perjantai 30. syyskuuta 2011

Harlin tarina


" Hei, minä olen Harlekiini. Minua kutsutaan yleensä Harliksi, mutta monia lempinimiä minulla myös on kuten Nuusu ja Pötkylä. Minä olen nyt kahdeksan vuotias. Näiden ihmisteni kanssa olen asunut noin kolmen kuukauden iästä asti. Tulin heille hoidettavaksi, mutta kuulemma luonteeni on niin valloittava, etteivät he voineet enää kuvitella luopuvansa minusta. Kerron teille tarinani.

Ensimmäisestä kolmesta kuukaudesta minulla ei ole muistikuvaa, mutta olen kuullut olleeni jonkun ihmisen kissan pentu ja ilmeisesti minulle ei sitten löytynyt uutta kotia. Mutta se mitä muistan, kerron nyt. Minua pelotti aivan valtavasti, olin aivan kauhuissani, jättimäisiä isoja ja äänekkäitä möhkäleitä kiitää ohitseni. Toiseen etutassuuni on sattunut pahasti, se ei toimi enää. Nenästäni valuu verta. Muistan, että tömähdin ikävästi maahan, kovassa vauhdissa ja siinä satutin itseni. Olen niin peloissani, en ymmärrä mitä on tapahtunut ja se hirvittävä meteli noista isoista möhkäleistä, jotka menevät ohitseni metrin päästä. Sitten tulee kaksi ihmistä, jotka ottavat minut mukaansa, minua käytetään eläinlääkärissä, joka kertoo tassuni halvaantuneen ja ettei sille voitaisi mitään. Nämä ihmiset pitävät minut luonaan muutaman päivän toipumassa ja sitten minut viedään kissatalolle. Siellä tapaan mamman, mamma tuo minut kotiin. Mutta minä olen kamalan kipeä, minulla on nälkä mutta en edes ehdi syödä kun joudun juoksemaan astialle, lopulta en edes jaksa syödä. Mamma syöttää, juottaa ja antaa lääkettä ruiskulla ja vihdoin alan voimaan paremmin. Paranen lopulta. Lähellä oli että enkelit olisivat minut vieneet, mamman mukaan aivan liian lähellä.

Minua käytettiin tuon sairastelun aikana ja heti Kissatalolle tultua eläinlääkärissä täälläkin. Onneksi en muista mitä elämä oli neljän jalan kanssa, niin en voi olla katkerakaan tiedosta, että jos minut löytäneet olisivat tienneet tuoda minut heti välittömästi Kissatalolle, olisi heidän käyttämä eläinlääkäri voinut leikata minut ja saada tassuni toimimaan. Se vaan olisi pitänyt tehdä heti, kolme päivää myöhemmin se ei enää onnistu.

Minä toivuin hyvin ja kasvoin muutaman kuukauden, tassuni sai jatkaa olemista, koska se ei häirinnyt minua laisinkaan, oli jäykistynyt nätisti rintaa vasten. Ainoastaan se kynsien leikkaaminen oli kamalaa, en tykännyt siitä yhtään ja silti mamma teki sitä säännöllisesti. Lopulta aloin jopa huutamaan sydäntäsärkevästi, mutta siltikin mamma vain leikkasi ne kynnet. Ei se sattunut, ei se tuntunut missään, mutta minä vain inhosin sitä operaatiota ylitse kaiken. Mutta sitten tassu jäykistyi niin paljon, että hinkkasi koko ajan rintaani, karvat lähtivät, iho rikkoutui ja tulehtui. Mamma vei minut eläinlääkäriin, tulehdus hoidettiin lääkkeillä ja sen jälkeen se kamala kokemus. Minut nukutettiin ja kun heräsin olin taas todella kipeä. Minulla oli joku ihmeellinen hökötys kaulassa ja en oikein osannut liikkua sen kanssa. Siitä johtuen esimerkiksi pissasin mamman päälle yksi yö. Olin halunnut sänkyyn ja minut sinne nostettiin. Minulle tuli pissa hätä ja en uskaltanut hypätä alas. Mamma vaan aina minun alkaessani kävellä sängyn reunassa silittili ja sanoi pistä vaan nukkumaan. Lopulta hätä oli niin kova, että minun oli pakko pissata mamman päälle, kun en häntä saanut ymmärtämään hätääni.


Paranin kuitenkin nopesti, mutta taas minut vietiin eläinlääkäriin. Voi kamala että minä pelkäsin tuon edellisen kokemuksen jälkeen. Pelkäsin niin kovaa, että suustani tuli vaahtoa. Mutta ei se ollutkaan kamalaa, lääkäri otti vain tikit pois ja pääsin kotiin.

Minä rakastan rapsuttelua ja ihan taatusti nukun ihmisteni sängyssä, tungen sohvalle vaikka väkisin heidän väliin. Pojatkin ovat ihani ja onneksi he eivät ole enää vauvoja. Koska silloin minun täytyi koko ajan vahtia heitä ja suojella, tietysti sitten he ottivat hännästäni ja karvoistani kiinni. Mutta mamma tiesi heti irrottaa heidät kun maukaisin surkeana, eihän vauvoja kynsitä koskaan. Nytkin meillä käy vauvoja joskus kylässä ja minun on heti vahdittava heitä, minun on vain pakko päästä siihen katsomaan ettei kukaan vain vahingossakaan satuta heitä.

Tässä oli siis minun tarinani. " <3:lla Harli

torstai 29. syyskuuta 2011

Toiminta torstai

Tänään en paljoa ole kotona ehtinyt olemaan. Ensin aamulla töihin ja hetkeks kotiin ja sitten se vihdoin alkoi... kurssi josta joskus aiemmin taisin mainita. Aloitin siis korukurssin, pääsen oikeasti opettelemaan erilaisia ketjuja. Kirpaisee vain tuo hopean hinta, joka sielä materiaalina on. Sitähän en ole itselle raskinut hankkia. Ensimmäinen ranneketju tuli jo melkein valmiiksi, olisi tullut valmiiksi muuten mutta opettajalta oli lukot loppuneet. Ihan muinaisketjulla treenattiin. Seuraavaksi meinasin sitten kaulakorun punoa.... ja tietysti valitsin siihen mahdollisimman hankalan mallin. Katsotaan nyt vieläkö mieli muuttuu ennen seuraavaa kertaa. Siinä kyllä jo hirvittää hintakin. Mutta siitä sitten tarkemmin myöhemmin.

Kotiin tultua kutsui helmet. Eilen jo alkoi pyöriä yksi koru idea mielessä ja kurssin vastapainoksi sitten toteutin tuon suunnitelman. Sen sitten linkitin tuohon kuparilankaan. Tässäpä tämä.


Tässä on vaaleanpunaisia lasihelmiä ab-käsiteltynä sekä maitolasina, mustakiveä ja tuossa edessä oleva epämääräisen mallinen kivi on Espanjan tuliaisia, se tuntui istuvan tähän. En halunnut mitään massiivista huomiota herättävää riipusta, mutta jotain pientä tuomaan hiukan painoa tuohon eteen.


Tuossa kuvassa näkyy hienosti kivessä olevat raidat. Ja tietysti lukon vääntelin taas itse. Ja tällä kertaa kasin mallisen vastakappaleen.

Olisin halunnut käyttää tässä ruusukvartsia, mutta nuo omasta varastosta löytyvät yksilöt ovat niin hailun värisiä, että päädyin lasihelmiin. Näin sain koruun mukaan oikeasti vaaleanpunaista. Pituutta tällä on noin 45 cm, eli lyhyttä mallia. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen, ei liian lapsekas vaaleanpunainen, mutta ei myöskään liian tumma.

Juniori sitten ihastui pipoonsa. Oli eilen aamulla se päässä koko ajan ennen hoitoonlähtöä. Ja tietysti se piti laittaa hoitoonkin, vaikka taitaa olla vielä hiukkasen liian kuuma tuollanen villapipo. Mutta jos toinen haluaa, niin sitten saa laittaa. Esikoisen kaulahuivista tuli aavistuksen liian lyhyt, joten siihen teen sitten ruutuneulosta molempiin päihin vähän lisää. Ja hänkin haluaa pipon, mutta se pitää tehdä tuosta kaulahuivin langasta.

Että semmottinen torstai minulla. Huominen vielä töitä ja edessä ihana vapaa viikonloppu!

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Kaulakoru ja pari muuta käsityötä

Tein sitten sunnuntai iltana vielä sen kaulakorun, valitettavasti kuvat ovat siitä nyt tosi huonoja, satanut ja ollut niin huonot säät, että valon kanssa ei natsannut missään. Yritän huomenna saada parempia kuvia. Myös korvikset sopimaan kaulakoruun. Tässäpä siis kaulakoru.



Tumman purppuran värisiä lasihelmiä, foliolasihelmiä (antamaan hiukan raikkautta), punaisia swarovskin biconeja, tähti välihelmiä ja hematiittia salpalukolla. Riipuksena hematiitti sydän, jonka sisään laitoin antiikkihopeoidun metallisydämen sekä yhden swarovskin. Tässä riipus lähempää.


Kaulakoru on aika "massiivinen", mutta kuitenkin itse tykkään. Painoakin on reilusti, mutta ei kuitenkaan liikaa. Tästä tulikin yllättävän näyttävä, eli nyt ollaan kaukana siitä söpöstelystä mitä nuo romanttiset edustaa. Ja ne korvakorut.


Hematiittia, swarovskeja, metallisydämet sekä tähti välihelmiä ja avokoukussa.

Sitten on tosiaan tullut värkättyä vähän muutakin, kun mies tekee yövuoroa ja silloin joudun itse olemaan väkisin iltavuorossa ja pojat vien kuitenkin heti aamusta hoitoon, että mies saa nukkua. Maanantain vein pojat hoitoon ja lähdin hoitamaan yhden asian, se veikin vain hetken. Tuumasin, että käyn samalla reissulla sitten hakemassa kissanruokaa ja hiekkaa. Mutta Musti ja Mirri aukesikin vasta kymmeneltä ja kello oli vasta puoli. Päätin sitten käydä Citarissa kattomassa lisää helmirasioita.... työkaluosastoa ei siellä enää ollutkaan, mutta myyjä muisteli käyttöön sopivia ompelurasioita olleen myynnissä. Eipä ollut niitäkään, mutta siltikin jotain tarttui mukaan ja tässäpä hiukan kuvia.

Lankoja siis. Koska edellisestä kutomis kerrasta on varmaan kolme vuotta ellei neljäkin aikaa, verryttelin ensin tekemällä esikoiselle kaulahuivin. Oli niin herkullista tuo Novitan Puro lanka. Tässä on sävynä Aallokko, lisäksi ostin Takkatulta. Siitä olisi tarkoitus tehdä itselle säärystimet. Ainakin näillä näkymin.

 Ja kun tuo perus kutominen on vähän tylsää, aina pitää keksiä jotain. Tähän kaulahuiviin tein molempiin päihin ruudukkoa. Tässä toinen pää.
Ja tässä toinen pää lähempää. Ongelmaksi tuli vain se, että tuo meinaa ihan väkisin mennä rullalle, joten virkkasin vielä reunan kerran ympäri. Ei kyllä kauheesti auttanut, prässäys tehos hiukan paremmin.
 Ja kun sormet oli vetreytynyt, seuraavien lankojen kimppuun, Novitan flipflopit, turkoosi ja oranssi. Tästä kuvasta ei ihan heti arvaisi mitä tulossa on, mutta seuraavassa kuvassa jo valmis työ.
Pipohan se. Juniorille tein sitten tämän. Saa nähdä mitä isoveli tuumaa, tahtooko myös oman. Vai onko jo niin iso jätkä, että äitin kutoma pipo on ihan mammareiden  touhua. Onhan se jo liian iso omasta mielestään käyttämään kumppareita... siitä tässä nyt hetken aikaa jouduttu pikkasen vääntämään. Mutta ainakin toistaiseksi kumpparit on jalkaansa pistänyt tarvittaessa. Muistaa kyllä aina kysyä, että eikö kuitenki lenkkareita.

Tuossa vielä piposta vähän parempi kuva. Miehen kanssa kun ei tosiaan paljoa olla nähty, vähän jänskättää mitä sanoo noista.... on meinaan sellanen juttu, että lapaset tekemättä. Tai siis melkeen valmiit ovat olleet nyt jo.... kröhöm.... seitsemän, mahdollisesti jopa kahdeksan vuotta. Ehkäpä nekin tässä innostuksen puuskassa pitää tehdä valmiiksi asti. Asiaan on selityskin, tiedetään, tyhmää selitellä. Mutta oikeasti. Tykkään kutoa varsinkin lapasia, mutta ne mallit tulee omasta päästä miten kuvioin yms ja kun niitä lapasia on kaksi kappaletta, se toinen on tylsä tehdä. Olenhan sen toisen jo kerran tehnyt ja keksinyt, tuntuu tylsälle tehdä täysin samanlainen toinen. Tiedetään lapasia kuuluu olla kaksin kappalein, mutku...

Toinen juttu on tuo, että mä haluan tehdä omasta päästä, en mistään mallista. Se sitte kans vähän hidastaa, kun en kuitenkaan mikään käsityöihme ole, niin on vähän rajallista mitä voi tehdä. Sukkiakin vois tehdä, mutta ongelma ei ole se etten osaa kantapäätä, vaan se etten piruvie muista oikeasti kuinka se tehdään. Juu, saa nauraa, tiedän itekki et tää mun käsitöiden tekeminen on oikeasti huvittavaa. Mutta onnistuinpa pipon tehdä ihan omin päin ja tulipa vielä ihan siistikin. Ja kun varmaan teitä rakkaat lukijani jää vaivaamaan, että mitä se oli mitä silloin viimeksi tein, kaulahuivin itelleni pörrölangasta, kun vanhaan tuli jo useempi reikä. Mutta nyt lähden yrittään nukkumista... todellakin yrittämään, kun mä en oikeen osaa nukkua, jos mies ei ole kotona. Öitä!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Rompun kirjanmerkki

Mamma kun on sen verta kova lukemaan, niin meitin kunigatar päätti pistää parastaan ja omi mun värkit ja tekas sitten mulle kirjanmerkin. Olin sitä kyllä ite alkamassa tekemään, mutta vaikea se on tehä, kun kynsiä näytetään yrittäessä ottaa esmes pihtejä.


Mutta eipä siinä mitään, ihan näppärän kirjanmerkin neiti tekas mamille. Vaikka ei ensinnä meinannu sitä luovuttaa kuvattavaksi. Ehkäpä tuo ujosteli ensimmäistä työtään julkisesti esiteltäväksi.


Mutta pienen suostuttelun jälkeen antoi luvan. Eli lupapuolikin on ihan kunnossa, etten ilman lupaa sitten julkaise toisen tekemistä kuvia. ;D


Eli ihan kaunis yksinkertainen, valmiiseen "tikkuun" hematiitti sydän, jonka sisällä fasettihiottu vihreä lasisydän. Nyt helpottaa mammaakin, kun ei noitten poikien takia tarvi miettiä, että missä hyllynreunalla on tilaa pitää kirjaa auki, ollakseen tarpeeksi korkealla turvassa pieniltä kätösiltä. Minä kun en tykkää taittaa sivun kulmaa ja kun yleensä ne kirjat tulee hankittua ittelle. Vaikka varmaan kohta tuo mies tuumaa, että eikös se jo riitä, kun tuo kirjahyllyni alkaa olla auttamattomasti liian pieni (tai siis kolme erillistä hyllyä).

Itse sitten tänään sain tehdä kännykkäkorun omaan puhelimeen. Siihen ei Romppu tassujaan pistänyt. Paitsi, että alan epäillä sen piakkoin omivan tämän blogin päivityksen, sen verta pyörii tuossa lähistöllä koko ajan. Ja ettei olisi liian läpinäkyvää, niin pisti hetki sitten viereen nukkumaan. Mutta tässäpä siis kännykkäni.


En nyt millään pysty muistamaan mitä tuo kivi mahdollisesti olikaan ja en jaksa lähtä kaivamaan arkistoista tilauslistaa asian tarkistamiseksi. Selvinnee sitten, kun joskus noista kyseisistä kivistä korun teen. Sen lisäksi antiikki patinoidut metallisiivet ja fasettihiottu lasikristalli. Hennon liilassa nauhassa. Vielä lähikuvaa tuosta enkelistä.

Tänään siis kävin uudestaan kiertämässä kirpparin loppuun. Tai lähdimme sinne koko perhe. Mies ja pojat sitten lähtivät aiemmin, mutta olivat kotona vasta minun jälkeeni, kun olivat kauniin päivän kunniaksi käyneet kävelylläkin. Tänään sieltä oli saalliina esikoiselle toisetkin verkkarit, juniorille pitkähihainen paita, itselle talvikengät (todellakin ollut varmaan kerran jalassa), tuommoiset enempi lenkkari malliset, kun saapikkaat kyllä löytyy, mutta sitten tuolla lumessa melskatessa on tähän asti ollu tavalliset lenkkarit useamman villasukan kera jalassa, niin nyt on sitten kunnolliset ulkoilukengätkin talveksi. Ja sitten löysin aikoinani pitkään metsästyksen alla olleen CD:n, silloin en sitä mistään saanut ja koko levy unohtui useammaksi vuodeksi kunnes tuolla tuli vastaan ja oli pakko napata  mukaan, Jussi Hakulisen Minun lauluni 1983-96. Hakulista olen kuunnellut ihan ala-asteen toiselta luokalta alkaen, vai oliko jopa ensimmäiseltä. Ja jo silloin suurimmiksi suosikeiksi nousivat Laika Laika, Vaalean punainen majatalo sekä Joonatan. Joonatan on itse asiassa Juisen sanoittama, edesmenneen ystävänsä, kitaristi Petteri Salmisen muistolle ja tämä on levytetty vuonna 85. Tämä biisi uppoaa niin syvälle...

Mutta sitten asiasta kukkaruukkuun, olen kovasti koittanut etsiä itselleni työpöytää. Ja suunnitelmissa tällä hetkellä olisi klaffilipasto, ne vain tahtovat maksaa maltaita uutena ja vanhana ovat usein antiikkia ja maksavat vieläkin enemmän maltaita. Haku ja kysely nyt on sitten päällä koko ajan. Miksikö juurikin sellaisen tarvisin. Saisin kaiken pieniltä sormilta ja karvaisilta tassuilta kunnolla piiloon, mutta silti en joutuisi tekemään suurta työtä levittäessäni ja kasatessani. Tässä tulos, kun sain pojat unten maille ja tein vain tuon kännykkäkorun. Oikeasti yhtään mitään muuta en ole tänään tehnyt (vielä).


Ja kuten suunnitelmissa olisi toteuttaa yksi kaulakoru, voi sotku olla vieläkin pahempi. Ja kun kaikki on saatava pois tuosta ja yritettävä pitää järjestyksessä ja kun nuo minun rasianikin ovat auttamattomasti liian pieniä ja varsinkin tuo suuri pakki pitäisi saada kunnolla järjestykseen, että ei tarvitsisi tyhjätä puoleksi, että löytyy se mitä tarvitsen ja.... minä tarvitsen sen oman työpöydän!!! Jos joku tietää vinkata ylimääräisestä klaffilipastosta, suurkiitos tiedosta, ja ei todellakaan tarvitse olla antiikkia.

Että sellaista tämän sunnuntain kanssa, nyt menen toteuttamaan sen ajatuksiani riivanneen korun ja sitten unten maille.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Tunnustus ja makeanvedenhelmiä

"Ystävyys on akku elämän arjessa!"

Sain tämän tunnustuksen Janskulalta MY WAY - MY LIFE blogista. Kiitos Janskula, kuten tiedätkin arvostan sinua suuresti ja nostan hattua voimillesi.

Ja minä haluan jakaa tämän tunnustuksen kahdelle muulle blogille, kolmaskin olisi ollut, mutta myös sinne tämä tunnustus matkasi Janskulalta.

Outille Maybe it's time to live -blogiin
Hillastiinalle Eläinten Laitila -blogiin

Luen moniakin blogeja, kaikki ei edes löydy lukemistostani. Mutta nämä kaksi halusin valita, molempiin hyvät perusteet.

Outi on ystäväni vuosien takaa ja ystävyytemme on tämän vuoden aikana lujittunut todella paljon ja Outi on ollut ajatuksissani todella paljon, olet rakas ystäväiseni! Välimatkaa on, mutta onneksi on tekniikkaa joilla sitten saamme yhä edelleen viettää vaikka teehetken iltaisin, jos sitä tarvitsemme.

Hillastiina tekee arvokasta työtä eläinten hyväksi. Olenhan itsekkin taistellut kissojen puolesta aikoinani erittäin aktiivisesti ja toivottavasti muutaman vuoden päästä pääsen taas jatkamaan töitäkin, kun lapset ovat isompia. Tulee niin ikävä noita kesytettäviä ja lääkittäviä pentuja, lukiessa hänen blogiaan ja tietää kuinka ne tietyt tapaukset särkee sydämen. Kuten aikanaan meidän Harli teki, mutta hänet minä onnistuin pelastamaan. Hillastiina olet arvokas ihminen, ystävä etenkin niille hylätyille kissoille.

Outi ja Hillastiina, en pahastu vaikka ette jatkaisi tätä, mutta mielestäni te ansaitsette tämän!

Sitten helmiin. Intouduin opiskelemaan uuden asian, eli helmien sidonta silkkilankaan. Tilasinkin urakalla herkullisen värisiä makeanvedenhelmiä ja helmisilkkiä tilasin ja ostin Helmisatamasta. Tämän siis tein ensimmäisenä. Tähän koruun kokeilin kahta eri tekniikkaa, toinen sujuikin hyvin, mutta toinen vaati hiukan treenausta, mutta kyllä se siitä ja olen ihan tyytyväinen aikaansannokseeni.



Voi olla, että pidennän vielä tuota ketjuosaa, että tulee lisää pituutta korulle. Tällä hetkellä näyttää kaulassa tältä (hyvin aseteltuna, muuten meinaa mennä mutkille, siksi mahdollinen pidennys).


Olisi ihana tehdä yksi oikein pitkä kaksi kolme kertaa kaulaan kiepautettava kaulakoru... mutta mutta vielä siihen en tule ainakaan ryhtymään, koska tuo tekniikka vielä hakusessa. En halua sitä tehdä ellen tiedä sen varmasti tulevan siististi ja vielä en usko pitkää onnistuvani siististi solmimaan.

Kävin myös tänään kirpparilla ja tuhlasin hurjat 4,70 €. Itselle T-paita, ihan uusi, vielä kaupan laput paikallaan. Esikoiselle pitkähihainen ja t-paita, molemmat uusia ja verkkarit. Juniorille verkkarit ja gollege-housut. Huomenna pitää mennä uudestaan, koska kierros jäi kesken. Miehellä oli peli ja piti tulla hänet sinne päästämään. Saa nähdä onko huomenna yhtä hyvä tuuri.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

torstai 22. syyskuuta 2011

Tänään on ollut virtaakin.

Nukuin kuin tukki viime yön kellon soittoon asti ja olen ollut todella pirteä tänään koko päivän. Huomenna voi olla vähän väsyneempi, koska aloin vielä postauksen tekemään. Koitin kuvata kissoistakin lähikuvaa... joopa, ei oikein miellyttänyt meitin neitejä. Mutta muutaman kuvan sain. Miisu ujostelee kuvassaan, kaikissa muissa oli joko korvan kärjet tai yhdessä nenä niin läheltä, ettei saanu edes selvää. Ku pitihän sitä kameraa nuuskasta. Miisu alias Hienopieru.


Rompusta tuli aika hyvä kuva. Oli justiin käynynnä juomassa... vesipisaroita nenässä.


Harlin ja Maijan kuvat on eiliseltä. Harli tykkää pötkötellä keittiön tuoleilla ja nurkassa. Nurkassa yleensä makaa selällään kaikki kolme tassua levällään. Minun ikioma "kuumavesipullo".


Maija sitten ensin yritti kovasti nuuskia kameraa...


Ja lattiatasossa sitten pyöri pää, jonka ansiosta kuvasta tuli hauska.


Ja sitten se maanantai illan kaulakoru. Tämä on sitten Valkoinen Tiikeri. Tätä yritin aiemminkin, mutta se meni purkuun. Nyt kuitenkin olen melkein tyytyväinen lopputulokseen. Ihan en vieläkään saanut vangittua tiikeriä tähän kunnolla. Tässä se.



Tottakai tiikerinsilmää, valkoista korallia, hematiittia, valkoisia makeanveden helmiä, hopeoituja metallihelmiä ja siemenhelmiä välihelminä. Lukkona tähti, salpalukko, kuuluu eteen.


Ai niin ja molemmin puolin yhdessä kohtaa swarovskin maitomaiset biconet, näkyy tuossa tiikerinsilmien keskellä.


Valkoiset tiikerit ovat mielestäni todella kauniita eläimiä, tiikerit yleensäkkin. Olenhan jo lapsena halunnut oman tiikerin, eräs ystäväni on halunnut ja jopa säästänyt lapsena hieman kookkaampaa eläintä varten, hän halusi oman norsun, minä olisin tyytynyt tiikeriin. Joka olisi tottakai nukkunut minun vieressäni ja olisin saanut ratsastaa sillä, oi niitä haaveita. Ehkäpä tämä juontaa juurensa siitä, että ihan pienenä lempi kirjani on ollut Missä olet Tiikeri, yksi Tammen kultaisen kirjaston kirjoista (muistaakseni numero 162, kirjoittajaa en muista). Sitä olenkin yrittänyt etsiä äitini kanssa, koska se omani luottiin loppuun aikanaan. Saisin lukea pojille sitä.

Niin, ja onhan minulla noita tiikereitä nyt sitten neljä kappaletta, lähempänä olen haavettani kuin ystäväni. Tai on hänelläkin oma norsu, kun sen hänelle ostin... valitettavasti vain kortin muodossa siinä onnistuin.

Nyt nati nati, aamulla taas viideltä kello huutaa korvaan käskyjä nousta ylös.


ps. Kisu ja Misu ovat melkein rintakoruja. Päätös on siis tehty, mutta toteutus ja neulaosa puuttuvat.

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Flunssa teki täyskaadon

Lauantaina se alkoi ahdistella, hiipi pikkuhiljaa, käytti väsytystaktiikkaa. Sunnuntai aamuna se olikin tehnyt täyskaadon. Ihan joka paikkaa särki, väsytti, paleli. Ei ollut hyvä olla mitenkään päin. Ensin alkoi nostaa kuumetta, kovaksi ei ehtinyt, kun heitti alilämmöksi ja sitä väliä se sahasi koko päivän, kunnes illalla sitten alettiin pysymään kuumeessa. Nukuin melkein koko päivän. Kissatkin huomasi, että nyt on mamma kipeenä ja voi sitä kiehnäämistä. Nukkuessa Maija tuli päälle ja Harli teki taas selkään liimautumis temppunsa. Lämmitttivät mammaa yhdessä.

Tämä kuva on silloin ajalta, kun Maija oli ihan pentu ja parantumassa meillä, ennen "omaa" kotia. Mutta nämä kaksi kaverusta siis lämmitti palelevaa mamia.

Maanantaina oli jo pikkasen parempi olo, mutta töihin ei kyennyt. Pojat vein kuitenkin hoitoon ja arvatkaas mitä sitten tein... nukuin. Illalla elämä alkoi voittaa ja pikkuhiljaa huomasin olon paranevan. Se että toteutin yhden kaulakorun vielä poikien mentyä nukkumaan, kertoi minulle, että nyt lähti parantuminen todella käyntiin. Koko viikonlopun silmäilin haikeasti aarrearkkuani, mutta en vain jaksanut edes hipelöidä ihanuuksia. Eli selvä merkki paranemisesta, kun jaksoin kauan mielessä pyörineen korun toteuttaa. Kuvattukkin se on, mutta kuvat eivät vielä ole eksyneet koneelle asti. Huomenna sitten yritän senkin tehdä.

Tiistai aamuna siis olin erittäin hyvin voiva, yskä jäi ja välistä vähän tuo kasvoissa oleva uloke vuotaa. Lisäksi se on alkanut leikkiä käärmettä ja luo nahkaansa, onneksi tänään luominen on melkein ohi. Eilen siis menin jo iltavuoroon töihin. Tänään onkin sitten ollut hyvin "humalainen" olo. Aamulla oli herätys viideltä, kun oli aamu vuoro. Ja kun nukkumaan menin vasta kolmelta, eli unet jäi kahteen tuntiin. Yöllä oikeasti alkoi jo ahdistaa katsoa kelloa, kun ei vieläkään väsytä ja tiesin että turha mennä sänkyyn pyörimään. Oma teoriani on se, että koska paras uni määrä minulle on 6-7 tuntia, lisäksi olen aina ollut iltavirkku ja sitten kaksi päivää vaan nukuin lähes koko ajan, olin nukkunut liikaa ja lopputuloksena lähes kokonaan valvottu yö. No, nyt sitten tiedän tänään saavani unen ja tarkoitus olisi mennä pikkuhiljaa nukku-ukkoa tervehtimään.

Tuosta kuvasta tuli mieleen Harli noilta hoitopentu ajoilta. Siinä oli pennuille aina keinoemo. Maijan kanssa yhtäaikaahan meillä oli villipennut, tässä kuvassa on kylläkin vain kolme neljästä.


Ja kuten kuvasta näkyy, tuolla keskellä Siiri oli pelokkain ja "hurjin". Voi nämä oli niin lutuisia pentuja, kun olivat niin pahoja, sähisivät karvat pystyssä ja tassut viuhuivat, kun menit koskemaan. Ja koskinhan minä, ihan ensimmäisenä jokaisen pesin kirppushampoolla loukusta ne haettuani ja matojakin niillä oli. Tämä kuva on ajalta kun olivat jo oikeastaan ihan kesyjä, paitsi tuo Siiri vielä vähän pelkäsi. Mutta siis tuohon koskemiseen palatakseni. Tassut kyllä viuhuivat, mutta nämä pienet kullanmurut vain eivät ymmärtäneet, että kynsiäkin pitäisi ehkäpä käyttää... joten pehmeillä tassuilla läiskimiset eivät paljoa pelottaneet. Tuossa kuvassa on sitten poikueen ainut uros vasemmalla harmaaraidallinen Senna sekä oikealla vaalea kilppari Säde. Myös ensimmäisenä kesyyntynyt ja jo tässä kuvassa uudessa kodissaan elänyt vaalea kilppari Sani. Säde ja Sani olivat melkein identtiset. Valitettavasti huomasin, että tietokoneen vaihdon yhteydessä on osa kuvista kadonnut, joten Sanista nyt ei ole yhtään kuvaa.

Ennen näitä paholaisia oli myöskin Nikke meillä. Voi lutunen mikä poika. Nikke oikeasti nukkui kuin tukki. Ja tietysti meidän sängyssä. Eräänä yönä luulin miehen kääntyneen Niken päälle kohtalokkain seurauksin, niin sikeästi se meidän keskellä nukkui. Minä unen pöpperössä tajuan rääpäleen olevan keskellä ja miehen alkavan kääntymään, estän kääntymisen, mutta sitten säikähdän, että joko myöhästyin kun pentu ei liiku ja ei herää... Turha säikähdys, huomattiin kyllä pian että tämä pentu todellakaan ei herää kun nukkuu ja muistuttaa ragdollia, kun on myöskin aivan veltto silloin. Tässä siis kuva Nikestä ja Harlista.


Nämä ovatkin viimeiset pennut mitä hoidossa oli, näiden aikaan odotin jo esikoista ja kun osa todellakin oli täysin villejä ja sairaita ja ties mitä, enpä uskaltanut vauvan aikana, enkä olisi jaksanutkaan enää samaa rumbaa. Nyt sitten alkaa tuntua, että kun tuo juniori tuosta vielä vuoden pari vanhenee, voisinpa taas ottaakin. Epäilen kyllä, että mies ei enää kovin helposti siihen suostu... kyllä meillä semmoisiakin tapauksia kotona silloin majaili, ja väliin oli joka huoneessa eristettynä jokin tapaus.

Mutta nyt siis tämä lähtis nukkumaan, että jaksaa taas aamulla viideltä herätä.

perjantai 16. syyskuuta 2011

Arvonta ratkennut

Arvonta siis päättyi tänään klo 22. Onnettarena toimi meidän kuningatar Romppu. Tässäpä muutama kuva arvonnan suorituksesta.


Tässä siis arvonta astia, kaikki rytätty, että saisin Rompun intoutumaan. Romppuhan rakastaa kaikkea rapisevaa ja rutistettua, etenkin kauppakuitit on aivan fantastisia. Joskus Kokkolassa opiskeluaikoina Romppu sai aina kaikki kauppakuitit ja leikkiminen olis ollut parasta öisin. Ensin kantoi niitä minulle sänkyyn, kun en alkanut leikkimään vaan nukui, ujutti ne peiton alle ja kun sekään ei tehonnut, aamulla löysin ne protestina vessanpöntöstä. Ja kyllähän se Romppu tuli.


Ja kun hetken vielä houkuttelin ja ravistelin, tultiin ihan pöydälle asti valitsemaan voittajaa.


Ja tästä tämä mukaan ja mamma perään, että ehtii saada voittajan selville. Eräs toinen meinasi lähtä mukaan ja mies sen rekisteröi, sorry Outi, Romppu nyt päätti vaihtaa toiseen....

Ja voittaja on siis....

Tadaa:


Uusi lukijani, jonka blogiin itse eksyin kissojen kautta, MUSTAKISSA. Ensin eksyin itse ja hän tuli vastavierailulle, onneksi olkoon! Pistän kyllä sähköpostia heti, mutta nyt siis osoitetta minulle ja toiseksi haluan tietää on kaulakorun pituus 43 cm riittävä?

Hyvää viikonloppua kaikille!

torstai 15. syyskuuta 2011

Rankka viikko lähenee loppuaan

Maanantaina oli vapaa päivä, eli vielä kaksi työpäivää jäljellä. Tiistaina olin työkaverini kanssa Tampereella turvapassi koulutuksessa. Oli kyllä erittäin hyvä ja antoisa koulutus, nyt olen ensiaputaitoinen jälleen kerran, kykenen toimimaan uhkatilanteissa ja myöskin osaan toimia tulipalon sattuessa. Ensiapu kurssin olen käynyt aiemminkin ja hui kamala siitä on yli kymmenen vuotta, yllättynyt olin siitä kuinka hyvin edelleen muistin asiat. Pääsimme myöskin harjoittelemaan palon sammutusta sammuttimilla sekä peitteillä. Itse ainakin sain uusia eväitä työelämään tästä. Rankka reissu kyllä oli, aamulla ylös viideltä ja puoli kymmeneltä olin takas kotona. Eilen onneksi oli vasta iltavuoro, mutta edelleen kyllä koulutusreissu tuntui. Tänään oli jo fyysisesti palautunut, mutta syysflunssa on kaatanut kiitettävästi meidän työporukkaa, joten kiirettä kyllä piti töissä.

Maanantaina oli myöskin lapsien päiväkodilla vanhempain ilta. Pitkästi ennen sen alkua levitin helmet esiin, tiesin mitä olin tekemässä, mutta tämä korupa vaatikin tekemiseen yllättävän paljon aikaa. Kuinkas kävikään, katson kelloa ja paniikki, enää en ehdi kerätä helmiä pois ja koru jää kesken. Ei auttanut kuin kasata ne yhteen läjään ja juosta. Hyvin ehdin silti. Sieltä kotiuduttua sitten tein korun loppuun ja tulipas sitten ihan koko setti, kun kaulakoru vaati kaveriksi rannekorun ja korviksetkin. Tässä kaulakoru.


Tässäpä se. Tässä on paljon yksityiskohtia ja useampaa helmeä, joten lähikuvia ja selityksiä.



Riipuksena liila säröakaatti ja antiikki patinoitu kubido. Eli romantiikkaa edelleen ilmassa.


Näistä helmistä en tiedä mitä kiveä ovat. Sen niistä tiedän mitä infoa sain ostaessa, fuksia fasettihiottu rondelli, olettaisin olevan jotain akaattia. Metallihelminä kelttihelmet. Väleissä on muinaisketjua. Valkoiset ovat korallihelmiä.


Tässä noiden rondellien lisäksi lukko, balin style mallia, antiikkipatinoitu, vastapuolella swarovskin kristallibiconeja sekä antiikkipatinoidut metallihelmet. Lukko ja vastapuoli asettuvat kaulan molemmin sivuin ja niskaosa sitten on liiloilla raita-akaateilla. Seuraavaksi rannekoru.


Rannekorun tein vaijeriin ja laitoin salpalukon. Muuten kaikkia samoja helmiä ja väleissä hopeoituja välihelmiä. Ja sitten korvikset.


Rondellit, metallihelmet ja swarovskin biconet avokoukuilla. Nämä rondellit eivät ole luonnossa aivan näin rajusti eri värejä. Ja lopuksi vielä kuva koko setistä.


Maija on sitten innostunut todella siitä harjaamisesta. Joka ilta kun istun sohvalla, tulee neiti nakottamaan lattialle tuohon sohvan eteen ja kattoo silmät pyöreinä mua. Ja jos en ota harjaa ei kauaa sylissä viihdy, vaikka siihen aina tulee. Mutta otappa harja, niin siinä on ja pysyy.

Muistakaahan arvonta, vielä on huomis iltaan klo 22 asti aikaa osallistua. Ja arvontaan täältä.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kissoja

Eilen ottaessani tarvikkeet illalla esille tarkoituksena tehdä mielessä pyörinyt kaulakoru. Tulihan sekin tehtyä, sitten viimeiseksi, mutta en sitä edes kuvannut. Se nimittäin menee suoraan purkuun. Ei onnistunut sitten olleskaan, joten puran sen tänään ja teen uusiksi kokonaan. Ehkäpä se nyt jo onnistuu tai sitten saa jäädä hautumaan tuonne mielen perukoille ja odottamaan aikaansa. Kun siis sain värkit esiin, tuli idea salamana mieleeni. Ja kerrankin se oli juurikin sitä mitä oli tarkoituskin, vaikka vaatikin hiukan pyörittelyä ja miettimistä, että sain onnistumaan tietyt osat.

Tässäpä olisi Kisu.


Ja tässä Misu.

Kun pojat aamulla näkivät kaverukset, oli juniori heti sitä mieltä että siinä on Maija ja Miisu, esikoisen mielestä siinä oli Milla ja Miisu.

Tässä on siis Miisu. Esikoisen mielestä tuo tummasta väännetty on Miisu ja juniorin mielestä tuo hopeoidusta väännetty on Miisu. Niin se maku on erilainen. (Huom. Tämä kuva on useamman vuoden vanha, tämän ottamisen aikaan olen odottanut esikoista, eli melkein seitsemän vuotta vanha)


Ja sitten Milla, joka menee jo autuaammilla metsästysmailla. Esikoinen kuitenkin muistaa aina, että meillä on myös Milla ollut, vaikka ei itse ehtinyt edes vuoden ikään, kun Millan terveys petti. Tai siis maksahan se petti ja erikoisruokavaliosta ei ollut mitään apua, joten jouduimme tekemään kipeän päätöksen.


Ja esikoisen mielestähän tuo hopeoidusta väännetty on Milla. Enpä paljoa voi vastaan väittää. Ja muistin virkistämiseksi sitten vielä Maija.


Ja tässä sitten vielä Kisu ja Misu ihan yhdessä.


Vielä en tiedä onko näistä tulossa kaulakoruja vai ehkäpä rintaneuloja vaiko molemmat. Molemmilla on tiikerinsilmähelmet silminä, Kisulla fasettihiottu vaaleanpunainen lasikristalli nenänä ja Misulla vaaleanpunainen särölasihelmi. Ehdotuksia otetaan vastaan, kumpia näistä tekisi?

Hyvää sunnuntaita!