torstai 24. huhtikuuta 2014

Huhtikuun sny

Syksystä asti se on aina väliin yrittänyt, pintani oon pitänyt... mutta nyt se sitten vei voiton, eli flunssa. Onneksi tuntuu olevan joutusaan ohi menevää, pojilla oli viime viikolla ja nyt alan minäki olla elävien kirjoissa. Töissä oon ollu, mutta kotona ei sitte ookkaan jaksanu ku mennä aidan matalimmasta kohasta ylitte. Eniten kuitenki ketuttaa, ku ei oo nyt päässy koko tällä viikolla juoksemaan, ilmat on meinaan ollu hyvät. Tiistaina sitten töiden jälkeen oli pöydällä ilmotus iso kokoisesta kirjeestä, muutama tunti siinä meni meinatessa mutta uteliaisuus vei voiton ja kävin postissa. Siellähän oli huhtikuun taikapallo snyltäni.


Tämä kuoriutui laatikosta. Kortissa ystäväni pahoittelut ettei lähetys ennättänyt ennen pääsiäistä, oli työkiireet vieneet mennessään. Ja kun olo oli mitä oli päätin mennä helpolla ja virittelin kerijälaitteen esiin. Ei se vaan mennyt ihan ajatuksen mukaan, mutta kun hoksasin miten pitää taikapalloa kädessä alkoi sekin sujumaan. Ensimmäisenä vastaan tuli kerän vaihtuminen, oli melkoisen yllätys, oli vielä niin pieni tuo kerijälaitteelle syntyvä kerä... eipä siinä, uutta kerää kerimään...


toisen kerän kerittyäni oli saldona kaksi kerää ja kool aid pussi...


Tässä vaiheessa aloin miettiä mahtaako lanka olla snyni värjäämää, mutta metsään meni arvaus, ellei sitten ole lisäväriä laittanut keriin... kolmas kerä kerintään....


Kolmas kerä keritty, esiin tullut tuo kool aid pussi, kolme suklaamunaa ja auringonkukka magneetti, jossa lukee: Iloa ja aurinkoa. Ja vieläkin on lankaa kerittävänä...


Mitä kaikkea sieltä sitten löytyi... neljä kerää lankaa, joka oli Dropsin Fabel printtiä, yksi kool aid pussi, viisi suklaamunaa, magneetti, viistosukkien ohje ja huovutettava "lammas". Juu-u, olihan pää täynnä räkää sitten kun tuota lampaaksi katsoin, kun eilen esikoisen kanssa tutkittiin pakettia tajusin sen olevan pupu kun katsoin kuvaa uudestaan. Ja tuon huovutuksen aionkin tehdä esikoisen kanssa, hän kun on noita tuommoisia koulussa tehnyt, niin osaa neuvoa äitiä ja kovasti oli halukas kokeilemaan tuota huovuttaa, joten kiitos sny, että annoit minulle esikoisen kanssa yhdessä askarreltavaa, kun monesti tuntuu etten hänen kanssaan ennätä niin paljon touhuta mitä haluan. Viistosukat on sinänsä hauska juttu, että jo viime kuun paketin langalle tuota ohjetta mietin, mutta kun se enklanniksi ei ihan auennut ja nyt siis sain ihan suomeksi tuon ohjeen, jess! Toinen mikä siinä mietityttää on tuo koko, ohjeessa vain yksi koko ja se on pari kolme numeroa omaani isompi. Sen ratkaisua olen miettinyt pienentämällä puikkokokoa. Siltikin se mietityttää, kun ohjeessa jo valmiiksi 2,5 mm puikot ja sitten taas pienimmät multa löytyvät pyöröt on 2 mm, että pieneneekö riittävästi. Houkutus olis kyllä suuri... toisaalta nuo langat herätteli huivi-ideoita mielessä... kassotaan mitä tulee. Kivan väristä lankaa, ihanasti tulee kevät alku kesä mieleen. Ja Fabelia tykkään neuloa. Kiitos taikapallosta sinulle snyni.

Eilen sitten flunssasta ja kurjasta olosta huolimatta lähti olo nousuun, illalla olimme miehen kanssa katsomassa Niko Kivelää ja hitsi kun vieläki on leukaperät kipeänä. Loppupuolella showta ei vaan enää voinut nauraakaan, ei jaksanut ja oli jo posket niin kipeenä. Loistava esitys, suosittelen!!!

Viime kuun sny lankakin on muotoutunut muotoonsa, siitä sitten myöhemmin lisää. Nyt lähen iltapalahommiin lasten kanssa. Aurinkoisia päiviä kaikille ja muistakaahan edellisen postauksen arvonta, vielä on reilu viikko aikaa osallistua.

6 kommenttia:

  1. joo ja ainahan voit mulle yhet viistot lahjottaa jos tuleeki liian isot :D hehaheha*vinkki vinkkinen* :D

    VastaaPoista
  2. Viistosukista sen verran, että ne ovat aika naftia mitoitusta ympäryksensä puolesta eli olen aika varma, että kakkosen puikoilla saat tehtyä sopivat :) Mielenkiinnolla odotan mitä edellisen paketin langasta on syntynyt! Ihania juttuja sinulla on blogissa koko ajan muutenkin, kiva seurata.
    -SNY:si :)

    VastaaPoista
  3. Tuo on hauska idea kerän sisään aarteita piilottaa :)
    Toivottavasti flunssa häipyy, eikä iske täysillä päälle.

    ps. kyllä tämä mökkielämä on sellaista opettelua. Ei ole vielä oikein inspikset iskeneet ja olokin on mikä on :(

    VastaaPoista
  4. Olipas hieno paketti! Ja tuo fabel -lanka on kyllä kivaa, etenkin juuri tuo väri.

    VastaaPoista