perjantai 14. elokuuta 2015

Huivia ja siitä poikinutta ideaa ja ekaluokan rankkuutta

Niin... keväällä bongasin ihanan huivin ja se kummitteli mielessä... mieluista lankaa ei vaan ollut varastoissa, kunnes Sny-paketissa sain Iitupiiksiltä ihanat langat toukokuun paketissa. Jokusen tovin mietin raskinko niistä aloittaa, mutta kyllä raskin ja onneksi raskin...


Tästä tuli kerrassaan ihana. Ohje on ravelrysta maksuttomana ja nimi on Mara. Hyvin yksinkertainen mutta silti kaunis. Neuloin aina oikean osuuden Dropsin babyalpaca silk langalla ja helman joustimen Schachenmayr Mariette langalla, Mariettessa on pieniä paljetteja mukana ja tuo kivan piristyksen tuohon reunaan. Puikot oli 4 mm pyöröt ja pahimmillaan taisi viimeisillä kierroksilla olla lähemmäs 600 silmukkaa, mutta oli mukavaa matkatyönä tai tellu työnä neulottavaa, ei tarvinnu koko ajan kytätä työtä vaan sai päästellä menemään.


Tästä tuli oikeen mukavan kokoinen, lämmittää kivasti harteita ja tarvittaessa voi kieputtaa kaulaankin muhkeammaksi huiviksi.


Tuo babyalpaca silk on kyllä niin unelman pehmoista huivissa ja oli aivan ihanaa neulottavaa myös, aivan soljui puikoilla. Mariette oli myös yllättävän hyvää neulottavaa kun ottaa huomioon että paljetit ja huopuvan oloinen lanka yhdessä voisi takkuuntua aika pahasti, mutta ei kulki, kulki hyvin puikoilla, eikä takkuuntunut ja tuli mukavan tasaista jälkeä.


Painoa huiville tuli 198 grammaa, lankojahan oli molempia sen 100 grammaa, joten aika tarkkaan kaikki meni. Molempia lankoja jäi pienet nöttöset, joista ei enää olisi täyttä kerrosta saanut tehtyä.


Kaunis ja ihana tästä tuli. Ei liian hieno arkikäyttöön, mutta sen verran hieno, että menee vähän juhlavammissakin vaatteissa. Tätä kun sitten valmiina mallailin harteilleni niin idea jysähti takaraivoon ja hetki piti pemmastaa lankavarastoja... ja sieltähän löytyi sopivaa lankaa ja ei kun puikot sauhuamaan...


Tässä sitten molemma yhdessä... Mara sekä siitä versonut idea ponchoon...


Puikkokoko oli sama 4 mm ja lankana tässä Wool & yarn, villaa 50% ja pellavaa 50%, juoksevuus 300m/100g. Painoa tälle tuli 135 grammaa.


Takaa pituutta tuonne takamukseen ja edestä vähän lyhempi. Kaula-aukko veen mallinen edestä.


Valitettavasti on hiukka sykkyrällä niskasta, kun äkkiä piti hutaista päälle. Mies kyllä ottaa kuvia, mutta ei kauheen montaa ja sillon pitää toimia nopeesti. Kylvetin tämän ja kuivatusta mietin miten sen pingotan vai mitä...


Loppujen lopuksi päädyin vaan asentamaan säbämailan kahden tuolin väliin ja levittelin sen siihen ja silleesti, että tässä on takaosa. Ja pyöräytin tuon niskan tuonne oikeelle puolelle niin tuli hyvä. Nyt oliskin sitten testausta tarjolla, jos jotakuta kiinnostaa. Hihkasee mulle kommenttilootaan tai suoraan sähköpostiin, niin saa ohjeen. Langan paksuudella ei ole väliä, olisin kirjoittamassa ohjeen niin, että voi tehdä vahvuudella millä vaan, mutta menekistä en tiedä. Eli löytyiskö testaajaa?

Sitten siihen ekaluokan rankkuuteen... Juniori on kovasti ison pojan tyyliin sanonu koulussa olevan tylsää... selkeästi näkee että tämä ei sitten pidä paikkaansa millään muotoa. Eilen sitten tuumasi kotimatkalla, että jalat on ihan väsyneet ja tässä oli lopputulos kun pyörähdin keittiössä ovesta päästyämme....


Ei lapsi ei nuku, mutta halusi hetken pötkötellä kun ne jalat... heh. Sanoin sitten, että menee sänkyyn hetkeksi huilimaan jos väsyttää, meni sitten meidän sänkyyn ja muutaman minuutin päästä haki jo värikyniä sinne... kun sitä ihmettelin oli menossa tekemään läksyjä. En kuitenkaan sallinut läksyjen tekoa värikynillä sängyssä.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

1 kommentti:

  1. Aivan ihanat on nuo huivit!! Voi kun jaksais itsekin moisen joskus väkertää..

    VastaaPoista