torstai 25. elokuuta 2016

Syksyn SNY-kierros starttasi

Tänään tuli postissa kirjekuori. Nopeaa toimintaa Snyltäni. Kortti ja ekstrana magneettinen kirjanmerkki, aikasta suloinen etten sanoisi. Kiitos kovasti Snyni.


Ja kortti todella osuva. Tekstinä: Ystävyys alkaa hetkellä, johon kuuluu sanat: "Mitä! Sinäkin? Luulin olevani ainoa!"
Ja nalleilla neuleita yllä. Ja uskon kyllä sinun keksivän mielenkiintoisia juttuja minulle. Nyt täytyy sanoa, että ihan meinaa iskeä malttamattomuus odotellessa...

Juokseminen onneksi vie aikaa ja kun nyt innostuin tuosta Öjbergetistä treenipaikkana oikeen urakalla. Tiistaina käytiin miehen kanssa yksissä tuumin vetämässä ja ihan huikea huomata, että mä juoksin ylös asti kuus kertaa putkeen ja kaiken huipuksi viimeisenä vetona sen ihan jyrkimmän rinteen joka ei muuten ole ihan helppo. Ja vieläkin olis jaksanut, mutta maltti pysy ja sitten päätettiin mennä vielä kolmen kilsan pururata lenkki loppuverryttelyksi... Eipä tarvii siellä enää pururadalle lähteä juoksemaan, tosi huonossa kunnossa paikotellen ihan mutaa ja sitten loppuhuipennuksena.... Satuin kattomaan just alaspäin ja vähän väistin ku katoin, että sammakko hyppii jaloissa... ei vaa ollu sammakko, kyy joka yritti purra jalasta (sammakon loikka siis olikin kyyn hyökkäys). Ei onneksi onnistunu mut ei paljo tee mieli tuolla juosta kun siellä niitä kuulemma saa väistellä pururadalla. Toisekseen tässä jo alkaa miettiä, että pitääkö alkaa kuljettaan kyypakkausta juoksuvyössä, kun aina uusia juoksumaastoja testatessa tulee melkeen juostua kyyn päälle.

Neulominenkin taas alkanut maistua enemmän ja tässä pikkuhiljaa alkaa valmistua muutamia noista monista keskeneräisistä. Yksi huivi tippui puikoilta, tässä vaan mietin, että pingotanko vai enkö... molempi parempi tässä tapauksessa. Se kesähuivi kyllä edelleen odottaa sitä omaa pingotustaan, hih ens kesäksi siis tulossa se huivi.

Nyt pitäisi suunnata nukkumaan... sikäli mikäli tämä äiti saa nukuttua... esikoisella on meinaan ensimmäistä kertaa yökoulu. Vaikka kuinka yritän järkeillä, että onhan esikoinen yöpynyt monessakin paikkaa ilman meitä niin siltikin tämä jotenkin jännittää. Vaikka esikoinenkin kyllä myönsi vähän jännittävänsä, mutta totesi heti perään että hyvällä tavalla. Mihin se aika menee kun noista lapsista tulee hujauksessa niin isoja?

lauantai 20. elokuuta 2016

Kun ystävä pyytää ja kuulumisia

Nyt on valmistakin sitten esitellä... edelleen sata työtä puikoilla ja se kesähuivi pingottamatta, onpahan valmiina ens kesään jossei muuta. Muovit on poissa ikkunoista, mutta siinäpä se... parvekkeen kaiteet ja lasit on vielä jossain tehtaalla... arvatkaa alkaako suoraan sanottuna veetuttaan pikkuhiljaa, no alkaa ja lujaa. Lisäksihän tässä kävi meidän kohdalla niin kivasti, että meidän kaakelit oli tärvelty yhdestä kohtaa... Meillä kun on kaakeloitu parvekkeen lattia. Olipa äijät tulleet muovien poiston jälkeen soittaan ovikelloa, että me laitetaan siihen kohtaan kolme tällästä kaakelia. Mies oli heti tuumannu, että ette muuten laita. Toinen vaihtoehto olis kuulemma ollut, että piikataan kaakelit poikkeen ja tilalle tuo sama kakka pinnoite mikä muillekkin... no ei muuten käy sekään. No olivat loppuviimein sopineet, pienen keskustelun remontin hinnan alennuksista yms pomoille soitteluista jälkeen, että tuo ensimmäinen rivi vaihdetaan ja sillä periaatteella että kuin se olis tarkotuksella laitettu erilaista. Minä tulin töistä kotiin ja menin samoin tein remppaäijien juttusille ja olihan siinä vähän jo hätääntyneen olosta äijää ku mä halusin nähä kaakelit joita aikovat laittaa. Ei käyneet... nyt on mun mieleisen väriset, mutta ihan en oo tyytyväinen työn jälkeen. Tässä nyt miettiny, että vieläkö nostan metelin vai enkö. Mun järjen mukaan se kuitenki menee niin, että jos äijät ite hajottavat vahingossa niin meidän ei siitä kuulu kärsiä vaan he korjaavat sitten vaikka kaakeloimalla kokonaan uudestaan lattian omaan piikkiinsä.

Mutta joo, jos vaihdetaan ilosempiin aiheisiin. Sehän oli pari viikkoa sitten Oulun Extreme run.


Juoksuasuun suunnittelin laittavani kaikista aiemmista kisoista huivit, sortsitkin olis niistä ollut ja päähine, mutta sitte totesin etten pysty sen asun kanssa juoksemaan. Tuli sitten vaan toppi kahdesta kisasta. Rataan oli lisätty pari estettä ja vähän muutettu, niin en itselleni asettamaa aikatavotetta saavuttanut. Se ei sinänsä haittaa, koska kokonaissijoitus oli kuitenkin 135 ja juoksijoita 1400. Lisäksi ensimmäisen kerran tulin maaliin ennen pikkusiskoa... eli parannusta on tapahtunut.


Mikäli jotakuta kiinnostaa se aikatavoite, niin se oli alittaa kerrankin kaksi tuntia. Edellis vuosiin verrattuna kuitenkin voittajienkin ajat olivat noin 10 minuuttia hitaammat niin voin sanoa, että tyytyväinen saa olla omaan aikaan, 2.04.27 kun paras on ollut 2.01.07. Tokihan rata on joka vuosi vähän erilainen, niin sillä tavalla tuo ei ole verrannollinen, mutta nyt oli viime vuoteen nähden tehty kaksi estettä lisää jotka hidastivat reilusti, toisessa kiivettiin, tultiin alas, ryömittiin, kiivettiin, tultiin alas ja ryömittiin ja toinen oli tehty veteen häkki jonka läpi mentiin ja häkki oli täynnä jumppapalloja... eli hidastavia esteitä olivat molemmat. Nyt sitten jännitetään päästäänkö ens kuun alussa Peurunkaan, riippuu siitä saako mies vaihdettua työvuoroja.


Nellihän on vielä tämmönen käteen sopiva ja toimiikin mun käsipainona ellei ole niskanlämmittimenä. Niskassa jos tarvin kahta kättä ja jos toinen riittää on tuossa käsivarrella makaamassa. Kaikkeen pitää osallista meinaan. Nellin painokin on yli kolmen kilon, tarkkaa en voi sanoa kun mies sen viimeksi punnitsi tuossa viikko sitten.... oli vähän meinaan jännitystä elämässä.
Ystäväni Tuutti tuli perjantaina ja pojat lähti miehen siskolle yökylään lauantaina, että me pääsemme Vaasa open airiin. Vein pojat tädille ja juuri ennen lähtöä mies huomasi ampiaisen meillä sisällä, jonka tappoi. Pojat vietyäni otimme muutamat oluet ja laittaiduimme valmiiksi, kun Nellillä olikin yhtäkkiä poski turvonnut, aivan kun ois kirsikkatomaatti kissalla poskessa. Muuta syytä tälle emme keksineet kuin ampiaisen piston. Onneksi ei sen kummemmaksi mennyt, antoi ihan tutkia ja mitään näkyvää emme löytäneet ja oli muutenkin oma itsensä. Lisäksi olimme vielä kotona muutaman tunnin ennen lähtöä niin näimme ettei pahemmaksi enää mene. Selvittiin säikähdyksellä ja sunnuntaina neitosen poski oli jo normaali.

Niin Vaasa open air... sinne katsomaan ensinnä...


Egotrippi, harmillisesti joutuivat aikataulu syistä lopettamaan hiukan kesken. Oli ollut ongelmia aluksi ja eivät ihan ajallaan päässeet aloittamaan ja lopettaa piti kun käsky tuli. Knipin kanssa juttelimme tovin ja kuvaankin päästiin, mutta kun en ole siinä yksin hänen kanssaan en sitä tässä julkaise.

Seuraavana...


The Cardigans. Hienosti Nina lauloi tangon suomeksi, Itämaista Rakkautta. Ja todella upeasti lauloikin. Hän on itseasiassa esittänyt ruotsalaisessa elokuvassa suomalaista tangolaulajaa. Upea nainen upean äänen kanssa.

Ja illan päätteeksi...


Manic Street Preachers. Valitettavasti vaan mun migreeni ei tykänny näistä heidän sinisistä valoista ja mä jouduin siirtymään hieman taaemmas kuuntelemaan. Ei sinänsä haittaa, mies tietää miten voi käydä ja Tuuttikin ymmärsi että olen tottunut ja ei ole pakko mun kanssa siirtyä. Yleensä se vaan on valojen sijaan mun lievä ahtaanpaikan kammo joka ajaa taaemmas, mutta siltikin. Jostain kumman syystä masokistina on aina pakko päästä aluksi mahdollisimman lähelle. Naurattaa itteekin oma toiminta, mutta niin se vaan menee.

Sitten tosiaan Tuutti laittoi mulle viestiä kuukaus sitten, että teenkö hälle tämmösen, Ja senhän hän sai viime viikonloppuna...


Eli Kalastajan vaimon raitavenepaita. Langaksi tuli Catania kaksinkertaisena oranssinpunaisena sekä luonnon valkoisena. Puikot 4,5mm pyöröt.


Tuutti oli tyytyväinen ja arvaatkaa kuka taas unohti punnita... langat päättelin meinaan vasta kun Tuutti oli ensin sovittanut ja kertonut työn kelpaavan.


Ostin itsellenikin langat. Mutta en tiiä vielä teenkö ja jos teen vaatii hiukka muokkausta... isommalle rintamukselle tuo on meinaan todellinen sivutissin vilautuspaita.... siitä ei viittitty kuvaa ottaa. Mutta hyvin pornahtava ois kyllä noilla kädenteillä, pitäisi vähän niitä pienentää omalla kohdalla.

Ja kun rakkaalle ystävälle tämän tein niin sittenhän se piti tottakai merkata käsin tehdyksi...


Sattuipa merkeissä olemaan juuri oikean värinen (siis värillisenä, puunvärisiä enemmänkin) hand made merkki, niin sen sinne helmaan ompelin.

Eilen illalla meidän yllä jylläsi tovin ukkonen ja tämmösen löysin sen jälkeen mattotelineen alta.


Muuten ei mitään, mutta tämä kyyhky oli todella pahoin loukkaantunut. Minulla sitten ei kantti kestä jättää luontokappaletta kärsimään. Siinä henkisesti valmistauduin katkaisemaan niskat, kun tuli eräs naapuripariskunta. Menin kysymään josko heistä mies voisi hoitaa homman. Hän kuitenkin totesi heti ettei vaan pysty. Mä sitten aloin keräämään itseäni toimiin, kun sattui poliisit ajamaan kierroksellaan ohitse ja saimme heidät vinkattua paikalle ja hehän homman sitten hoitivat. Eli ei tarvinnut alkaa eläimen murhaajaksi. Olen todella eläinrakas, mutta olen myös ihminen joka ei suostu katsomaan toisen kärsimystä, ei edes villieläimen. Ikinä en ole vielä itse joutunut lopettamaan eläintä, mutta sen tarvittaessa teen, eläintä en jätä kitumaan. Tämäkin yksilö roikotti toiselta puolelta siipeään ja saman puolen jalkakaan ei toiminut kunnolla. Kaatui heti tuolle kyljelle kun yritti paeta. Mielenkiinnosta haluan tietää teidän tilanteen? Olisitteko tarvittaessa valmiit katkaisemaan niskan kituvalta eläimeltä?

Sitten vähän iloisempiin asioihin ja elämää täynnä oleviin eläimiin...

Tänään aamupalan jälkeen hetken sulattelu ja sitten kohti Öjbergetiä poikien kanssa...


Äitee vetäs ensin viis kiekkaa ylämäki juoksua... ei tätä tässä näkyvää polkua. Tämä on lyhin 170 metrinen ja jyrkin. Minä vedin sivurinnettä, joka on 330 metrinen ja loivempi paitsi viimeiset kolmisenkymmentä metriä. Maanantaina oli esikoisella tuolla säbäjoukkueen treenit, kävivät ensin juoksemassa pururadalla ja pelasivat sen jälkeen suojalkapalloa. Minä vedin sillon itseni piippuun tässä lyhyessä ja tuossa pitkässä rinteessä... 10 kertaa kerkesin puolessatoista tunnissa ja viimesellä kierroksella jo ajattelin etten selviä ylös enää kävellenkään, sisulla mentiin. Esikoista nauratti kotiin tullessa kun äiti ei meinannut jaksaa edes portaita nousta ylös. Nyt sitten tuon viisi vedin ja sen jälkeen ilman ollessa tosi lämmin kerkesimme ihmettelemään sipiliskoja ja perhosia...



Eli näin täällä. Ihanaa loppu viikonloppua kaikille!