä kertomalla asiasta. Vielä pitää käydä kiertelemässä, että saan paketin kasaan ja sitten pitää päättää se itse tehtävä juttu, mielessä kun on kolme eri vaihtoehtoa ja tietysti myös toteuttaa se.

Vieläkin on tuo koruilu vähän nihkeää, mutta tuo aurinko tuolta tuo tullessaan uusia ideoita. Ennemmin nyt sitten kudon, kuin väkisin alan toteuttamaan koruja. Sanonnan mukaan, ei väkisin eikä väsyttämällä, vaan kevyesti kesyttämällä.... mutta jätetään se loppu siitä pois (eli, pimeässä pienellä pakolla.), se ei oikeen istu tähän tapaukseen.

Hyvää viikkoa kaikille, toivottavasti tuo aurinko sieltä kurkkii joka päivä. Ja toivon tämän viikon olevan itsellekkin jo aurinkoisempi.

Ai niin, postissa olisi keittiöön uusi matto. Ehkäpä käyn sen huomenna hakemassa, tänään ei oikein virtaa ole ja vielä pitää illaksi töihin, niin nyt vaan olen. Pojatkin on jo hoidossa, mies oli yön töissä ja nukkuu. Tämä on siis se tuskien viikko, näen poikia vain aamuisin hetken, mutta onneksi se on vain maanantaista perjantaihin, viikonloppuna sitten tuleekin jo korvista ulos... meillä kun pojat tahtoo niin kovasti tapella ja ärsyttää toisiaan... veljekset. Niinhän se on, välistä niin raivostuttavia, mutta ei niitä voi olla rakastamatta täysillä ja kuitenkin ne sulattaa aina äidin sydämen, kunhan aikansa ovat taistelleet.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti