perjantai 27. helmikuuta 2015

Sny kevät korkattu

Tänään Pate pudotti postiluukusta ensimmäisen yhteydenoton Snyltäni ja niin on startattu jälleen uusi kierros. Jännityksellä odotan ja kovasti suunnittelen paketteja.


Kortissa ihana Ystävyyden tuulet runo, jonka kirjoittanut Satu Pusa ja takana Snyni kertoo minun olevan hänen uusi ystävänsä... kutkuttavaa odotusta tiedossa.

Mukavasti piristi päivää. Vielä pitäisi juniori hakea kaverin synttäreiltä... ellen päädy soittamaan taksia hakemaan. Oli meinaan taas niin loistavaa autokansaa liikenteessä, että pistää miettimään uskaltaako lähteä enää liikenteeseen. Viimeisin ja vaarallisin oli jo ihan kotikulmilla, kun pakettiauto tulee vastaan ja puolet autosta minun kaistalla. En valitettavasti kerennyt rekkaria saada ylös, mutta jokunen ärräpää pääsi. Onneksi olin jo juniorin vienyt, ei laps kuullut sitä tulvaa. Tuntui kaikilla olevan kova kiire ja tultiin ristyksiin kovaa ja minä minä asenteella... en tykkää, etenkään näistä kolmion takaa ryntäävistä. GRRR... No, ehkä liikenne jo rauhottunut kohta.

Semmosta täällä tänään. Mitään uutta ei oo esitellä, kun tarvis sitä viimeistely ja päättelykeijua kylään. Nyt otan kutimen käsiin hetkeksi ennen lapsen hakemista. Ihanaa viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Kaunis kortti!
    Sellaisia törppöjä on aina joskus liikkeellä...
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Ihanan keväinen, lupaava kortti!

    VastaaPoista
  3. Se viime syksynä lahjoittamasi King Cole ZigZag -kerä löysi vihdoin "parinsa" kivasta, just sopivasta ohjeesta ;-)
    Tulee muuten aivan upeaa jälkeä noista väreistä <3

    VastaaPoista