Salaisuudet paljastuu aikanaan...

Niin se aika rientää ja syksyn Sny kierros saapui päätökseensä. Haikea olo, että nytkö se taas hujahti. Kyllä näitä paketteja on niin mukava saada ja kasata. Ja mua onkin hemmoteltu tämä syksy oikeen urakalla. Kyllä taas oli niin upea paketti tämä viimeinenkin.

Paketti siis tuli eilen, mutta aika ei riittänyt heti postailla ja lopulta sitten olinkin niin pelit seis, että sohvalle teekupin kanssa ja ei enää ajatuskaan oikeen kulkenu. Paketissa oli herkkuja mulle, kissoille ja koko perheelle...

Tämä leipä oli tarkoitettu koko perheelle. Voi olla, että pojat ei tästä innostu. Varsinkaan jos huomaavat mitä sisältää ennen maistamista. Mies ei valitettavasti tätä voi syödä. Ajattelin tämän jouluna sitten testata. After eight sukulaatit oli ihan mulle ittelle ja kissat pääs jo maistamaan omaa namuaan. Ajattelin nekin kuitenkin tuohon jouluun säästää, kun niillä on herkkukalenteri ja joka päivä niitä siis saavat. Jouluna kuitenkin meillä herkuttelee myös eläimet.

Kimalle lankaa, jonka Snyni oli ajatellut johonkin huiviin tuomaan vähän juhlavuutta. Kannatetaan ellen sitten saa jotain toista ideaa joka täytyy kokeilla. Ja lisää hand made nappeja, ehkäpä niitä johonkin raaskin käyttääkin kun niitä on jo tullut hillottua hipelöitäväksi vaikka kuinka paljon. Ja täytyy myöntää, että monet ystäville lahjoiksi menevät työt tulee nykyisin merkattua napeilla, nauhalla tai muulla merkillä, arvokkaita kun ovat.

Pirtin kehräämön villasilkkilankaa, ai mitä ihanuutta. Olen rakastunut ja harvinaista kyllä, tämä huutaa heti puikoille... yleensä kun nämä ihastus langat saattavat odottaa kauankin ennen kuin raaskin niistä mitään tehdä. Hivelen ja halailen vaan ja ihastelen. Tämän langan Snyni oli heti alussa tiennyt tähän viimeiseen pakettiin kuuluvaksi. Ja hän ehdotteli minun värjäävän tämän... ehei, tämä on just täydellinen tämmösenä, tätä ei kuulu värjätä. Itse asiassa saatat yllättyä mitä tämä huutaa haluavan olla, mutta ilmoittelen sitten kun sen aika on. Jännää sinänsä, että sinulle on ollut tämä paketti selvä heti alun alkaen, kun taas minulle tämän viimeisen paketin kasaaminen oli haastavinta.

Ja sitten tämä itsetehty ihanuus....

Siis kerrassaan upea, juuri minun väriseni ja täydellinen takkiini tuomaan väriä (tumman ruskea) sekä lämmittämään kovemmilla pakkasilla. Sillä kaulus on korkea ja suht tiukka, niin kylmimmillä ilmoilla se on hankala löytää hyvä huivi, että suojaa ja lämmittää riittävästi. No nyt mulla on se. Ei olisi paremmin nappiin osua.

Salainen ystäväni on ollut Jutta täältä. Kerroit, että aluksi jännitti lähteä kasaamaan paketteja minulle. Minua itseasiassa jännitti mitä tuleman pitää, kun juokseminen vei hyvin aikani ilmoittautumisen aikaan ja tajusin matkalla Ouluun Extreme run kisaan, että ilmoittautumisen täytyy olla emolla seuraavana päivänä... ja minä ajoin. Lisäksi sille illalle oli sovittuna tapaaminen, eli en ehtinyt kovin täyttää lomaketta ja sekin sitten vielä kännykällä... seuraavana päivänä 15 km estekisan jälkeen illalla Ihqu pubin terassilla sitten yritin saada lomakkeen kuosiinsa, kun onnistuin jo täyttämään aloitetun ja muutaman tiedon puuttuvana olleen lomakkeen tuolloin aamulla ennen kisaa vahingossa poistamaan. Onneksi minulla oli tallessa vanha lomake ja siitä copy pastea ja muutoksia mihin tarvii. Eli loppu viimein en edes ollut varma oliko kaikissa kysymyksissä vastaus ja millainen vastaus.

Ja jokainen paketti on ollut todella mieluinen ja inspiroiva. Itse asiassa toivoisin sinun laittavan viestin vaikka sähköpostissa, kun ihan kiinnostaisi mikäli sinulla aikaa on vaihtaa ajatuksia muutamasta asiasta. Eli kyllä meillä taitaa olla yllättävän paljon yhteistä.

Kiitos siis syksyn kierroksesta sinulle Jutta sekä iso kiitos taas emolle homman pyörittämisestä.

Tähän vielä pari valmistakin. On niitä paaaljonkin, mutta nämä nyt viimesimpänä kuvattuina.

Syksyllä lupauduin hyväntekeväisyys projektiin. Sain projektin vetäjän omista eläimistä itse kehräämää ja värjäämää lankaa ja minun osuuteni oli neuloa joululahjaksi hartia huivi. Kuvat on huonoja, kun hätäseen kuvattu ennen lähettämistä. Mutta tämä oli nautinto neuloa, käsin kehrättyä rouheaa lankaa ja erikoisuutena mohairvuohen karvasta...

Toisena oma luksus juttu... Tässä pingotettuna. Ja mikäkö tämä sitten on?

Ihanan iso kääriytymis torkkupeitto meidän sohvalle. Ihan oman pään tuotosta, tein mitä mieleen juolahti. Ja tämmönen jättiläinen siitä sitten tuli.

Nordic woolia 100g kutakin väriä, eli yhteensä 500g ja vitosen puikoilla.

Mutta nyt mä keskityn kuuntelemaan radiota... Mun ohjelma joka pakko kuunnella, Rane Raitsikka ja Tokela. Suomen parhaat kitaristit, nih!

Räpylät

Minullahan siis työnkuva muuttuu, tuuraan työkaveria hänen äitiyslomansa ajan. Jo syksyllä bongasin Ullaneuleesta vauvan ankkasukat. Ihastuin välittömästi, mutta ei ollut ketään kenelle tehdä kyseiset sukat. Kunnes nyt tajusin, että voin tehdä ne työkaverilleni. Tuumasta toimeen.

Muutin kantapään tiimalasiin, jotenkin se tuntui paremmalta. Muuten mentiin ihan ohjeen mukaan. Näistä vaan tais tulla versio sammakko, kun sopivaa lankaa oli vain vaaleanvihreänä. Lankana oli Novitan Wool. Puikkoina pyöröt olikos ne nyt sitten 3 vai 3,5 mm, enpä ole varma. Lankaa kulu 40 grammaa.

Työkaveri ilahtui sukista ja minä sain ne vihdoin tehdä. Mutta siitähän se ajatus sitten lähti... Jo tehdessä pyörittelin ajatusta miten tehdä aikuisten versio ja tadaa... mulla on räpyläkotitossut.

Ohjeenkin kirjottelin ja mikäli joku haluaa kokeilla toimivuutta niin kerro ihmeessä, pistän mailia tulemaan. Lankana näissä herkullinen Zeldan padalta aikanaan hamstrattu Serene värjäys seiskaveikkaa nimeltään Rouva Oranssi. Lankaa kulu 75 grammaa ja puikkoina näissä oli 2,75 mm KnitPron zingit. Näistä tuli ihanat tossukat kotiin.

Loppuviikko onkin ollut kahden leijonaemon murinaa kera yhden uroksen. Meillä kun taloyhtiön hallitus alkoi kenkkuilemaan ja mehän ei hyväksytä lasten huonoa kohtelua. Meillä on talon edessä asfaltoitu pihatie/pelastustie. Tiellä on vielä leikkiviä lapsia merkki... Meidän pojat ja alakerran poika ovat pelanneet tuossa tiellä, heillä on käytössä alakerran pojan maalit. Maalit säilytetään heillä kotona ja ovat sen verran keveät, että pojat voivat itse niitä siirrellä. Pojat siirtävät maalit heti pois edestä jos joku autolla tuosta ajaa tuomaan esimerkiksi painavia ostoksia. Alakerran leijonaemo sai sitten isännöitsijältä huomautuksen, jossa ilmoitettiin hallituksen päättäneen kieltää pelaamisen tuossa. Perusteena pelastustien tukkiminen (mitä tuo ei siis ole, maalit eivät ole mikään kiinteä este), sekä rapun sotkeminen ja siivouskustannusten kasvaminen. Ensinnäkin rappua ei sotketa, vaan tähän aikaan vuodesta rapaa tulee kengissä sisälle joka tapauksessa. Eli on normaaliin elämään kuuluvaa. Toiseksi siivoja tuskin saa palkaa sen enempää vaikka rappu vähän kuraisempi olisi, pojat eivät kuitenkaan leiki rapussa ja talon asukkaina heillä on ihan oikeus kulkea rapussa kotiin ja ulos. Ja tosiaan tuo ei ole pelastustien tukkimista, kun maalit eivät tiellä ole poikien muuta leikkiessä ja tosiaan koko talon asukkaat tietävät poikien ottavat maalit välittömästi edestä mikäli joku auto siitä tulee. Pojat myös seisauttavat pelin, jos koiranulkoiluttajat menevät ja muutenkin ihmisten kävellessä ohitse.

Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja vieläpä alkoi haistatella miehelle, kun menimme kaikki kolme puhumaan tästä huomautuksesta hänelle. Mielestäni asiatonta käytöstä puheenjohtajalta, kun me ihan asiallisesti hänelle puhuimme ja kerroimme mielipiteemme. Mehän sitten aloimme selvittää asioita, niin hallituksella tai isännöitsijälle ei ole mitään laillista oikeutta moista kieltoa asettaa. Lisäksi olimme yhteydessä palotarkastajaan ja saimme häneltä lausunnon, jossa ilmoitetaan että pelit eivät ole missään muotoa pelastustien tukkimista.

Arvatkaapa oliko pojat pelaamassa välittömästi kun saimme tämän lausunnon. Vielä ei ole tullut kukaan hallituksesta sanomaan mitään. Taisivat vain kokeilla josko saisivat meidät alistettua, mutta kun lapset hyökkäyksen kohteena ei mitään saumaa. Tässähän todennäköisesti on takana se, että lasten pelaamisesta lähtevä "meteli" nyt häiritsee sekä se, että kuulumme siihen osaan talon asukkaita jotka eivät ole tyytyväisiä hallituksen toimintaan ja kantamme on tullut selväksi.

Siitä olen erittäin onnellinen, että tuon puheenjohtajan alkaessa haistatella me pysyimme rauhallisina ja asiallisina. Eipä saa siitä asetta meitä vastaan. Meidän pojat ja alakerran poika olivat todella onnellisia kun kuulivat, että saavat jatkaa pelaamista. Pari päivää oli pelaamiset pannassa, kun halusimme tosiaan mustaa valkoisella ennen pelien jatkumista, nyt meillä on ja lisäksi isännöitsijälle lähtee vastine liitteineen ja faktoineen aiheettomasta huomautuksesta.

Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille! Meillä se onneksi muuttui iloiseksi ja ulkoilusta nautittavaksikin.

Levoton olo + sairas lapsi = ideasta toteen

Niin, tuossa maanantaina meinasi olla aikasta levoton olo ja turhautunut ja kiukkuinenkin ja kappas kummaa en osannut tarttua mihinkään keskeneräiseen, vaikka tarve oli neuloa ja nollata ajatuksia. No, otin sitten ne mun Knitpron zing puikot, ne 2,75 mm sukkikset, lankakätköistä käteen tarttui Väinämöinen Sport, värissä orvokki kerä, jossa on 100 grammaa ja 260 metriä, 75% villaa ja 25 % polyamidia. Maanantai iltana oli ensimmäinen sukka valmis ja toinen aloitettu, eilen sitten valmistui toinenkin.

Painoa sukille tuli 64 grammaa. Idea osui jopa niin nappiin, että kertaakaan ei tarvinnu purkaa. Tuota kärkeä vähän mietin kuinka tuo mallineule asettuu sileän kärjen kanssa. Lopputulos oli kuitenkin kuin se olis ihan suunniteltu juttu, joten nappi-idea kerrankin.

Lisäksi jännitin kovasti puikkokoon ja langan yhteen sopivuutta, mutta esimerkiksi nalleen verrattuna, väiskin sport on kuin tuolle puikkokoolle tehty minun käsialallani. Minä joka yleensä esimerkiksi nallen neulon korkeintaan 2,5 mm puikoilla, yleensä pienemmillä vielä.

Silmukkamäärä oli myös tuon mallineuleen vuoksi vähän arpapeliä, mutta just oikea koko tuli. Ei liian tiukat eikä liian löysät sukat.

Valitettavasti kuvissa tuo langan sävy ei pääse oikeuksiin, on ihan liian sinertävää.

Ja langasta vielä sen verran, että olihan yhtä nautintoa neuloa ja uskomattoman tasaista jälkeä. Tätä taitaa tulla ostettua lisää, on meinaan hintansa väärti.

Huomenna sitten jatketaan säärystimiä.

Säärystimiin kun päästiin...

Olipas tänään ihana vapaa päivä. Aamulla jatkoin tyytyväisenä unia, kun pojat heräs. Mies nousi heidän kanssaan. Yöllä uneni oli aika katkonaista, pienikin risahdus herätti ja kun etenkin meidän esikoinen on perinyt äitin puheenlahjat unissaan... höpötystä siis piisaa. Minä kun olen sen perinyt omalta äidiltäni ja kyllä harrastan sitä kuulemma edelleen... Paras juttu on mieheni ja minun yhteisen taipaleen alkuajoilta, olimme aika vasta muuttaneet yhteen ja Tuutin (rakas ystäväni) koira oli ollut meillä hoidossa päivällä. Yöllä sitten olin alkanut höpistä koiranmakkarasta ja Tiltusta (tämä Tuutin koira), mies kysyi ihmeissään mitä minä höpisen. Tässä vaiheessa heräilin itse ja tajusin mitä olen suustani juuri suoltanut ja aloin nauraa asian tajuttuani. Mies ei tiennyt minun tässä vaiheessa heränneen ja seuraava kommentti hänen suustaan oli, että "nyt se on mennyt sekaisin". Voinette uskoa, että minä aloin nauraa entistä enemmän tämän kuullessa ja yritin siitä räkätykseni keskeltä saada sanottua miehelle olevani hereillä ja tajuavani tilanteen ja siksi nauravani... Mutta siis tähän aamuun, jatkoin unia ja minulla ei ollut tietoakaan että mies oli käynyt suihkussa ja sen jälkeen koko mies väki lähtenyt kaupunkiin. Heräsin tyytyväisenä valmiit kaffit odotti ja minä ihmeissäni missä muut ovat. Sitten päätin, että nautin rauhallisesta aamusta ja tulevat kun tulevat.

Aikaa kyllä kerkesi vierähtää jo sen verran, että oli jo pakko soittaa miehelle, että missä ovat. No olivat juuri Makuunin kassalla niin puhelu jäi lyhyeksi. Siitä kuitenkin tiesin, että odottelen rauhassa ovat kaupungilla. Oli meinaan niin makea keli, että oli pakko päästä juoksemaan. Olisin toki voinut lähteä heti, mutta aavistelin miehen tahtovan mukaan kun eivät mitään olleet pelaamassa (esim lätkää). Käytiin sitten juoksemassa tänään ja ai että olikin niin huippu keli siihen, ettei ole tosikaan, just sopivasti asteita ja liukkaudesta ei tietoakaan, vaan todella hyvä pito kenkien alla. Touhailin sitten omiani meidän "Pirren" eli Nellin kanssa. Kaikessa todellakin mukana ja kommentoimassa, lempinimi siitä, että kommentti on yleensä vieno "pirrr". Tässä teille ihana kuva tältä aamulta, älkää huomioiko minun silmäpusseja... kun yritän jälleen kerran muuttua yksisarviseksi ja se aiheuttaa aina aamuksi tuon silmäpussiefektin...

Eli mojova finni yrittää puskea nenän varteen juuri silmien väliin ja silloin aamuisin on silmäpussit kohdillaan.... ilmeisesti laskee turvotuksen tuohon silmien alle yön aikana.

Mutta aiheeseen...
Muistanette nämä säärytimet, no siitä se ajatus sitten lähti. Tai siitä ja näistä rannekoruista... ja eräästä langanostosreissusta, jolla oli tarkoitus hakea nappeja lisää, että saan säärystimet. Mutta eihän sieltä liikkeestä nappeja löytynyt, tai siis löytyi mutta kun kaikista mun haluamistani oli enää muutama jäljellä niin lähti sitte lankaa aiemmin saamaani ideaa ajatellen...

Virkkasin säärystimet muistaakseni 4 mm koukulla. Alkuperäisestä ohjeesta poikkesin sitten omille teilleni ja tein ala- ja yläreunaan tuon piparkakku reunuksen ja sivuille vaan kiinteitä ja pieniä lenkkejä ketjusilmukoilla tuota käsikorun ohjeella virkattua nauhaa varten...

Lankana siis Sadnes garnin Robust, 2 kerää á 50 grammaa ja Gjestalin Jannea kerä. Tuolla Robust langalla virkkasin niin pitkästi kun sitä riitti, sitten Jannella ympäri, pitkillä sivuilla pylväitä ja ylä- ja alareunassa kiinteitä silmukoita ja toisen kierroksen sitten tuota piparia ja niitä pieniä lenkkejä kera kiinteiden. Ja lopusta Janne kerästä sitten tuota nauhaa ja avot...

Ainakin virkatessa tuo Robust oli ihan mukavaa lankaa. Kun lankahan on 40 villaa, 22 nylonia ja 38 courtellea, joka siis on polyakryylia. Eli aikaste keinokuitu pitoista lankaa. Säärytiminä ainakin menee, kun villasukatkin yleensä suht pitkävartiset näin talvisin, mutta sukkia en ehkä lähtis näistä tekemään.

Tässä paras otos langan ihanasta väristä, siinä siis kulkee kolme eri väristä säiettä ja oli niin herkkua silmille ja kun käsiinkin tuntui mukavan pehmoiselta, päätin nämä kaksi kerää ottaa tähän säärystin kokeiluun. Ja tuolla Jannesta tehdyllä nauhalla sitten nyöritin nämä ja avot... hianot tuli vaikka ite sanonki.

Ja eihän mitään kuvata ilman Pirreä... Tässä kuvassa vielä näkyy noi raidat mustassa ja nuo valkosetkii on vielä aika huomaamattomia... on meinaan turkki muuttunut hurjasti tässä ja tuo valkonen leivittäytynyt enemmän. Nii ja painoa näille tuli 145 grammaa, että juurikaan ei lankaa jääny, kun kerät oli kaikki 50 grammasia.

Huomenna viimestään maanantaina sitte ystävänpäivä-säärystimiin jatkoa. Tänään kun on tullu tikuttua tuota testineuletta... deadline lähestyy... kyllä mä kerkiin ajoissa ihan varmasti. Mutta sitte asiasta kukkaruukkuun... ihan lähes kirjaimellisesti...

Tuossa asetelmassa paloi kynttiläkin silloin viime viikon keskiviikkona. Mutta nyt aiheena nämä Miisun muistoruusut... Ne kun  kuten kuvaasta huomaatte alkaa olla entisiä... mutta siellä on ylläri joka oikeesti yllätti mut kun aloin niille vielä kunnossa ollessa vettää vaihtaa ja siksi saavatkii vielä olla...

Meinaan lähes oikeestaan joka varresta puskee uutta alkua (älkää huomioiko kuvaan eksynyttä teeveen taustaa ja johtosoppaa), nyt sitte mietinki, että onko jollaki teillä kikka kolmosta jolla sais noihin varsiin juuret itämään, että saisin purkkiin nää varret? Jakasin meinaan kahtia ja toisen ruusun pitäsin itellä ja toisen veisin sitte kesällä kissojen yhteiselle haudalle anoppilaan. Annan niiden nyt kuitenki tuossa olla ja lisään vettä tarvittaessa, mutta tosiaan jos joku osaa kertoa miten sais juuria aikaseksi niin tää ois hyvin thänks siitä tiedosta.

Yritin loppukevennykseksi saada Harlista kuvaa... olihan hankalaa kun alko sitte kuvan ottamis hetkellä kiehnätä jaloissani niin, että kuva kulmana ois ollu takapuoli... asettui sitten aikansa pyörittyään makamaan...

... seuraava kuva sitten josta saa jotain selvää on tietysti Pirren mieleinen...

Nelli kun tulee pesemään Harlia tähän tyyliin edelleen. Piti ihan kuvakulmaa vaihtaa että sai tästä kerrosleivästä jotenkin selkeän kuvan. Nyt on Harlikin innostunut Nellin leikeistä ja välistä jahtaavat vuorotellen toisiaan niin, että tahtoo ite alle jäädä (kuten eräs aamu sängyllä miehen noustua töihin meitä muita aiemmin, minä olin hyvä alusta ja vuori tälle leikille).

Että semmoset lauantai terveisit. Ihanaa sunnuntaita kaikille.

Ai niin juu... hullua viedään taas... 12.3. talvi Extreme run ja sinne mennään...

Alpakkaa mulle ja alpakkaa sulle...

Muistanette raitapaidan ja suunnitelman kääntää ylhäältä alas versioksi sekä vähän pienentää kaula-aukkoa. Nyt on tehty ja kirjottelin jonkin moiset muistiinpanotkin tuossa, että jos joku haluaapi testailla nii voinen ohjetta kirjotella.

Ja ihana siitä tulikin. Ensimmäinen versio päätyi siskolle. Vielä olis langat pirteemmillä väreillä paitaan odottamassa... ku joku vaan sitä aikaa taikois lisää. Nyt on lähinnä puikot heilunu yhden testineuleen kanssa, deadline ois tän kuun viimenen päivä ja muuten ei ois onkelmaa laisinkaan mutta on vähä hitaanlainen vauhti, kun ajatukset tuppaa välistä karkaamaan Miisun suuntaan ja työlepää sylissä. Mutta kyllä se siitä, mallineule on syöpynyt alitajuntaan ja syntyy lähes itekseen. Mutta takasin paitaan....

Puikkoina 5 ja 6 mm pyöröt ja lankana Drops Brushed alpaca silk, kaks kerää kumpaakin väriä ja painoa hurjat 97 grammaa. Tää on tosi lämmin vaikka ohkanen onkin ja siksi todella ihanan rento käyttää nyt pakkasilla, töissäkin hyvä lämmike.

Vieläki olis varaa pienentää kaula-aukkoa, mutta nyt on hyvä mulle, ei valu olkapäiden yli. Probleema tuli yllättäen langan kanssa, kun harmaa ei riittänytkään enää hihoissa viimeiseen raitaan, mutta violettia oli vielä reilusti, tein sitten sillä tuplat hihan suihin ja ei siitä huono tullu näinkään.

Tästä tuli jopa niin ihana, että Nellikin tätä mieluusti rakastais... siskolle päätyneestä paidasta jäi sitten pienet kerät ylitte ja siitä se ajatus sitten lähti...

Nelli sai ihka oman rievun... on se siellä, Nellin alla. Tämä kuva siis ensimmäinen rievun valmistuttua ja sen lattialle laitettuani...

Eikä se kuvaaminen helppoa ollut sittenkään...

Kuva nyt jäi vinksalleen, mutta kuitenkin. Nyt on riepu jossain hyvässä jemmassa. On siis tehty vissiin ensimmäisenä päivänä tai joskus ihan alkukuusta... siitä asti ollut semmonen että kun siihen on koskenu niin heti on Nelli tullut. Sillä on leikitty ja sitä on rakastettu. Ilmeisesti me ihmiset ollaan vaan liian innokkaita koskemaan tuohon kun on vienyt omaan talteen tuon riepunsa. Painoa en ossoo sannoo, mutta villi veikkaus ois jotahii viitisen grammaa jos sitäkään. Isompiki ois vissiin saanu olla, kun mun paita ois niin ihana siltikin ja jos ei ole päällä niin sitä ei voi jättää esimerkiksi sohvan käsinojalle jos tulee liian kuuma vaan on vietävä kaappiin... kiva yhtälö sitten näin pakkasilla kun välistä saattaa touhutessa tulla kuuma ja ku asettuu aloilleen nii tarvii lämmikettä taas...
Nelli sitten otti ja auttoi mammaa ensimmäisen yön kanssa Miisun nukuttamisen jälkeen. Tuli peiton alle ja asettui mun reittä vasten.

Tässä kuvassa mun vieressä sohvalla tänään... Täytyy myöntää, että tänäänkin tuli itku Miisun ikävästä, nämä kaksi kun ei ole niin kiinni minussa mitä Miisu oli, on niin orpo ja tyhjä olo välistä. Onneksi tuo Nellin harteilla pötköttely tapa on pysyvä ja Harli on aina tyynyjen välissä yöllä, ne omat jutut noidenkin kanssa.

Nellin yleisin nukkuma-asento tai toinen niistä. Joko ihan kerällä tai ihan niin pitkänä oikosenaan kun vaan venyy.

Sitten vielä loppuun kysymys? Kun ne siskon joululahja säärystimet on vielä julkaisematta, niin voisinkin niiden ohjeen julkistaa mysteerinä. Jos innokkaita tekijöitä siis löytyy. Ajatuksella ystävänpäiväksi joko itselle tai lahjaksi ystävälle... eli valmiiksi vähän aiemmin jos vaikka tarvii postittaa. Olisko innokkaita tekijöitä siellä?

Niin ja kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Elämä jatkuu kauniiden muistojen kera, monet itkut tulee vielä sen tiedän, sydän suree. Järki kuitenkin kertoo, että tämä oli oikea ratkaisu, Miisu sai arvokkaan lopun ja ei kärsinyt. En pystynyt tuohon edelliseen postaukseen laittamaan tästä, mutta aika todella oli oikea. Viime sunnuntaina katsoin Miisua tarkasti ja päätin punnita, Miisu joka aina on painanut alta kolmen kilon ja silloin syksyllä oli paino 2,6 kg, painoi enää 1,6 kg ja tuo paino lähti yhtäkkiä. Varasin saman tien ajan, Miisun oli aika päästä tähtiin. Eläinlääkäri tutki sen verran, että munuaiset olivat alkaneet pettää. Helpottava tieto oli se, että Miisulla ei ollut ollut kipuja vaan oli vain pikkuhiljaa hiipunut pois. Sai rakas pieni ystäväni lähteä kivuttomana.

Nyt jatkan tikuttelua... Käpertykää soffalle kera teekupin ja neuleen tai kirjan, nyt se on sallittua pakkasilla.

Ideoita, kokeiluja ja lopputuloksia...

Niin, sitä kun saa ideoita ja joskus niissä jopa onnistuu. Otetaas ensiksi nämä...

Joo, lapaset. Niin, niitähän en juurikaan tee. Mutta jossain sattui silmiin hyvin selkeä ohjeistus intialaiselle kiilapeukalolle ja mun oli pakko kokeilla. Ja kannatti kokeilla. Nyt on sitten syntynyt yhdet toisetkin lapaset ja kahdet muut on kesken... Eli selkeästi intialainen peukalokiila on mun juttu lapasissa.

Puikkoina 2,75 mm sukkikset ja lankana Teeteen Salla. Painoa näille tuli 66 grammaa. Molemmat eri kerästä ja ei edes käynyt mielessä alkaa täsmäyttään tuota raidoitusta. Hyvät peruslapaset niistä tuli.

Niin kuten viimeksi kerroin tikkusin urakalla jättäen omat syömisetkin välistä esikoisen kaverille synttärilahjaa... lapasia nekin. Kaikkihan tietää nuo Kätyrit, banaaneja rakastavat pikkuruiset hauskuttajat... no sillä teemalla mentiin ja sillä teemalla on ne kahdet kesken esikoiselle ja juniorille omansa.

No niin siinä kävi, että tämä äiti sai ne valmiiksi just... mutta sitten... töihin lähdettävä, aikaa ei enää ole ja...

Voitte uskoa, että oli hyvä äiti fiilikset kohdillaan todellakin. Siis miten hiivatissa mä en tajunnu ompelevani silmiä ihan väärään kohtaan? No, esikoinen sitten vei karkkipussin ja kortin kera terveisten että perästä kuuluu. Illalla töistä tultuani sitten meinasin, että puran nuo silmät ja suun pois... esikoinen kysyi, että äiti onhan sulla varmasti oikea lapanen. On on... ihanko varmasti? Kato vaikka ja voi peeveli... väärä lapanen. No onneksi vaan suun olin kerenny purkaa. Jäipä lapaset lepäämään ja odottamaan viikonloppua. Sitten vihdoin maanantaina sain ne korjattua ja kuvattua... ja olihan oikeen loistava kuvaussää...

Nyt ei kyllä ole tuosta upeasta talvimaisemasta jäljellä kuin muisto... vettä sataa ja lämpötila ollut tänään kahdeksan plussalla...

Puikkoina sama 2,75 mm sukkikset, lankoina itse värjättyä 100% villalankaa keltainen, sininen vuorelman vetoa ja musta louhittaren luolan väiskiä ja silmissä valkonen puuvillaa. Painoa muistaakseni tuli tälle parille 47 grammaa.  Esikoisen kaveri on sen verran isompi kokoinen, että päätin käyttää omaa kättä mittana ja kovasti hän oli sitten lapasista tykännyt. Jess!!!! Ei enää harmittanu oma moka niin paljoa ja voin kertoa, että esikoinen oli ihan ihmeissään kun lupasin sen sanoa suoraan, että äiti mokas. Sanoin vaan, että ei se rakas ole ongelma myöntää jos tekee virheen. Ehkäpä sain opetettua senkin esikoiselle samalla. Joten ei se niin kamala moka ollutkaan. Nyt sitten vielä nuo omien poikien minions lapaset valmiiksi.

Vielä voin kertoa, että silmien kanssa kyllä tein töitä, että sain onnistumaan ja suun ompeleminenkin tuotti vaikeuksia. Mutta niin vain sain yhden idean toteutettua päästäni. Jipii. Toinenki idea sai toteutuksen, mutta siitä sitten huomenna lisää. Loppuun kuitenkin vielä meidän Nellin ihanuutta... Nelli on kaikessa mukana... etenkin keittiössä. Syliin hyppäämisen lisäksi ihan rutiinilla menee osallistuminen keittiössä...

Tässä tehdään juniorille mannapuuroa iltapalaksi...

Nelli siis kiipeää itse selän kautta olkapäille ja ottaa siinä asennon jossa pysyy, ei tarvi neidon tarttua kynsillä kun ollaan yhteistyössä. Ja tämän Nelli oppi ihan sormia napsauttamalla... siis noin niinku kuvainnollisesti. Nelli pyöri jaloissa keittiössä ja nappasin sen olkapäälle ja neito asettuikin siihen tuosta noin vaan niin, että pysyi ja ei tarvinnu kynsiä. Sen jälkeen meni pari kertaa, että maukui jaloissa olkapäälle ja sitten ottikin ohjat omiin käsiin ja selän kautta kiipeää olkapäälle.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Huivia ja siitä poikinutta ideaa ja ekaluokan rankkuutta

Niin... keväällä bongasin ihanan huivin ja se kummitteli mielessä... mieluista lankaa ei vaan ollut varastoissa, kunnes Sny-paketissa sain Iitupiiksiltä ihanat langat toukokuun paketissa. Jokusen tovin mietin raskinko niistä aloittaa, mutta kyllä raskin ja onneksi raskin...

Tästä tuli kerrassaan ihana. Ohje on ravelrysta maksuttomana ja nimi on Mara. Hyvin yksinkertainen mutta silti kaunis. Neuloin aina oikean osuuden Dropsin babyalpaca silk langalla ja helman joustimen Schachenmayr Mariette langalla, Mariettessa on pieniä paljetteja mukana ja tuo kivan piristyksen tuohon reunaan. Puikot oli 4 mm pyöröt ja pahimmillaan taisi viimeisillä kierroksilla olla lähemmäs 600 silmukkaa, mutta oli mukavaa matkatyönä tai tellu työnä neulottavaa, ei tarvinnu koko ajan kytätä työtä vaan sai päästellä menemään.

Tästä tuli oikeen mukavan kokoinen, lämmittää kivasti harteita ja tarvittaessa voi kieputtaa kaulaankin muhkeammaksi huiviksi.

Tuo babyalpaca silk on kyllä niin unelman pehmoista huivissa ja oli aivan ihanaa neulottavaa myös, aivan soljui puikoilla. Mariette oli myös yllättävän hyvää neulottavaa kun ottaa huomioon että paljetit ja huopuvan oloinen lanka yhdessä voisi takkuuntua aika pahasti, mutta ei kulki, kulki hyvin puikoilla, eikä takkuuntunut ja tuli mukavan tasaista jälkeä.

Painoa huiville tuli 198 grammaa, lankojahan oli molempia sen 100 grammaa, joten aika tarkkaan kaikki meni. Molempia lankoja jäi pienet nöttöset, joista ei enää olisi täyttä kerrosta saanut tehtyä.

Kaunis ja ihana tästä tuli. Ei liian hieno arkikäyttöön, mutta sen verran hieno, että menee vähän juhlavammissakin vaatteissa. Tätä kun sitten valmiina mallailin harteilleni niin idea jysähti takaraivoon ja hetki piti pemmastaa lankavarastoja... ja sieltähän löytyi sopivaa lankaa ja ei kun puikot sauhuamaan...

Tässä sitten molemma yhdessä... Mara sekä siitä versonut idea ponchoon...

Puikkokoko oli sama 4 mm ja lankana tässä Wool & yarn, villaa 50% ja pellavaa 50%, juoksevuus 300m/100g. Painoa tälle tuli 135 grammaa.

Takaa pituutta tuonne takamukseen ja edestä vähän lyhempi. Kaula-aukko veen mallinen edestä.

Valitettavasti on hiukka sykkyrällä niskasta, kun äkkiä piti hutaista päälle. Mies kyllä ottaa kuvia, mutta ei kauheen montaa ja sillon pitää toimia nopeesti. Kylvetin tämän ja kuivatusta mietin miten sen pingotan vai mitä...

Loppujen lopuksi päädyin vaan asentamaan säbämailan kahden tuolin väliin ja levittelin sen siihen ja silleesti, että tässä on takaosa. Ja pyöräytin tuon niskan tuonne oikeelle puolelle niin tuli hyvä. Nyt oliskin sitten testausta tarjolla, jos jotakuta kiinnostaa. Hihkasee mulle kommenttilootaan tai suoraan sähköpostiin, niin saa ohjeen. Langan paksuudella ei ole väliä, olisin kirjoittamassa ohjeen niin, että voi tehdä vahvuudella millä vaan, mutta menekistä en tiedä. Eli löytyiskö testaajaa?

Sitten siihen ekaluokan rankkuuteen... Juniori on kovasti ison pojan tyyliin sanonu koulussa olevan tylsää... selkeästi näkee että tämä ei sitten pidä paikkaansa millään muotoa. Eilen sitten tuumasi kotimatkalla, että jalat on ihan väsyneet ja tässä oli lopputulos kun pyörähdin keittiössä ovesta päästyämme....

Ei lapsi ei nuku, mutta halusi hetken pötkötellä kun ne jalat... heh. Sanoin sitten, että menee sänkyyn hetkeksi huilimaan jos väsyttää, meni sitten meidän sänkyyn ja muutaman minuutin päästä haki jo värikyniä sinne... kun sitä ihmettelin oli menossa tekemään läksyjä. En kuitenkaan sallinut läksyjen tekoa värikynillä sängyssä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!