sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Alpakkaa mulle ja alpakkaa sulle...

Muistanette raitapaidan ja suunnitelman kääntää ylhäältä alas versioksi sekä vähän pienentää kaula-aukkoa. Nyt on tehty ja kirjottelin jonkin moiset muistiinpanotkin tuossa, että jos joku haluaapi testailla nii voinen ohjetta kirjotella.


Ja ihana siitä tulikin. Ensimmäinen versio päätyi siskolle. Vielä olis langat pirteemmillä väreillä paitaan odottamassa... ku joku vaan sitä aikaa taikois lisää. Nyt on lähinnä puikot heilunu yhden testineuleen kanssa, deadline ois tän kuun viimenen päivä ja muuten ei ois onkelmaa laisinkaan mutta on vähä hitaanlainen vauhti, kun ajatukset tuppaa välistä karkaamaan Miisun suuntaan ja työlepää sylissä. Mutta kyllä se siitä, mallineule on syöpynyt alitajuntaan ja syntyy lähes itekseen. Mutta takasin paitaan....


Puikkoina 5 ja 6 mm pyöröt ja lankana Drops Brushed alpaca silk, kaks kerää kumpaakin väriä ja painoa hurjat 97 grammaa. Tää on tosi lämmin vaikka ohkanen onkin ja siksi todella ihanan rento käyttää nyt pakkasilla, töissäkin hyvä lämmike.


Vieläki olis varaa pienentää kaula-aukkoa, mutta nyt on hyvä mulle, ei valu olkapäiden yli. Probleema tuli yllättäen langan kanssa, kun harmaa ei riittänytkään enää hihoissa viimeiseen raitaan, mutta violettia oli vielä reilusti, tein sitten sillä tuplat hihan suihin ja ei siitä huono tullu näinkään.


Tästä tuli jopa niin ihana, että Nellikin tätä mieluusti rakastais... siskolle päätyneestä paidasta jäi sitten pienet kerät ylitte ja siitä se ajatus sitten lähti...


Nelli sai ihka oman rievun... on se siellä, Nellin alla. Tämä kuva siis ensimmäinen rievun valmistuttua ja sen lattialle laitettuani...


Eikä se kuvaaminen helppoa ollut sittenkään...


Kuva nyt jäi vinksalleen, mutta kuitenkin. Nyt on riepu jossain hyvässä jemmassa. On siis tehty vissiin ensimmäisenä päivänä tai joskus ihan alkukuusta... siitä asti ollut semmonen että kun siihen on koskenu niin heti on Nelli tullut. Sillä on leikitty ja sitä on rakastettu. Ilmeisesti me ihmiset ollaan vaan liian innokkaita koskemaan tuohon kun on vienyt omaan talteen tuon riepunsa. Painoa en ossoo sannoo, mutta villi veikkaus ois jotahii viitisen grammaa jos sitäkään. Isompiki ois vissiin saanu olla, kun mun paita ois niin ihana siltikin ja jos ei ole päällä niin sitä ei voi jättää esimerkiksi sohvan käsinojalle jos tulee liian kuuma vaan on vietävä kaappiin... kiva yhtälö sitten näin pakkasilla kun välistä saattaa touhutessa tulla kuuma ja ku asettuu aloilleen nii tarvii lämmikettä taas...
Nelli sitten otti ja auttoi mammaa ensimmäisen yön kanssa Miisun nukuttamisen jälkeen. Tuli peiton alle ja asettui mun reittä vasten.


Tässä kuvassa mun vieressä sohvalla tänään... Täytyy myöntää, että tänäänkin tuli itku Miisun ikävästä, nämä kaksi kun ei ole niin kiinni minussa mitä Miisu oli, on niin orpo ja tyhjä olo välistä. Onneksi tuo Nellin harteilla pötköttely tapa on pysyvä ja Harli on aina tyynyjen välissä yöllä, ne omat jutut noidenkin kanssa.


Nellin yleisin nukkuma-asento tai toinen niistä. Joko ihan kerällä tai ihan niin pitkänä oikosenaan kun vaan venyy.

Sitten vielä loppuun kysymys? Kun ne siskon joululahja säärystimet on vielä julkaisematta, niin voisinkin niiden ohjeen julkistaa mysteerinä. Jos innokkaita tekijöitä siis löytyy. Ajatuksella ystävänpäiväksi joko itselle tai lahjaksi ystävälle... eli valmiiksi vähän aiemmin jos vaikka tarvii postittaa. Olisko innokkaita tekijöitä siellä?

Niin ja kiitos kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille. Elämä jatkuu kauniiden muistojen kera, monet itkut tulee vielä sen tiedän, sydän suree. Järki kuitenkin kertoo, että tämä oli oikea ratkaisu, Miisu sai arvokkaan lopun ja ei kärsinyt. En pystynyt tuohon edelliseen postaukseen laittamaan tästä, mutta aika todella oli oikea. Viime sunnuntaina katsoin Miisua tarkasti ja päätin punnita, Miisu joka aina on painanut alta kolmen kilon ja silloin syksyllä oli paino 2,6 kg, painoi enää 1,6 kg ja tuo paino lähti yhtäkkiä. Varasin saman tien ajan, Miisun oli aika päästä tähtiin. Eläinlääkäri tutki sen verran, että munuaiset olivat alkaneet pettää. Helpottava tieto oli se, että Miisulla ei ollut ollut kipuja vaan oli vain pikkuhiljaa hiipunut pois. Sai rakas pieni ystäväni lähteä kivuttomana.

Nyt jatkan tikuttelua... Käpertykää soffalle kera teekupin ja neuleen tai kirjan, nyt se on sallittua pakkasilla.

6 kommenttia:

  1. Paita on ihana, kevyt, kuohkea ja lämmin niinkuin alpakka kai tuppaa olemaan. Olen kuullut muidenkin kissujen rakastuneen alpakkaan, vaikkeivät muista langoista välittäisikään.

    Olen niin pahoillani puolestasi Miisun takia. Rakkautta on kuitenkin päästää ystävä pois kun sen aika on. Mun mielestä se on meidän velvollisuutemme, niin paljon kuin se sydämeen sattuukin.

    Itkin kun luin edellisen postauksesi. Miisu oli aivan minun pikkuprinsessani näköinen ja tapainen. Kuvista olisin voinut luulla siinä olevan oman kissani. Tirppana painoi ikänsä 2,5kg, kunnes melkein kuihtui käsiin. Se nukkui mahaani vasten peiton alla, keikkui olkapäilläni siivotessani, väisti kaikki vieraat, mutta oli mä olin sen ihminen. Utelias pikku pirulainen <3 Pikkuhiljaa, ihan huomaamatta, ystävä kuihtui. Munuaiset pettivät. Teidän tarina on aivan samanlainen. Ikävä on valtava <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri sitä paita on. Toinen mitä kissat yleensä rakastaa on villalanka jossa on lampaan oma lanoliini vielä tallella, vaikka muuten eivät langasta piittaa.

      Tiedätkö, olen jopa pahoillani siitä, että en huomannut vieläkin aiemmin painon rajua putoamista. Helpotti kuitenkin suunnattomasti se tieto, että kipuja ei ole ollut. Yksi mitä olen vuosia sitten jo sanonut miehelle, on se kun tajuaisi riittävän ajoissa ja tarvitsisi yhdenkään ystävistä kärsiä.

      Onneksi meillä on Harli ja erittäin iso onni on, että otimme Nellin syksyllä, ettei Harli jäänyt yllättäen ihan yksin. Harli kun ei ole ikinä ollut ainoana kissana, olisi se ollut menoa.

      Juuri eräs työkaveri minulle sanoikin, että lemmikkien ainoa huonopuoli on se, että niistä joutuu luopumaan. Mutta sehän vain mittaa meitä ihmisenä, olemmeko riittävän vahvoja tekemään oikean ratkaisun aikanaan tuskasta huolimatta.

      Poista
    2. Voi kuule... Mä syytin itseäni varmaan pari vuotta siitä, etten tajunnut pikkutirppanan kuihtuvan käsiin. En tajunnut, ettei se höpsöyttään etsinyt uusia nukkumapaikkoja tms. En huomannut, että jotain oli vialla. Kun vihdoin tajusin, lähdimme lääkäriin tunnin sisään. Juhannuksena. Päivystykseen. Isot persoonat jättävät jälkeensä ison tyhjiön. Meillä jäi puolen sydämen kokoinen aukko <3

      Poista
  2. Niin lämpimän näköinen paita, ihana. Ja tuo kissan riepu on todella kissan ilo!

    VastaaPoista
  3. Ihana paita, niin kevyen oloinen ja varmaan lämmin. Mysteerit ovat hauskoja, voisin lähteä mukaan:)
    Osanotto Miisun pois lähdön johdosta. Minun lapsuudenkodissa oli Miisu-kissa...

    VastaaPoista
  4. Ihana ja lämmin paita on varmasti. Olen eka kertaa sun blogissa ja liityin heti lukijaksi. Ois tosi kiva jos tulisit myös Aurinkokujalle kylään.

    VastaaPoista