torstai 15. syyskuuta 2011

Rankka viikko lähenee loppuaan

Maanantaina oli vapaa päivä, eli vielä kaksi työpäivää jäljellä. Tiistaina olin työkaverini kanssa Tampereella turvapassi koulutuksessa. Oli kyllä erittäin hyvä ja antoisa koulutus, nyt olen ensiaputaitoinen jälleen kerran, kykenen toimimaan uhkatilanteissa ja myöskin osaan toimia tulipalon sattuessa. Ensiapu kurssin olen käynyt aiemminkin ja hui kamala siitä on yli kymmenen vuotta, yllättynyt olin siitä kuinka hyvin edelleen muistin asiat. Pääsimme myöskin harjoittelemaan palon sammutusta sammuttimilla sekä peitteillä. Itse ainakin sain uusia eväitä työelämään tästä. Rankka reissu kyllä oli, aamulla ylös viideltä ja puoli kymmeneltä olin takas kotona. Eilen onneksi oli vasta iltavuoro, mutta edelleen kyllä koulutusreissu tuntui. Tänään oli jo fyysisesti palautunut, mutta syysflunssa on kaatanut kiitettävästi meidän työporukkaa, joten kiirettä kyllä piti töissä.

Maanantaina oli myöskin lapsien päiväkodilla vanhempain ilta. Pitkästi ennen sen alkua levitin helmet esiin, tiesin mitä olin tekemässä, mutta tämä korupa vaatikin tekemiseen yllättävän paljon aikaa. Kuinkas kävikään, katson kelloa ja paniikki, enää en ehdi kerätä helmiä pois ja koru jää kesken. Ei auttanut kuin kasata ne yhteen läjään ja juosta. Hyvin ehdin silti. Sieltä kotiuduttua sitten tein korun loppuun ja tulipas sitten ihan koko setti, kun kaulakoru vaati kaveriksi rannekorun ja korviksetkin. Tässä kaulakoru.


Tässäpä se. Tässä on paljon yksityiskohtia ja useampaa helmeä, joten lähikuvia ja selityksiä.



Riipuksena liila säröakaatti ja antiikki patinoitu kubido. Eli romantiikkaa edelleen ilmassa.


Näistä helmistä en tiedä mitä kiveä ovat. Sen niistä tiedän mitä infoa sain ostaessa, fuksia fasettihiottu rondelli, olettaisin olevan jotain akaattia. Metallihelminä kelttihelmet. Väleissä on muinaisketjua. Valkoiset ovat korallihelmiä.


Tässä noiden rondellien lisäksi lukko, balin style mallia, antiikkipatinoitu, vastapuolella swarovskin kristallibiconeja sekä antiikkipatinoidut metallihelmet. Lukko ja vastapuoli asettuvat kaulan molemmin sivuin ja niskaosa sitten on liiloilla raita-akaateilla. Seuraavaksi rannekoru.


Rannekorun tein vaijeriin ja laitoin salpalukon. Muuten kaikkia samoja helmiä ja väleissä hopeoituja välihelmiä. Ja sitten korvikset.


Rondellit, metallihelmet ja swarovskin biconet avokoukuilla. Nämä rondellit eivät ole luonnossa aivan näin rajusti eri värejä. Ja lopuksi vielä kuva koko setistä.


Maija on sitten innostunut todella siitä harjaamisesta. Joka ilta kun istun sohvalla, tulee neiti nakottamaan lattialle tuohon sohvan eteen ja kattoo silmät pyöreinä mua. Ja jos en ota harjaa ei kauaa sylissä viihdy, vaikka siihen aina tulee. Mutta otappa harja, niin siinä on ja pysyy.

Muistakaahan arvonta, vielä on huomis iltaan klo 22 asti aikaa osallistua. Ja arvontaan täältä.

1 kommentti:

  1. Kauniita koruja teet ihania ovat. Olet eläin rakas. Kyllä eläimet tietää ken heistä tykkää. Meillä on kissa nimeltään Tiitu. Hyvää jatkoa.

    VastaaPoista