Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maija. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. helmikuuta 2012

Valmista, kiirettä ja "vapaata"

Tässä on ollut vähän "kiirettä", ei ole ehtinyt postauksia tehdä. Valmista on tullut myöskin ja vapaatakin on ollut. Ensinnä mun on pakko esitellä esikoisen minulle piirtämä Maijan kuva. Halus sillä lohduttaa mua sillon Maijan kuolin päivänä.


Tämä kuva kulkee kalenterin välissä mulla ja sehän on tunnetusti käsveskassa. Ihana esikoiseni. Hänelle tänään olen tehnyt rannekorun, olemme jo aiemmin sopineet, että hopeisen teen hänelle hänen tahtomastaan mallista. Rummutusta vaille valmiina siis se, mutta siitä ei nyt ole kuvia ja tarinaakin sitten enemmän kuvien yhteydessä. Myöskin tähtihärpäke on edennyt, siitäkin kuvaa sitten valmiina tuotoksena.

Mutta se ruusulukkoinen papuketju rannekoru, se on tuunattu ja kuvattu. Jo silloin tuunasin sen ja kuvasin, mutta kun ei ole ehtinyt koneelle kunnolla. Papuketju siis sai kaverikseen vuorikristallia ja Swarovskin biconeja.



Ja nyt onkin paljon parempi. Selvästi siitä aiemmin puuttui jotain ja nyt ei. Linkittelin helmet 0,6 mm hopealangalla.

Sitten, muistanette tämän ja aikomukseni uusia homman. Kävin siis hakemassa langaksi ohjeessa käytettyä Dropsin Nepalia ja avot. Ihanan lämmin tuli liivistä. Ollut tietysti kovassa käytössä. Nyt olen liiviin erittäin tyytyväinen, istuu päälle kunnolla ja on oikeaa kokoa. Kuvat eivät huippuja ole, kiireessä mieheni napsi, mutta huomaatte varmaan eron.




Tässäkin kyllä himpun verran poikkesin ohjeesta. Jätin tuohon kaulukseen taakse muutaman silmukan enemmän ja se oli kyllä aivan oikea päätös. Nyt se on hyvä, muuten olisi taas tullut liian kapea. Vaikkakin eipä olisi haitannut vaikka vieläkin muhkeampi olisi ollunna.

Sitten on tullut heiluteltua puikkoja juniorille kaulurin teossa. Ja kylläpä tämä olikin mieleinen, hoidossakin oli puolipäivää valmistuttuaan ollut kaulassa ja kotona halusi pitää vähän väliä.



Juurikin sopiva tuli. Vaikkakin on nyt venytellyt tuota aikasta kivasti. Pitänee pestä, että saa taas ehkäpä muotoansa takaisin. Ohje on ihan omasta päästä, joistakin ohjeista vähän otin vinkkiä kuinka tiuhaan kannattaa lisäillä silmukoita tuohon olkapää osaan. Lankana tässä käytin Novitan Ilonaa.

Puikoilla ei nyt ole ollut muuta. Virkkaillut olen yhtä tiskirättiä.... sekin ihan omasta päästä, mutta on vielä kesken. Aloin sitä tehdä keskiviikon ajomatkalla. Olisi varmaan muuten valmis, mutta kun omasta päästä teen, täytyi välistä purkaa kierroksia kun totesi etteivät ne näin ole hyvät. Mitään ihme kuvioita ei ole tulossa, mutta nuo silmukoiden lisäilyt siis ei menneet aina ihan putkeen. Ajomatkalla anoppilaan ja takaisin kotiin. Keskiviikko oli vapaa päivä ja vietiin pojat mummulle, tarvittiin perjantai vapaaksi. Niin, olin kyllä perjantainakin aamuvuorossa ja lauantaina menin kahdeksitoista töihin, erittäin väsyneenä mutta onnellisena.
Perjantaina oli täällä sellaista harvinaista herkkua tarjolla, että Public Cornerissa oli Matthau Mikojan akustisella keikalla. Ei voi muuta sanoa kuin, että uskomaton soittaja ja laulaja! Keikan jälkeen oli ihan pakko mennä kiittämään ja vaihtamaan muutama sana.... niin ja kun koruhullu olen... hipelöimään toisen kaulakorua. Luvan toki kysyin ja siis sainkin. Mutta katsokaa nyt itse, tuohan on todella hieno ja minua vaivasi suunnattomasti mitä materiaaleja siinä on ja miten se on tehty.


Mutta pääsimpäs selville. Nauratti vaan kovasti, että harvoin varmaan tulee kuuntelija kyselemään saako tutkia kaulakorua ja kertomusta käytetyistä materiaaleista. Mutta tuntui kiinnostavan itseäänkin kuulla mitä koru oli syönyt. Eipä voi muuta sanoa, kuin SUURKIITOS keikastasi Matthau! Saimme siitä voimaa jaksaa taas, etenkin tuon juniorin uhman kanssa. Siitäpä riittäisi tarinoita vaikka muille jakaa. Jo esikoisesta sanoin, että on paha uhma, mutta vaikka aika kultaa muistot on tämä juniori uhmansa kanssa esikoiseen verrattuna ainakin potenssiin kymmenen. Mutta sitten osaa olla erittäin hurmuri ja sydämen sulattajakin. Onneksi ei *kop kop* ainakaan vielä ole sitä huomannut käyttää hyväkseen, siinä nimittäin oltaisiin pian pississä.

Nyt toivotan, kuten juniori: Hyvää yötä, kauniita unia, mun kaveri!

perjantai 27. tammikuuta 2012

Kurssituotoksia

Tähti projekti meni nyt vähän jäihin, pikkasen sain sitäkin etiäpäin eilisellä kurssi kerralla. Mutta halusin ensin tehdä ihan toisen työn ensin. Mutta osa tähdistä on nyt tämmöttinen köntsä.


Tätä nyt sitten viilataan, hiotaan, kiillotetaan, porataan jajajaja... Mutta sitten enemmän kun tämä on valmis. Kun en itsekkään ihan varma ole vielä mitä tästä nyt loppujen lopuksi oikein tuleekaan.

Tässä on vielä kuva Maijasta, juuri eläinlääkäristä tulleena. Korissa pyyhkeiden keskellä lepäämässä. Tässä vointikin vielä kohtalainen, kunnes tuli romahdus illalla.


Tämä Maijan pois nukkuminen sattui ja sattuu edelleen, todellakin tuli niin yllättäen. Maanantai-iltana katsoin, että nyt on jotain vialla ja heti tiistaina eläinlääkäriin. Sitten tosiaan vointi romahti illalla kymmenen aikaan ja keskiviikko aamuna Maija nukkui pois ja nyt Ihana Pieni on kissaenkeli, tuolla jossain tähtien joukossa. Maija oli erityinen kissa juuri sen takia, että kaksi kertaa olen pienen pelastanut ja hoitanut kuntoon, valitettavasti tämä kolmas kerta ei enää onnistunut. Halusin itselle jotain lähelleni, joka kertoo Maijan tärkeydestä, se on tässä. Tämä meni tähtien edelle eilen.



Toispuoleinen hopeasydän, hiukan kuperrettuna. Edessä taottuna Maijan nimi ja takana vuosiluvut. Muistanette täältä tuon papuketjun, jonka tein lasiriipukselle. Lasiriipus sai nyt väistyä ja sydän on paikallaan, papuketjussa kaulassani.


Sydämeen jäi vähän naarmuja ja takaa hiominen ja kiillottaminen oli todella hankalaa, se myös näkyy. Se ei kuitenkaan haittaa, sitähän myös oli Maija, kokenut kovia ja niistä jäljet näkyvissä

Mies kysyi meinaanko kertoa asiasta Maijan entisille omistajille, minä en tiedä. Toisinaan heitä näen ja yleensä ovat kysyneet Maijan vointia. Mutta nyt en tiedä, kuuluuko tämä asia enää heille, onko tieto heille merkityksetön. Jos asia ei heille merkitse mitään, miksi kertoakkaan, koska sehän on tavallaan Maijan muiston mitätöintiä. Toisille Maija on ollut pelkkä kissa, meille se oli oikea perheenjäsen ja me suremme, ikävöimme. Esikoinen itki kovastikkin, juniori ei niin asiaa vielä tajunnut. Ei tajunnut, mutta silti ihan spontaanisti kävi suukottamassa Maijaa vielä. Esikoinen piteli sylissä ja silitteli. Juniori välistä kysyy, missä Maija on. Esikoinen kyselee kovasti, että mistä tiedämme Maijan olevan taivaassa ja mikä se taivas oikein on. Vaikeita selitettäviä, kun aina keksii jotain jatkokysymyksiä.

Edelleen Maijaa siis, mutta aikansa ottaa, että suurin suru väistyy. Ja valitettavasti minä mietin jatkuvasti, olisinko voinut jotain tehdä toisin, olisinko voinut jostain huomata asioiden laidan aiemmin. En olisi, mutta silti mietin. Nyt olen kuitenkin onnellinen siitä, että Maijan ei tarvinnut kauan kärsiä ja että sain annettua melkein vuoden hyvän ja onnellisen kodin Maijalle, pitkän piinan jälkeen.

Hyvää viikonloppua ystäväiseni!

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

R.I.P. MAIJA

Maija kesäkuu 2004 - 25.1.2012 
 Kaksi kertaa sinut onnistuin pelastamaan, kolmannella kerralla en siihen kyennyt. Menit niin nopeasti, katosit kissojen taivaaseen.


Ensimmäisellä kerralla olit ihan vauva vielä, jalka täysin poikki. Minä hoivasin ja vahvistin sinua, kunnes kestit leikkauksen. Luulin löytäneeni sinulle hyvän kodin, kuinka väärässä olinkaan.
 Kuusi vuotta elit siinä kodissa, viimeiset kaksi vuotta toisen kissan uhrina. Piinasi alkoi kolmannen "ihanan pitkäkarvaisen pojun" tultua, lopulta kun et saanut edes hiekkalaatikolla käydä rauhassa ja pissailit hädissäsi mihin vain rauhassa sait, olisivat he vieneet sinut piikille. Onneksi aikeista kerrottiin ensin minulle, jo seuraavana päivänä toin sinut kotiin.
 Olit stressaantuneena syönyt karvojasi jaloista, sekin ongelma me lopulta saatiin ratkaistua, saimme karvat kasvamaan takaisin ja sinä et niitä enää repinyt. Olit onnellinen.

Olit erittäin seurallinen, jopa lastenohjelmat menivät poikien seurassa. Kehräyksesi oli musiikkia korville.
 Kovasti poseerailit, aina ei vain malttanut pysyä paikallaan.
 Tai jopa nenä piti tunkea kameraan.
 Sinä todellakin otit rennosti, nautit rapsutuksista ja sylissä olosta.






Yleensä olit siinä huoneessa missä mekin ja jos sylipaikkaa ei löytynyt, otit kyllä mukavan asennon jossain. Juttelit kovasti.
Viihdyit myös muiden kissojen kanssa ja porukalla lintujen bongailu oli kivaa.
Et arkaillut mennä ruokapaikalle ja yllättäen näytitkin kuka on pomo, jos sydäntä vain oli tarjolla. Kylmää vettä rakastit erityisesti, jos vettä vaihtaessa en ehtinyt olla tarpeeksi nopea, taatusti tuli käskevä maukaisu.


Tällä kertaa en sinua ehtinyt pelastaa, menit niin nopeasti. En kunnolla edes ehtinyt huomata sinun olevan kipeä. Viimeisen yön nukuit käteni vieressä, aamulla lensitkin jo enkeliksi. Minun pieni kissaenkelini, olit vielä niin nuori, en olisi vielä halunnut sinua päästää. En vaan voinut mitään. Lohduttaudun sillä, että kun palasit luoksemme, sain sinulle edes onnellisen loppuelämän.
Sinä olit Ihana Pieni!

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sydän vailla kotia

Tänään on ollutkin oikein käsityö päivä. Olen kutonut niitä työkavereiden ranteenlämmittimiä, pian on valmista. Eli todennäköisesti molemmat saavat jo huomenna omansa. Lisäksi on tullut väkerrettyä pitkästä aikaa helmien kanssa, siitä juontuukin tuo otsikko.

Muistanette kun joulun alla kyselin inspiraatio ehdotuksia. Kiiu silloin heitti auton jouset, kun oli omansa ollut levällään pihalla edellisenä viikonloppuna. Tässäpä siis Kiiulle rikkinäiset auton jouset, nappikorvisten muodossa. Muistuttaako laisinkaan lähdettään?


Eikun siis tässä.


Pieniä hematiitti helmiä ja hopeoitua kuparia. Pituutta 5,5 cm. Kuva kertokoon puolestaan, ei näistä kauheasti keksi muuta seliteltävää. Unohdin vain kuvata hieman toisenlaisen version, joka siis on tulossa riipukseksi, itse ketjuosa kaulakorussa vain vaatii vielä hieman mietiskelyä. Yritän muistaa sen kuvata seuraavaan postaukseen. Sitten tuo ylempi kuva, noin kävi kun yritin kuvailla... Maija oli vähän eri mieltä kuvauskohteesta. Tämän jälkeen lähti tyytyväisenä ja minä sain kuvaus rauhan...


Ja huomatkaa siis kuvassa ylväs poseeraus. Eihän sitä nyt suoraan kameraan katsota, vaan mietteissä jonnekkin kaukaisuuteen. Ja tosiaan ensin puski nokkansa kameraan korukuvia yrittäessäni ottaa. Tai ensin hienovaraisesti vähän tönäs kättä, mutta sitten suoraan pöydälle ja nokka kameraan.

Noita korviksia vääntäessä, pitkästä aikaa tuli sellainen, kokeilempas tällasta ja se siinä matkalla hieman muokkauti pidemmälle, mitä alunperin lähdin kokeilemaan. Tässä siis se yksinäinen sydän.



Liiloja ja kirkkaita siemenhelmiä, hopeoitua kuparilankaa kieputeltuna sekä keskellä ab lasisydän. Tämä sydän nyt siis etsii kotia. Onko se kaulakorussa, jossain koristeena, rintakorussa vai missä se on? Tietoja otetaan innolla vastaan.

Ja sitten niitä ranteenlämmittimiä. Toiset haluttiin vähän pidemmällä yläosalla, niistä siis toinen vielä himpun kesken. Toiset saman mitoituksen mukaan kuin omani.



Tässä alemmassa kuvassa näkyy ero, kun ovat lyhempänä ja pitempänä vieretysten. Huomenna ei siis tarvitse työkavereidenikaan palella. Ainakaan siis toisen, kun nyt maistuu jo vähän puulle tuo kutominen ja yksi toinen projekti, liittyen siihen perjantain pakettiin houkuttaa. Ja tottakai aamulla on viideltä herätys, kuinkas muutenkaan. Täytyy vain toivoa, että perjantain kaltaista myrskyä ei ole heti aamusta tiedossa. Tästäpä tulikin mieleen asia jonka unohdin teidän kanssa jakaa eilen. Mieheni oli perjantaina kuullut erittäin uskomattoman kommentin, jota siis ihan vielä eilenkin olivat naureskelleet työkaverin kanssa. Perjantaina siis meillä oli se myrsky, tuuli oli todella kova ja lumi tuiskusi lähes vaaka tasossa. Kommentoija oli siis ihmetellyt näin: "Tämän tuulen vielä ymmärrän tähän aikaan vuodesta, mutta tuota lunta en voi käsittää." .....siis MITÄ? Ei ihan mene minun ymmärrykseeni, että miten tammikuussa satava lumi on jotenkin poikkeuksellista. Ehkä minun ei tarvitsekkaan käsittää muiden ajatuksen juoksua, mutta kyllä voin sanoa rehellisesti, että tuolle kommentille minäkin repesin, ei voi mitään.

Sitten vielä kyselisin, tietääkös kukaan onko jotain yleistä blogikirppistä, jonne voisi ilmoittaa tavaroitaan myyntiin? Tässä olen itse tuskaillut, kun tuo minun lähikirppikseni olisi siihen loistava paikka, mutta sitten tämä tavaroiden vieminen ja hakeminen on hankalampi homma. Heille pääsee viemään tarvaroita sulkemisen jälkeen ja silloin on noin tunti aikaa siihen urakkaan ja hakea ei tietysti kannata etukäteen päivän aikana, joten sekin sitten tunnissa olisi suoritettava. Ainakin näin olen asian käsittänyt. Lisänä tietysti se, että minulle ei sovi mikään muu päivä kuin sunnuntai kumpaankin hommaan ja kauheasti ei välttämättä aikaa ole käydä pöytää siistimässä, kun aukiolo aika on vähän huono töiden kannalta. Ja asiaan lyö vielä oman hankaluutensa se, että jos menee paria viikkoa pidemmälle pöydän saaminen, en tiedä sopiiko sittenkään ajat laisinkaan. Olipas se sitten hivenen sekavaa tekstiä, mutta niinhän minäkin olen hieman sekava ihminen...

Näin siis minun sunnuntai. Paitsi, unohdin mainita, että tein maailman herkullisinta pannaria pitkästä aikaan. Hitsi vieköön kun juniorikin jaksaa sitä syödä enemmän mitä minun napani vetää. Mutta vaikka itse sanonkin, se on tosi hyvää, ohjeen kerran vahingossa löysin ja meidän perheen mielestä rökittää tavallisen pannarin mennen tullen.

tiistai 3. tammikuuta 2012

Jipii!!!!

Nyt on sitten onnistuttu ilmottautuun uudelle korukurssille, ens viikon torstaina siis alkaa uuden opettelu jälleen. Vähä pelottaa, että millanen arsenaali tämän kurssin jälkeen tulee uusia työvälineitä hankittua. Ystävänikin sanoi kuultuaan aikeistani ilmottautua uudelle kurssille, että jos vanhat merkit paikkansa pitää keväällä on työvälineiden määrä kasvanut. Iik, mitähän tuo mies meinaa, jos tässä kovin kasvatetaan arsenaalia. Hän kyllä sanoi, että pian tarvin oman vuokra yksiön. En kyllä muista mistä silloin puhuttiin, jotain tästä koruilustani kylläkin.

Lumihiutaleet saivat aivonystyräni hyrräämään. Tässäpä sitten aiemmin esitellyt hiutaleet koruina. Saanko esitellä Pakkayö ja Jääkuningatar.

Pakkasyö

Jääkuningatar
Pakkasyössä siemenhelmiä, lasihelmiä ja helmiäislasihelmiä. Jääkuningattaressa siemenhelmiä, lasikristalleja, ab-lasihelmiä ja helmiäislasihelmiä. Pakkasyön tein memoryvaijeriin, keveä ja pantamainen koru. Jääkuningatar on tehty noin 45 cm mittaiseksi ilman riipusta.

Ystäväni lähtee takaisin kotikaupunkiimme töihin. Hänen vara-avaimensa on ollut meillä ja ahkerassa käytössä. Yleensä nappaa vahingossa autonavaimet lähtiessään koirien kanssa pihalle. Tein sitten hänelle avainnauhan, koska tuota välimatkaa tulee nyt olemaan 250 km, ei niin vain avaimia haetakkaan. Tässä se, hänen väreissään ja tyylissään.



Tuota tuossa lukon ja linkin välissä olevaa kiveä en muista, mutta sitä hän on ihaillut varastoissani jo kauan aikaa sitten, lisäksi turkoosia, larvikiittia ja pari foliolasihelmeä. Toivottavasti helpottaa avainten mukana pitämistä.

Virkkasin itselleni tossut. En oikein löytänyt itselle mieleistä ohjetta, mutta aikani ohjeita selattua muotoutui oma malli. Nämä tein itsenäisyyspäivänä messuilta ostetusta sukkalangasta tai siis kerän lopusta. Tein nimittäin siitä äidilleni sukat pukin konttiin. Langassa on aloe veraa ja jojoba-öljyä, tuli noita tehdessä hoidettua kädetkin. Olen siis hoitanut kuukauden sisään käteni kahteen kertaan.


Ensin siis näillä äidilleni kutomilla sukilla joulun alla ja viime viikonloppuna näillä omilla tossuillani.


Tossujen kärkiosasta saisi kyllä aivan ihanan lakin Maijalle. Maijalla oli kova halipula minun virkatessa ja hetken mielijohteesta testasin. Kuvankin antoi ottaa.


Eiks vaa ookki aikasta söde neitokainen? Mutta taidanpa jättää lakin tekemäti kuitenkin.

Ai niin, tässäpä vielä kuva niista kymmenen vuotta ottaneista lapasista. Siis oikeesti, kenellä menee peruslapasiin kymmenen vuotta? Siis kenellä muulla kuin mulla?




maanantai 7. marraskuuta 2011

Maanantai pläjäys.

Jotenkin ei nyt ole energiaa tai pikemmin aika riittänyt postauksen tekemiseen. Monta eri projektia kesken tässä samaan aikaan. Mutta valmistakin on tullut, korurintamalla kuin kutoessakin. Mummon bolero on hitusen kesken, mutta eiköhän se viimestään huomenna valmistu. Piina on edennyt kolmeenkymmeneen centtiin, mutta kun se oikeasti vaatii keskittymistä ja mielessä on tällä hetkellä paljon kaikkea muuta, olen suosiosta sen antanut valmistua hitaasti mutta varmasti. Toinen hopea projekti jota aloin kurssilla tekemään, kun tuntui ettei keskittyminen riitä piinaan, on orjansormus. Mutta tässäpä ensin hopeat esittelyyn.


Tässä siis muinaisketjua, josta tuli rannekkoru.


Sitten piinasta kuva, se on kyllä hienon näköistä (vaikka itse sanonkin). En malta odottaa tuota valmiiksi, mutta onneksi järki on sen verta mukana, että tiedän koska keskittyminen siihen riittää.


Koska tuntui että tarvin vähän vaihtelua tuossa kutomisessa ja alkoi vähän maistua puulle tuo boleron suoraan kutominen, päätin välistä tehdä jotain muuta. Tämäkin on valmiina, mutta kuvattuna ei vielä. Joten tässä kuva kesken eräisenä liivistäni.


Minä joka juuri ilmoitin, etten tykkää tehdä mallista... no tämä nyt kuitenkin on mallista. Ohje löytyy täältä. Mutta sitä tietysti jouduin hiukan soveltamaan, koska käytin eri lankaa. Lankana oli tämä.


Valitettavasti nämä kuvat on illalla lampun valossa, joten tuo oikea väri ei näy. Tuossa ylemmässä se on ihan poskellaan, mutta tässä lanka kuvassa se jo on lähempänä oikeaa. Ongelmana tässä on, että tein tuon M-koon mittojen mukaan, mutta tuo on vähän sitten kuitenkin liian iso minulle. Mietinkin tässä, että teen siihen vyön vielä ja ehkäpä vähän fiksaan tuota kaulusta takaa, kun ei todellakaan tullut noin runsas vaan ihan nysä ohjeen mukaan tehdessä. Mutta valmiina kuvia tulossa, kun saan kuvautettua sen.

Sitten on valmistunut pari kaulakorua, pari avaimenperää ja korvikset. Avaimenperät pyydettiin, sinisinä ja enkeleinä, tässäpä ne.


Mekkona mukavan kokoiset lamppulasihelmet. Luonnossa paljon sinisemmät. Antiikkipatinoidut metallisiivet ja päänä mattaiset säröakaatit, nekin luonnossa sinisemmät. Pätkät muinaisketjua ja suhteellisen pienet karabiinilukot, joista hyvä kiinnittää avainrenkaaseen. Vielä pitäisi nämä pistää postiin, ovat menossa siskoni ystävälle. (T, tulossa ovat, yritän jo tänään muistaa postittaa)

Työkaverini pyysi korvikset hänelle tekemääni kaulakoruun. Ja kun tein toista kaulakorua, yhtäkkiä välähti, että näin yksinkertaiset mutta silti näyttävät korvakorut, ovat hänen juttunsa. Ja vaikka ei tiennyt minun sellaisia tekevän, olivat hänelle oikein mieluisat. Tai siis hän pyysi tekemään sitten joskus korvikset, jotka sopii kaulakoruun. Kaulakorun kuva tässä postauksessa.


Nappimallina, liilat muhkeat lasikristallit ja välissä kristallirondellit. Käytössä hänellä olleet jo useampana päivänä. Samoja kristalleja löytyy siis hänen kaulakorustaan ja rannekorustaan. Minulla on niitä myös vihreinä, mitähän kivaa niistä keksisi. Yhtenä ideana avainnauha kaulaan... ajatus jääköön muhimaan.

Tämä kaulakoru on myös, ns. tilaustyö. Menossa joululahjaksi toisen työkaverini mummolle. Saaja tykkää paljon helminauhoista ja liilaa toivottiin. Kun en niin hyvää jälkeä vielä onnistu tuon silkin kanssa tekemään, niin tämän tein sitten vaijeriin.



Ja värit on taas mitä sattuu. Tumman liiloja isohkoja makeanvedenhelmiä, pieniä makeanvedenhelmiä, soikeita helmiäislasihelmiä sekä liiloja Swarovskin biconeja. Yksinkertaista mutta kaunista.

Toisena muutaman päivän ajan mielessä muhimisen tulos.


Kirsikka kvartsia, onyxia ja savulasikristalleja.



Riipuksen laitoin roikkumaan kunningasketjun solmupariin. Riipus on onyx neliö, johon reikään laitoin kvartsin ja kristallin, mahtuivat molemmat juuri sopivasti siihen.

Ilmeisesti koruhanat taas aukeavat, kun mielessä on monenlaista suunnitelmaa tulossa. Teki siis ihan hyvää välistä panostaa muuhun näpräämiseen. En ole kuvannut, mutta tässä on tullut tehtyä joulukortteja sekä lisää kynttiläkortteja, niitä halus äitikin ja itselle piti tehdä useampi. Mutta ehkäpä tämä päivittelykin tästä taas kiihtyy, kun tuntuu ideoita taas jostain löytyvän.

Vielä muutama kuva kissoista loppukevennykseksi.


Romppu osaa ottaa rennosti, tässä asennossa sen tapaa jostain vähintään kerran päivässä, variaationa voi olla etutassut pupumaisesti rinnan päällä.


Harli vallannut helmilaatikoiden paikan, eikä tippaakaan haitannut, vaikka siellä vielä muutama pussukka ja rasia olikin. Harli kun rakastaa kaikkia erikoisia paikkoja ja aina parempi, jos siellä jotain tavaraa on seassa.


Maija taas tykkää  nukkua sohvan selkänojan päällä, on pikkasen vallannu Miisulta tuota paikkaa.

Juu ja sit se kevennys... minäpä päätin kokeilla mitenkäs meillä toimisi tuo puupelletti kissanhiekka... ei toiminu kovin hyvin. Äkkiä tuli kiire eläinkauppaan hakemaan sitä normaalia hiekkaa, kokeilut saa taas unohtaa. Ai miksikö? Menepäs itse nukkumaan ja keskelle sänkyä on asennettu kirjaimellisesti haiseva vastalause. Nii-in, p***aläjä ihan prikulleen keskellä sänkyä. Syyllisestä ei ole varmuutta, mutta hyvin suurella todennäköisyydellä asialla on ollut meidän hienopieru, joka nyt jäi kuvista pois, eli Miisu. Mutta arvannette, että aamulla heti menin hakemaan oikeaa hiekkaa.

Oikeen hyvää alkavaa viikkoa kaikille!