Näytetään tekstit, joissa on tunniste patalappu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste patalappu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kierrätetääs hyvää

Eli PIF on täällä taas, Pay It Forward. Minä siis tartuin toisenkin kerran tähän hyvän kierrättämiseen. Kolme ensimmäistä halukasta saavat minulta jotain itsetehtyä, kun lupaavat sitten vastaavasti itse pistää hyvän kiertämään eteenpäin kolmelle. Tällä kertaa tartuin Mehtäpirtin kautta haasteeseen. Posti kantoi minulle tämän.


Hih, mikähän tämä on? Selventäisikö seuraava kuva?


Tuubikauluri, kuvassa vaan polven päällä... omaa kaulaa kun on vaikeeta kuvata peilinkään edessä. Kiitos tästä lämmittimestä sinulle Mehtäemäntä ja on ollut käytössä.

Ja tällä viikolla pistin Paten matkaan edelliset lupaamani hyvän kierrot. Tämä lähetys lähti Kissatytölle, hänellä vain ei ole blogia, mutta lupasi omalla tavallaan laittaa hyvää eteenpäin.


Eli toinenkin onteloneulepatalappu on valmis, eihän sitä paritonta voinut pistää menemään, lisäksi silmukkamerkkejä sekä korvikset (kaikki siis aiemmin jo nähtyjä, paitsi patalapun pari). Tämän lähetyksen sisällön kokosin Kissatytön kommenttien mukaan.

Toinen lähetykseni lähti Korustamoon Eilalle. Hänelle tein tämän.


Petunia-huivin tein rose mohair-langasta. Hieman omia säätöjä, koska punaista lankaa oli himpun vajaa kaksi kerää, harmaalla sitten reuna.


Ja vielä yksi kuva tuosta pitsistä.


Huivi on todella mukavan mallinen, puolipyöreä ja joutuisa tehdä.

Ja kun kolme tarvitaan ja vain kaksi sain siis edelliseen mukaan, niin nyt olisi tuosta piffauksesta yhdellä vajaa kierrätys, siksi tässä olisi halukkaalla mahdollisuus saada itselleen sukat....



Eli mikäli kiinnostaa nämä sukat, niin hihkaisehan ja kerro jalan kokosi. Ja todellakin kolme muuta voi ilmoittautua kierrättämään hyvää, toivottavasti innokkaita löytyy.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Vauhtiin päästy taas

Kyllä, vielä vähän nuhaa, mutta nyt alkaa jo taas hommat luistaa. Ja kun tuli muutama päivä vaan nuojattua sohvan nurkassa, eikä saanu mitään aikaan, on taas miljoona asiaa mielen päällä ja jää taas tulevaisuuteen teitille kommentoinnit. Mutta kyllä mä lupaan taas parantaa piakkoin tapani ja jättää ne puumerkitkin, kaikki päivitykset luen kyllä. Ei vaan ole jaksanu kommenttia raapustaa. Eilen se sitten lähti. Ja valmistakin on tullut.

Tämä kasa lähtee postin matkaan ja kunnon käsittelemätöntä kuvaa sitten kun saan luvan julkaista.


Näiden lisäksi sitten väsäsin silmukkamerkkejä kolme settiä eilen.



Ja koska minusta se ensimmäinen merkki kertoo aina kierroksen vaihtumisesta on sen erotuttava, siksi sydän ja muut samanlaisia.


Näissä kuutioissa sen taas varmistaa se, että jokainen on erilainen. Värit ja määrät ja niiden paikka vaihtelee. Näissä siis puna-liila setti sekä sini-vihreä setti, 6 kpl yhdessä setissä. Kaikki tehty niin, että menevät vielä 5mm puikoilla, sitä isompiin ei enää mahdu. Näistä palikkaseteistä voin luopuakkin, jos joku haluaa omakseen, viidellä eurolla onnistuu.

Lisäksi sitten onteloneulontaan hurahtaneena tein pannulapun, tämä odottaa vielä kaveria, mutta nyt ajattelin kaivaa ompelukoneen esiin ja valon lisäännyttyä haluan keittiön verhot vihdoin tehdä ja vaihtaa. Mutta tässä siis pannulappu eestä ja takaa....



Tässä siis testissä se Maija lanka ja mukavaahan tuo oli neuloa. Toinen tulee sitten tässä lähipäivinä kyllä. Lisäksi kun mulla on tuossa lipastossa pari laatikkoa keskeneräisiä töitä varten, päätti Harli jotain muuta. 


Tais jäädä vahingossa laatikko auki, kun otin työn laatikosta ja eikös hetken päästä ollut laatikossa jo täytettä. Toinen nautti siinä sitten sopivasta kolosta. 

Mutta nyt alan leikkoon kankaat ja kaivaan tuota ompelukonetta esiin. Se on tehtävä kun nyt kerran intoa riittää. Onneksi on tänään vielä vapaa. Huomenna sitten alkaa taas aherrus. Ihanaa keväistä viikkoa teille!

maanantai 19. marraskuuta 2012

Pläjäytys väsyneen viikon alkuun



On ollu väsy päivä ja viime viikolla pitäny sen verta hoppua, että ei oo blogin päivitys oikee onnistunu. Nyt sitten ajattelin pätkäyttää teille vähän kaikkea sulassa sovussa sekasin. Alotetaas vaikka tunnustuksilla. Bikke Bikken pilttuusta ja Mehtäemäntä Mehtäpirtistä läjäyttivät mulle tämmöttisen tunnustuksen:


Ohjeistus menee näin:

1. Kiitä lähettänyttä bloggaria

2. Jaa tunnustus kahdeksalle muulle bloggarille
 

3. Ilmoita heille haastavasi heidät mukaan
 

4. Kerro kahdeksan satunnaista asiaa itsestäsi



Kiitos siis teitille molemmille tästä. Tämä nyt on sitte pyöriny täällä mun seuraamissa blogeissa jo aikasta hyvin, niin teistä kuka haluaa saa tämän omaansa kaapata. Väsynyt siis olen ja en jaksa nyt alkaa metsästää näitä kahdeksaa joissa tämä ei olis jo viime päivinä kiertänynnä.

Mutta kaheksan satunnaista voin kertoa:

1. Tänään olin väsynyt ja laiska äiti, tein vain ranskalaisia ja kalapuikkoja ruoaksi.
2. Kolme vuotta sitten tein pari kertaa viikkoon tuhat vatsalihasta, liittyi erääseen haasteeseen ja muutenkin tein lihaskuntoa päivittäin.
3. Olen miettinyt haastavani itseni uudestaan samaan urakkaan.
4. Haluaisin neljännen kissan, olen tottunut neljään ja kolme tuntuu vajaalta.
5. Olen järjestelmällisen epäjärjestelmällinen, tiedän tasan tarkkaan mistä mikäkin löytyy vaikka muille se ei ole niin selkeää.
6. Olin lapsena aikamoinen poikatyttö. 
7. Olen saanut silloin muutamankin aivotärähdyksen (mikä selittänee nykyisen sekapäisyyden)
8. Ja nyt en enää keksi mitään tähän viimeseen.

Lisäksi Bikke jatko tällä tunnustuksella:


Liebster tarkoittaa rakkain tai rakastettu,
 mutta voi myös tarkoittaa suosikkia. Liebster-
palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, 
joilla on alle 200 seuraajaa.


Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi 
tunnustuksen sinulle.
2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se
heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Toivo, että ihmiset joille jätit tunnustuksen antavat sen 
eteenpäin.

Kiitos siis Bikke myös tästä!
Tätä yritän jatkaa, katsotaan montako tähän löytys. Tässäpä siis liebsterin saajat:

Mehtäemäntä saa Mehtäpirtille tämän, siitäs sait takaste.
Eila Korustamosta ansaitsee tämän ehdottomasti.
Samoin Matonkude Mun sun meitin takaa.
Kisa Punaisesta talosta tarinoineen.
Ja pistetääs vielä Mekelle Meketykseen.

Onhan niitä muitakin vaikka ja kuinka, mutta näillä mennään tällä kertaa.


Ja nyt mä en saa tuota tekstiä enää vanhaan tuttuun. Höh! Mutta jatketaas sitten niillä aikaansaannoksilla. Näihin korviksiin tuli osat enklannin lähetyksessä, sieltä muuten tuli het vastaus kun otin yhteyttä, että palauttavat rahat. Eli se asia on hoidossa. Nii nämä oli selvät jo osien oston yhteydessä mitä näistä tulee. Ja kun yritin pimeässä saada oikeaa väriä esiin on kaks lähes samanmoista kuvaa.



Näissä siis Tierra castin kehykset ja Swarovskin pisarat. Tekemistä näissä ei siis juurikaan ollu, osat vaan yhteen, mutta näistä tuli ihanat. Ja tuo sävy ei ole ihan noin tumma.

Lisäksi sitten sieltä tuli Tierra castin riipuspohjia ja lähdin leikkimään Diamont glazella. Kaksi riipusta, jotka sitten odottavat korujaan.


Kotikaupungista ystävän perheen kesämökin rannasta kuvattu kesäiltana merelle. Siitä sitten valokuvasta sopiva pala ja Diamontit päälle ja jännittämään mitä tulee, ihan hyvä tuli... vaikka ilmakuplat kiusaskin mutta en antanu periksi ja sain ne pois. Toinen on sitten myös ehkä vähän enempikin henkilökohtainen.


Tähän on saksittu minun hääkimppuni. Sopivan kokoisena löytyi se koevedoksista ja vielä niistä voi muutaman tehdä, jos tätä haluaa käyttää ja jokaisesta kuitenkin tulee omanlaisensa. Tähän on jo kaulakoru suunnitteilla, kahta eri vaihtoehtoa pyörittelen ja jalostan mielessä kunnes olen varma kumpi se on oikea. Tässä vielä kuvassa molemmat edestä ja takaa.



Noita riipuksia olikin tosi vaikea kuvata, ei ole kunnon valoa oikee missää vaiheessa päivää, mutta yllättävän hyvin nuo kuitenki onnistui, saa jopa selvää mitä ne esittää.

Sitten tuossa viime viikolla pyörittelin ja kääntelin ideaa mielessä ja tässä on sitten raakaversio siitä.



Kovasti koitin tassunkuvaan kaaviota metsästää, mutta kun ei onnistunu, nii sitte otin ja tulostin tassunkuvan ja siitä piirtelin itte ruutupaperille. Tästä on sitten hyvä jalostaa parempaan malliin tuo tassu. Patalappu onteloneuleena tassunkuvalla siis ois tavoitteena. Tai siis kunnollisella tassun kuvalla. Että jos jollain on heittää linkkiä kunnon kaavioon, tänne vain.

Viikonloppu hujahti nopsaan. Lauantain oli töitä ja sitten illalla menin työkaverin luokse ja hupsis puolen yön aikaan sieltä kotiin tulin. Sunnuntaina sitten olikin esikoisella säbä turnaus ja vaikka pelejä olikin vain kolme, hujahti sekin päivä aika jouhevasti.

Näin siis tällä kertaa. Ihanaa viikkoa kaikille!