Sydän vailla kotia

Tänään on ollutkin oikein käsityö päivä. Olen kutonut niitä työkavereiden ranteenlämmittimiä, pian on valmista. Eli todennäköisesti molemmat saavat jo huomenna omansa. Lisäksi on tullut väkerrettyä pitkästä aikaa helmien kanssa, siitä juontuukin tuo otsikko.

Muistanette kun joulun alla kyselin inspiraatio ehdotuksia. Kiiu silloin heitti auton jouset, kun oli omansa ollut levällään pihalla edellisenä viikonloppuna. Tässäpä siis Kiiulle rikkinäiset auton jouset, nappikorvisten muodossa. Muistuttaako laisinkaan lähdettään?

Eikun siis tässä.

Pieniä hematiitti helmiä ja hopeoitua kuparia. Pituutta 5,5 cm. Kuva kertokoon puolestaan, ei näistä kauheasti keksi muuta seliteltävää. Unohdin vain kuvata hieman toisenlaisen version, joka siis on tulossa riipukseksi, itse ketjuosa kaulakorussa vain vaatii vielä hieman mietiskelyä. Yritän muistaa sen kuvata seuraavaan postaukseen. Sitten tuo ylempi kuva, noin kävi kun yritin kuvailla... Maija oli vähän eri mieltä kuvauskohteesta. Tämän jälkeen lähti tyytyväisenä ja minä sain kuvaus rauhan...

Ja huomatkaa siis kuvassa ylväs poseeraus. Eihän sitä nyt suoraan kameraan katsota, vaan mietteissä jonnekkin kaukaisuuteen. Ja tosiaan ensin puski nokkansa kameraan korukuvia yrittäessäni ottaa. Tai ensin hienovaraisesti vähän tönäs kättä, mutta sitten suoraan pöydälle ja nokka kameraan.

Noita korviksia vääntäessä, pitkästä aikaa tuli sellainen, kokeilempas tällasta ja se siinä matkalla hieman muokkauti pidemmälle, mitä alunperin lähdin kokeilemaan. Tässä siis se yksinäinen sydän.

Liiloja ja kirkkaita siemenhelmiä, hopeoitua kuparilankaa kieputeltuna sekä keskellä ab lasisydän. Tämä sydän nyt siis etsii kotia. Onko se kaulakorussa, jossain koristeena, rintakorussa vai missä se on? Tietoja otetaan innolla vastaan.

Ja sitten niitä ranteenlämmittimiä. Toiset haluttiin vähän pidemmällä yläosalla, niistä siis toinen vielä himpun kesken. Toiset saman mitoituksen mukaan kuin omani.

Tässä alemmassa kuvassa näkyy ero, kun ovat lyhempänä ja pitempänä vieretysten. Huomenna ei siis tarvitse työkavereidenikaan palella. Ainakaan siis toisen, kun nyt maistuu jo vähän puulle tuo kutominen ja yksi toinen projekti, liittyen siihen perjantain pakettiin houkuttaa. Ja tottakai aamulla on viideltä herätys, kuinkas muutenkaan. Täytyy vain toivoa, että perjantain kaltaista myrskyä ei ole heti aamusta tiedossa. Tästäpä tulikin mieleen asia jonka unohdin teidän kanssa jakaa eilen. Mieheni oli perjantaina kuullut erittäin uskomattoman kommentin, jota siis ihan vielä eilenkin olivat naureskelleet työkaverin kanssa. Perjantaina siis meillä oli se myrsky, tuuli oli todella kova ja lumi tuiskusi lähes vaaka tasossa. Kommentoija oli siis ihmetellyt näin: "Tämän tuulen vielä ymmärrän tähän aikaan vuodesta, mutta tuota lunta en voi käsittää." .....siis MITÄ? Ei ihan mene minun ymmärrykseeni, että miten tammikuussa satava lumi on jotenkin poikkeuksellista. Ehkä minun ei tarvitsekkaan käsittää muiden ajatuksen juoksua, mutta kyllä voin sanoa rehellisesti, että tuolle kommentille minäkin repesin, ei voi mitään.

Sitten vielä kyselisin, tietääkös kukaan onko jotain yleistä blogikirppistä, jonne voisi ilmoittaa tavaroitaan myyntiin? Tässä olen itse tuskaillut, kun tuo minun lähikirppikseni olisi siihen loistava paikka, mutta sitten tämä tavaroiden vieminen ja hakeminen on hankalampi homma. Heille pääsee viemään tarvaroita sulkemisen jälkeen ja silloin on noin tunti aikaa siihen urakkaan ja hakea ei tietysti kannata etukäteen päivän aikana, joten sekin sitten tunnissa olisi suoritettava. Ainakin näin olen asian käsittänyt. Lisänä tietysti se, että minulle ei sovi mikään muu päivä kuin sunnuntai kumpaankin hommaan ja kauheasti ei välttämättä aikaa ole käydä pöytää siistimässä, kun aukiolo aika on vähän huono töiden kannalta. Ja asiaan lyö vielä oman hankaluutensa se, että jos menee paria viikkoa pidemmälle pöydän saaminen, en tiedä sopiiko sittenkään ajat laisinkaan. Olipas se sitten hivenen sekavaa tekstiä, mutta niinhän minäkin olen hieman sekava ihminen...

Näin siis minun sunnuntai. Paitsi, unohdin mainita, että tein maailman herkullisinta pannaria pitkästä aikaan. Hitsi vieköön kun juniorikin jaksaa sitä syödä enemmän mitä minun napani vetää. Mutta vaikka itse sanonkin, se on tosi hyvää, ohjeen kerran vahingossa löysin ja meidän perheen mielestä rökittää tavallisen pannarin mennen tullen.