Loma lusittu

Kuten aiemmin kerroin, meillä oli talviloma viikko vasta nyt. Nyt on väsynyt mutta onnellinen ja henkisesti levännyt olo... fyysisesti ei ehkä niinkään. Ai miksikö? Se alkoi perjantaina, töiden jälkeen äkkiä pakata (ei sitä ei miltenkään voinut tehdä ajoissa, haastetta vähän elämään ;) muutenhan se olisi liian helppoa) siis perjantaina yli viikko sitten. Pakata poikien varustus ja oma varustus. Sitten autoon ja nokka kotopuoleen, 240 km. Yö äidin ja isän hoteissa ja lauantaina puolen päivän jälkeen kohti Tamperetta, ajelua sellainen keveä päälle neljäsataa. Pojat siis jäi mummin ja papan hoteisiin, me saimme miehen kanssa rentoutua sitten kahdestaan. Tampereelle auto kaverin huomaan ja itse lentokoneeseen neljäksi tunniksi. Puolen yön aikaan (paikallista aikaa) Trapanissa, Sisiliassa, Italiassa. Sieltä sitten eilen lento takas ja ajelu kotiin 240 km, puolilta öin kotona ja tänään poikien hakuun. Onneksi riitti puolen matkan ajaminen, mummi ja pappa toi pojat puoleen väliin vastaan.

Käveltiin ties kuinka paljon tämän viikon aikana, ees ja taas. Yksi lankakauppa löytyi, mitään ei kuitenkaan mukaan lähtenyt. Ei jotenkin innostanut akryyli tai akryylisekoite langat. Puuvillaa olisi ollut, mutta se sitten jäi hakematta... alkoi laukut olla täynnänsä muutenkin. Helmihamsteri ei löytänyt yhtäkään helmikauppaa, ehkäpä hyvä niin.... helmiä kun on vaikka kuinka muutenkin, paljon marinoituneitakin... ne vain on niin kauniita, mutta toiset sitten odottaa koruksi päätymistä kauankin.

Tässä on Trapanin kaupunki kuvattuna Ericen vuorelle vievästä kaapelihissistä (Funivia). Erice on 750 metriä merenpinnasta, sinänsä jännä että tuolla ennen meidän lähtemistä takaisin olimme kirjaimellisesti pilvessä. Tässä kuva siitä, vaikka tämäkään ei anna oikeutta sille mitä se todellisuudessa oli.

Pilvi leijaili aivan kuin olis mennyt savukiehkuroita ohitsemme. Onneksi ennen pilvien tuloa ehdimme tutkia paikkaa kunnolla ja nauttia auringostakin. Uskomatonta kuinka siellä pienillä jyrkillä kujilla meni autoja vaikka kuinka.

Mies sanoi, että olen minä missä päin maailmaa tahansa aina onnistun löytämään kissakaverin. Tapasin Ericellä viimeisillään kantavan tytsyn, joka oli oikein hellyyden kipeä. Mutta tässä se tärkeämpi kaveri.

Villa Margheritan puisto oli melkein hotellimme vieressä ja kävimmekin siellä joka päivä useamman kerran. Siellä oli pupuja, marsuja, ankkoja, riikinkukkoja, kanoja ja kukkoja, kissoja ja vielä jotain vesilintuja joita en osaa nimetä... mutta näette Elviksen myöhemmin ja kuvasta ehkä joku tietää mitä lintuja ovat. Mutta tässä kuvassa on Mamma... kyllä siellä näkyy pentu, joita oli kaiken kaikkiaan kolme, kaksi noita kilppareita ja yksi mamman kopio. Pentuihin en koskenut, en halunnut häiritä. Katsoa kyllä saatiin ja pennut oli korkeintaan pari viikkoisia, tässä ensi kerta kun näimme Mamman, tuolla ruukussa pentujen kanssa. Mamma oli kuitenkin fiksu ja siirsi pentuja useamman kerran eri paikkoihin. Tiesin suurin piirtein koko ajan missä pennut ovat, en kuitenkaan halunnut tungetella ja Mamma tulikin itse meitä aina tervehtimään. Mammakin oli oikein hellyyden kipeä ja hyvässä kunnossa. Tässä seuraavassa kuvassa huomaatte kyllä.

Valitettavasti mies ei kerennyt kameran kanssa ihan kunnolla mukaan. Mamma nousi siis minua vasten ja halasi minua... siis painautui kylkeäni vasten hetkeksi. Viimeisenä iltana näin Mamman erään naisen sylissä nukkumassa kun lähdimme puistosta. Viisas kissa, osasi valita itseään kunnioittavat ihmiset. Ja Mamma olikin aika lailla toisessa päässä mitä muut kissat, ne olivatkin osa huomattavasti rähjäisempiä ja arkoja. Mutta niistäkin eräs jäi mieleen erityisesti.... nimesimme hänet Kuningattareksi. Ylpeä, ei hötkynnyt karkuun mutta ei kyllä piitannut ihmisistäkiään... mutta mutta, jotain mielenkiintoista Kuningattaressa oli.

Valitettavasti tämä kuva on vähän kehno, pensaisaitojen keskellä oli alueita joissa oli eri kasveja ja tämä alue oli juuri myllätty, joten jouduin vähän tsuumailemaan kameralla, muttaa klikatkaa kuvaa että näette isompana, niin ehkä huomaatte... niin, en ole ikinä kuullut saatikka törmännyt kissaan jolla on ihan oikeasti kierot silmät, mutta kyllä Kuningattarella oli todellakin kierot silmät. Myöskin se oli jännää, että tosi monella tuolla puistossa olevalla pupulla ja kissalla oli siniset silmät, siis tosi monella.

Kaunista rantaa, kauniita puita ja kauniita rakennuksia. Kuvia olisi, mutta enpä nyt viitsi ihan mahdottomasti niitä tänne ladata, tässä nyt kuitenkin jotain.

En nyt sitten saa tänne sitä kuvaa rakennuksesta jonka valitsin, en tiedä miksi juuri tuo kuva takkuaa... mutta ihan sama siirrytääs tarinaan Elvis....

Elviksellä siis nousee ylös kunnon töyhtö tuosta päälaelta ja sitten alkaa mieletön puhina ja pyrstön vispaus... se on jotain uroksen uhittelua. Todistimme kunnon tappelunkin. Mutta siis aina minut nähdessään Elvis ja pari muuta urosta aloitti tuon haastamisen ja koska lintu ei mikään vallan pieni ole, oli pakko vähän väistellä. Pahimmillaan niitä puhisi kolme minun perässäni. Lopulta tulin siihen tulokseen, että aina minulla punaisen ystävänä oli jotain punaista ja ne kokivat minut kilpakosijana. Mutta ei paljon välistä naurattanut. En tiedä mitä olisin tehnyt jos tosissaan olisivat tulleet päälle. Oli meinaan tappelu sen verran hurjaa katsottavaa, olin ihan varma, että toinen linnuista on raato sen päätyttyä, kaula poikki.

Paljon sattui ja tapahtui, viimeisimpänä viimeisen aamun aamupalalle meno. Hissi sitten päätti mennä pohjaan asti, tumps ja olimme ainakin puolimetriä alempana mitä ovi. Kaksi avattavaa ovea, toisen saimme itse auki, mutta toinen vain raolleen. Siispä hälytyskelloa paineleen. Italian kälätystä kovasti mutta mitään ei tapahdu... kiva kiva... minä kun kärsin lievästä ahtaan paikan kammosta. Siis itse hissi ei ole ongelma, mutta se että olen pienessä tilassa josta en pääse pois... pientä ahdistusta ilmassa. Paniikkiin en joutunut, sanoin vaan miehelle, että kiva meinaa vähän alkaa ahdistaa. Mutta sitten hotellin Piccolo saikin uloimman oven auki ja mies avasi sisemmän ja niin me sitten kömmimme sieltä ulos. Takaisin huoneeseen halusin kuitenkin portaita pitkin, toinen hissi onneksi oli vähän isompi niin sillä sitten seuraavaksi.

Tämä taisikin olla ihan maratoni postaus jälleen kerran. Enpä nyt enempiä ala selostella, että jaksatte ehkä jatkossakin vierailla täällä. Sen verta kuitenkin, että muistakaahan edellisen postauksen arvontaan ehtii vielä muutaman päivän osallistua. Ja tervestuloa Linda, Bikke ja Eila matkaani mukaan.

Ja pian on neljän tonnin käynnitkin, vautsi vau... joten lisätäämpä vielä bongaus. Kuka bongaa ensinnä neljän tonnin saa jotain pientä. Ja lukijoitakin jo ylitse kaksikymmentä... kun en tiedä kumpi teistä Bikke ja Eila on se kahdeskymmenes ollunna nii laittakees molemmat mailia... jotain pientä kiitosta teitillekki sitten saan postiin.

Nyt mä lähen koisaan, huomenna paluu arkeen ja töihin.

Ja niin, Kiitos Mustakissa tunnustuksesta, siitä sitten oma postaus tulevalla viikolla sopivassa raossa, lämmittää mieltä. Myöskin Lilalle suurkiitos lankaostoksista, tiedossa siis muutama revontulikin tässä lähiaikoina. Sekä lomalta saatuja inspiraatioita koruihin.

Nyt oikeasti Nati nati!