Flunssa teki täyskaadon

Lauantaina se alkoi ahdistella, hiipi pikkuhiljaa, käytti väsytystaktiikkaa. Sunnuntai aamuna se olikin tehnyt täyskaadon. Ihan joka paikkaa särki, väsytti, paleli. Ei ollut hyvä olla mitenkään päin. Ensin alkoi nostaa kuumetta, kovaksi ei ehtinyt, kun heitti alilämmöksi ja sitä väliä se sahasi koko päivän, kunnes illalla sitten alettiin pysymään kuumeessa. Nukuin melkein koko päivän. Kissatkin huomasi, että nyt on mamma kipeenä ja voi sitä kiehnäämistä. Nukkuessa Maija tuli päälle ja Harli teki taas selkään liimautumis temppunsa. Lämmitttivät mammaa yhdessä.

Tämä kuva on silloin ajalta, kun Maija oli ihan pentu ja parantumassa meillä, ennen "omaa" kotia. Mutta nämä kaksi kaverusta siis lämmitti palelevaa mamia.

Maanantaina oli jo pikkasen parempi olo, mutta töihin ei kyennyt. Pojat vein kuitenkin hoitoon ja arvatkaas mitä sitten tein... nukuin. Illalla elämä alkoi voittaa ja pikkuhiljaa huomasin olon paranevan. Se että toteutin yhden kaulakorun vielä poikien mentyä nukkumaan, kertoi minulle, että nyt lähti parantuminen todella käyntiin. Koko viikonlopun silmäilin haikeasti aarrearkkuani, mutta en vain jaksanut edes hipelöidä ihanuuksia. Eli selvä merkki paranemisesta, kun jaksoin kauan mielessä pyörineen korun toteuttaa. Kuvattukkin se on, mutta kuvat eivät vielä ole eksyneet koneelle asti. Huomenna sitten yritän senkin tehdä.

Tiistai aamuna siis olin erittäin hyvin voiva, yskä jäi ja välistä vähän tuo kasvoissa oleva uloke vuotaa. Lisäksi se on alkanut leikkiä käärmettä ja luo nahkaansa, onneksi tänään luominen on melkein ohi. Eilen siis menin jo iltavuoroon töihin. Tänään onkin sitten ollut hyvin "humalainen" olo. Aamulla oli herätys viideltä, kun oli aamu vuoro. Ja kun nukkumaan menin vasta kolmelta, eli unet jäi kahteen tuntiin. Yöllä oikeasti alkoi jo ahdistaa katsoa kelloa, kun ei vieläkään väsytä ja tiesin että turha mennä sänkyyn pyörimään. Oma teoriani on se, että koska paras uni määrä minulle on 6-7 tuntia, lisäksi olen aina ollut iltavirkku ja sitten kaksi päivää vaan nukuin lähes koko ajan, olin nukkunut liikaa ja lopputuloksena lähes kokonaan valvottu yö. No, nyt sitten tiedän tänään saavani unen ja tarkoitus olisi mennä pikkuhiljaa nukku-ukkoa tervehtimään.

Tuosta kuvasta tuli mieleen Harli noilta hoitopentu ajoilta. Siinä oli pennuille aina keinoemo. Maijan kanssa yhtäaikaahan meillä oli villipennut, tässä kuvassa on kylläkin vain kolme neljästä.

Ja kuten kuvasta näkyy, tuolla keskellä Siiri oli pelokkain ja "hurjin". Voi nämä oli niin lutuisia pentuja, kun olivat niin pahoja, sähisivät karvat pystyssä ja tassut viuhuivat, kun menit koskemaan. Ja koskinhan minä, ihan ensimmäisenä jokaisen pesin kirppushampoolla loukusta ne haettuani ja matojakin niillä oli. Tämä kuva on ajalta kun olivat jo oikeastaan ihan kesyjä, paitsi tuo Siiri vielä vähän pelkäsi. Mutta siis tuohon koskemiseen palatakseni. Tassut kyllä viuhuivat, mutta nämä pienet kullanmurut vain eivät ymmärtäneet, että kynsiäkin pitäisi ehkäpä käyttää... joten pehmeillä tassuilla läiskimiset eivät paljoa pelottaneet. Tuossa kuvassa on sitten poikueen ainut uros vasemmalla harmaaraidallinen Senna sekä oikealla vaalea kilppari Säde. Myös ensimmäisenä kesyyntynyt ja jo tässä kuvassa uudessa kodissaan elänyt vaalea kilppari Sani. Säde ja Sani olivat melkein identtiset. Valitettavasti huomasin, että tietokoneen vaihdon yhteydessä on osa kuvista kadonnut, joten Sanista nyt ei ole yhtään kuvaa.

Ennen näitä paholaisia oli myöskin Nikke meillä. Voi lutunen mikä poika. Nikke oikeasti nukkui kuin tukki. Ja tietysti meidän sängyssä. Eräänä yönä luulin miehen kääntyneen Niken päälle kohtalokkain seurauksin, niin sikeästi se meidän keskellä nukkui. Minä unen pöpperössä tajuan rääpäleen olevan keskellä ja miehen alkavan kääntymään, estän kääntymisen, mutta sitten säikähdän, että joko myöhästyin kun pentu ei liiku ja ei herää... Turha säikähdys, huomattiin kyllä pian että tämä pentu todellakaan ei herää kun nukkuu ja muistuttaa ragdollia, kun on myöskin aivan veltto silloin. Tässä siis kuva Nikestä ja Harlista.

Nämä ovatkin viimeiset pennut mitä hoidossa oli, näiden aikaan odotin jo esikoista ja kun osa todellakin oli täysin villejä ja sairaita ja ties mitä, enpä uskaltanut vauvan aikana, enkä olisi jaksanutkaan enää samaa rumbaa. Nyt sitten alkaa tuntua, että kun tuo juniori tuosta vielä vuoden pari vanhenee, voisinpa taas ottaakin. Epäilen kyllä, että mies ei enää kovin helposti siihen suostu... kyllä meillä semmoisiakin tapauksia kotona silloin majaili, ja väliin oli joka huoneessa eristettynä jokin tapaus.

Mutta nyt siis tämä lähtis nukkumaan, että jaksaa taas aamulla viideltä herätä.