sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Riemua ja ärräpäitä

No niin, on ollut vähän hiljaista taas mun suunnalta... mutta siihen on tosi hyvä syy, josta myöhemmin lisää. Ensin yllättäen sukat. Nämä lähti isälleni isänpäivälahjaksi.


Nämä tein Neulojien yön lankahankinnoista, testasin  Puhdepuodin luomu sukkalankaa. Kaksi vyyhtiä sitä tilasin, mutta keriessä huomasin, että paksuuden vuoksi kovin isoja sukkia siitä ei saa tehtyä. Isäni kuitenkin tahtoo sukkansa lyhyellä varrella, joten eipä ollut vaikea päättää mihin lanka menee. Lisäksi tein toispuoleisen nauhakavennuksen kärkeen. Toivottavasti vähän venähtävät, kun oli kuulemma hippasen pienet tullu. Lankaa kyllä on sen verran jäljellä, että muutaman kierroksen tuohon pystyy lisäämään jos eivät ala muutaman käytön jälkeen istua. Samaan postiin sitten lähti mukaan äitini pyytämä avaimenperä.



Tarvittiin jykevä ja kestävä, joten tein suoraan avainlenkkiin tämän. Mekoksi valikoitui sopivan mallinen huurrettu fluoriitti nugetti, päänä simpukankuorihelmi ja kuten huomaatte, olihan oikeaa sävyä tähän lähetykseen. Vaikkakaan isälleni tämä ei mennyt.

Mutta sitten sitä hiljaisuutta... rojekti nappasi taas minut kynsiinsä, en ole konetta pahemmin muutamaan päivään aukaissut. Tämän päivityksen jälkeen sitten kierränki teidän blogit. Tässä pari tilanne kuvaa perjantailta.



Viimeinen mustakerä lähdössä vuoroonsa ja matkaa vielä on, tuossa kuvassa neulon nurjaa puolta siksi kaavio nurin niskoin. Tuo oli onteloneuleessa minulle erittäin hyvä kikka, nurjalla käänsin kaavion nurin niskoin, siten sain luettua oikealta vasemmalle myös sen kierroksen ja kiero mieleni osasi kääntää näin automaattisesti värit toisin päin. Kun siis nurjalla kierroksella tuossa täytyi vielä neuloa valkoiset mustana ja mustat valkoisena.

Eilen sitten työpäivän jälkeen ja ruoan laiton yms muiden kotihommien jälkeen pääsin tähän jälleen käsiksi. Pieni lepotauko väliin ja tämä oli tilanne takaisin tullessa.


Kummasti tuo kaaviopaperi kiinnostava makuu alustana. Teitä varmaan kiinnostaa tämän hetkinen tilanne... no, sehän on tässä....


Viimeiset neljä kierrosta jäi tälle päivälle, kun väsy alkoi iskeä tuossa yhdentoista aikaa illalla, kaksikymmentä kierrosta silti sain eilen tehtyä. Nyt siis on tehty viimeiset neljä, päätelty silmukat, kylvetetty ja neulattu... kuivumista odotellessa... Romppu tykkäsi taas heittäytyä märän työn päälle... itseasiassa tässä kuvassa en ole saanut toista päätä vielä pingotettua kokonaan... oli vain pakko ottaa tuo kuva välistä, valitettavasti neiti vaihtoi vähän asentoa ja en saanut sitä ihan parasta rötkötystä kuvaan. Mutta siis... rojekti on oikeasti valmis ja pihkura että se on upee ja mä olen ylpee itestäni! Yritän huomenna saada sitten päivityksen tuosta upeudesta, iltavuoroon meno vaan voi luoda haasteita sen onnistumiselle.... mutta ensi viikolla kuitenkin.

Nyt sitten kiertämään teidän päivityksenne ja ehkäpä muutama kierros sukkaa... niitä on taas viisi paria kesken ja te kolme joille jotain on tulossa, nyt ennätän taas miettiä sitäkin, tässä ennen joulua saatte postia.

Ihanaa sunnuntai iltaa kaikille!

Ai niin  ne ärräpäät... tekniikka on hienoa... KUN SE TOIMII!!! Ei toimi tällä hetkellä kunnolla, en saa lähetettyä kuvaviestiä, mulle ei saa lähetettyä  vissiin viestiä olleskaan ja mun tekis mieli heittää hieno älypuhelin seinään... mutta en välitä siitä, koska ROJEKTI ON VALMIS!!!

5 kommenttia:

  1. vitsit tuo ON niiiiiiin hieno. ja tuo tein kisu on ihan mahoton tuon alpakan perään :D

    VastaaPoista
  2. Onnittelut rojektista+äitille kiitokset, kun tykkäsi<3

    VastaaPoista
  3. Voi sinä sukkamestari, miten jaksat niitä :O
    Ihana enkeli kaveriksi.
    Voi kun tuo mustavalkoinen on kaunis. Tuosta voi sanoa ettei minun hermot tuollaisen tekemiseen kestäisi.
    Ennen tein paljon kirjoneuleita, mutta nyt ne tökkii !

    VastaaPoista
  4. Onnittelut rojektin valmistumisesta!

    VastaaPoista
  5. Kyllä siellä oltukin tehokkaana, hattua nostan :)

    VastaaPoista