Rompun kirjanmerkki

Mamma kun on sen verta kova lukemaan, niin meitin kunigatar päätti pistää parastaan ja omi mun värkit ja tekas sitten mulle kirjanmerkin. Olin sitä kyllä ite alkamassa tekemään, mutta vaikea se on tehä, kun kynsiä näytetään yrittäessä ottaa esmes pihtejä.

Mutta eipä siinä mitään, ihan näppärän kirjanmerkin neiti tekas mamille. Vaikka ei ensinnä meinannu sitä luovuttaa kuvattavaksi. Ehkäpä tuo ujosteli ensimmäistä työtään julkisesti esiteltäväksi.

Mutta pienen suostuttelun jälkeen antoi luvan. Eli lupapuolikin on ihan kunnossa, etten ilman lupaa sitten julkaise toisen tekemistä kuvia. ;D

Eli ihan kaunis yksinkertainen, valmiiseen "tikkuun" hematiitti sydän, jonka sisällä fasettihiottu vihreä lasisydän. Nyt helpottaa mammaakin, kun ei noitten poikien takia tarvi miettiä, että missä hyllynreunalla on tilaa pitää kirjaa auki, ollakseen tarpeeksi korkealla turvassa pieniltä kätösiltä. Minä kun en tykkää taittaa sivun kulmaa ja kun yleensä ne kirjat tulee hankittua ittelle. Vaikka varmaan kohta tuo mies tuumaa, että eikös se jo riitä, kun tuo kirjahyllyni alkaa olla auttamattomasti liian pieni (tai siis kolme erillistä hyllyä).

Itse sitten tänään sain tehdä kännykkäkorun omaan puhelimeen. Siihen ei Romppu tassujaan pistänyt. Paitsi, että alan epäillä sen piakkoin omivan tämän blogin päivityksen, sen verta pyörii tuossa lähistöllä koko ajan. Ja ettei olisi liian läpinäkyvää, niin pisti hetki sitten viereen nukkumaan. Mutta tässäpä siis kännykkäni.

En nyt millään pysty muistamaan mitä tuo kivi mahdollisesti olikaan ja en jaksa lähtä kaivamaan arkistoista tilauslistaa asian tarkistamiseksi. Selvinnee sitten, kun joskus noista kyseisistä kivistä korun teen. Sen lisäksi antiikki patinoidut metallisiivet ja fasettihiottu lasikristalli. Hennon liilassa nauhassa. Vielä lähikuvaa tuosta enkelistä.

Tänään siis kävin uudestaan kiertämässä kirpparin loppuun. Tai lähdimme sinne koko perhe. Mies ja pojat sitten lähtivät aiemmin, mutta olivat kotona vasta minun jälkeeni, kun olivat kauniin päivän kunniaksi käyneet kävelylläkin. Tänään sieltä oli saalliina esikoiselle toisetkin verkkarit, juniorille pitkähihainen paita, itselle talvikengät (todellakin ollut varmaan kerran jalassa), tuommoiset enempi lenkkari malliset, kun saapikkaat kyllä löytyy, mutta sitten tuolla lumessa melskatessa on tähän asti ollu tavalliset lenkkarit useamman villasukan kera jalassa, niin nyt on sitten kunnolliset ulkoilukengätkin talveksi. Ja sitten löysin aikoinani pitkään metsästyksen alla olleen CD:n, silloin en sitä mistään saanut ja koko levy unohtui useammaksi vuodeksi kunnes tuolla tuli vastaan ja oli pakko napata  mukaan, Jussi Hakulisen Minun lauluni 1983-96. Hakulista olen kuunnellut ihan ala-asteen toiselta luokalta alkaen, vai oliko jopa ensimmäiseltä. Ja jo silloin suurimmiksi suosikeiksi nousivat Laika Laika, Vaalean punainen majatalo sekä Joonatan. Joonatan on itse asiassa Juisen sanoittama, edesmenneen ystävänsä, kitaristi Petteri Salmisen muistolle ja tämä on levytetty vuonna 85. Tämä biisi uppoaa niin syvälle...

Mutta sitten asiasta kukkaruukkuun, olen kovasti koittanut etsiä itselleni työpöytää. Ja suunnitelmissa tällä hetkellä olisi klaffilipasto, ne vain tahtovat maksaa maltaita uutena ja vanhana ovat usein antiikkia ja maksavat vieläkin enemmän maltaita. Haku ja kysely nyt on sitten päällä koko ajan. Miksikö juurikin sellaisen tarvisin. Saisin kaiken pieniltä sormilta ja karvaisilta tassuilta kunnolla piiloon, mutta silti en joutuisi tekemään suurta työtä levittäessäni ja kasatessani. Tässä tulos, kun sain pojat unten maille ja tein vain tuon kännykkäkorun. Oikeasti yhtään mitään muuta en ole tänään tehnyt (vielä).

Ja kuten suunnitelmissa olisi toteuttaa yksi kaulakoru, voi sotku olla vieläkin pahempi. Ja kun kaikki on saatava pois tuosta ja yritettävä pitää järjestyksessä ja kun nuo minun rasianikin ovat auttamattomasti liian pieniä ja varsinkin tuo suuri pakki pitäisi saada kunnolla järjestykseen, että ei tarvitsisi tyhjätä puoleksi, että löytyy se mitä tarvitsen ja.... minä tarvitsen sen oman työpöydän!!! Jos joku tietää vinkata ylimääräisestä klaffilipastosta, suurkiitos tiedosta, ja ei todellakaan tarvitse olla antiikkia.

Että sellaista tämän sunnuntain kanssa, nyt menen toteuttamaan sen ajatuksiani riivanneen korun ja sitten unten maille.