keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Syksy saa kaipaamaan jaloille lisää lämpöä...

Jotenka täällä onkin tällä kertaa heiluteltu virkkuukoukkua ja tehty säärystimet. Ja onhan lämpöset, maanantaina sain valmiiksi ja jalassa on ollu aamusta iltaan siitä asti.


Ohjeen bongasin ensinnä Sadun tekemänä ja alkupeäinen ohje löytyy täältä. Nappien kanssa kävi hassusti... tilasin netistä ihan näitä varten ja kassalla katoin, että hei nyt näitä on yks myyntierä liikaa ja vähensin yhden... ja ylläri pylläri niitä ei ollutkaan sitte tarpeeksi. Mutta onneksi löytyi omista jemmoista näihin sopivat napit (kuvassa ei vaan näy värit oikeen, kolme ylintä on vaan pienempiä kuvan mukaan) ja ne sijoitin tuonne yläreunaan molemmissa kolme erilaista nappia. Näyttää oikeasti ihan tarkoitetulta jutulta.

Mies otti kuvia ja mulla oli mannekiini mukana...


Lankana näissä oli Novitaa yllättäen. Vaikka en niin piittaakkaan Novitan langoista, niin uutuudet halusin testata ja ostin tuossa joku aika sitten testiin muutaman kerän nordic woolia ja alpaca woolia. Nämä siis tein harmaasta nordic woolista ja kerä per säärystin. Sitten lankaa oli jäljellä sen verran ettei tuota reunusta olis saanut tehtyä niin kaivoin laatikoista yksinäisen vaalean punaisen kotikulta villalanka kerän ja tein reunuksen sillä. Näistä tulikin aika ihanat näin.


Tuo harmaa olis ollut yksin ollut ehkä tylsä tällä mallilla, mutta näin näistä erottuu tuo reunuskin kunnolla ja onhan nää ihanan lämpimät. Malli on kaunis mutta silti yksinkertainen ja jollain toisella värillä varmasti teen yksväriset, mutta tähän harmauteen tarvittiinkin piristystä... joten onni onnettomuudessa ettei kaksi kerää riittänyt.


Ja kyllähän ne toisetkin pitää tehdä... mä haluun toiset pidemmät sitten keskitalvelle. Painoa näille tuli 115 grammaa, joka on sitte punnittu nappien kanssa... unohtu punnita ennen niiden ompelua, mutta ei ne montaa grammaa paina.


Koukkuna oli knitpron 4 mm waves, ihan paras istuvuus käteen. Niitä tulikin pari uutta viime viikolla nappien mukana. Ja sitten viimeiseksi säärystin kuvaksi tuo paras kuva meidän mannekiinista... ilmeisesti Nelli katto tarkkaan, että jalkoja se mamma asettelee erilaisiin asentoihin, eli näin pitää toimia... kiinnittäkää siis huomiota sirosti kohotettuun etutassuun...


Ja tottakai Nelli on sosiaalisena ihan kaikessa mukana... toimi maanantai aamuna virallisena valvojana mamman ommellessa nappeja paikalleen...


Ja ettette ihan luulis Nellin olevan rauhallinen sylivauva tauotta, niin voin kertoa, että tästä meni muutaman napin verran kun alkoi kunnon villit leikit neitosella. Minä sain säärystimet valmiiksi ja vedin ne jalkaan, menin olohuoneeseen koukistin vähän polvia ja samalla taputin reisiäni ja tuumasin Nellille, että nyt mamma leikkii sun kanssa... Nelli hyppäsi syliini ja minä siis otin vastaan. Tästä sitten aloitimme pienen treenauksen ja tarkoitus on saada Nelli hyppämään syliini... 

video

Eli tässä mennään ja luonne on selkeästi oppimishalukas sekä temppuiluun taipuvainen. Treenataan tämä ensin haltuun ja sitten harjoitellaan jokin uusi temppu. Tuo video on esikoisen kuvaama omalla kännykällään, niin laatu ei ole priimaa, mutta ai jumpe tuntuu hyvälle kun hoksasin ajoissa Nellin taipumuksen ja halukkuuden, Romppuhan meillä istui käskystä, mutta sitten iski diivan elkeet ja muuta ei suostunut opettelemaan. Olen jo onnellinen jos me tämän onnistumme kunnolla opettelemaan. Edit. Ilmeisesti puhelimella tätä videota ei näe, mutta koneella näkee. Jos joku tietää mikä asetus vinksallaan niin vinkatkaa.

Kaunista marraskuuta kaikille!

10 kommenttia:

  1. Onpas kivan väriset :-)
    Määki muistin punnita tekemäni valkoset säärystimet vasta nappien kans. Aattelin, että ei ne napit montaa grammaa paina. Mutta päätin kuitenki kaivaa lisää samanmallisia nappeja ja punnita niitä erikseen se sama määrä, mitä säärystimissä oli. Kyllä ne muuten painoi yllättävän paljon :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin kuitenkaan sitä 15 grammaa painaa. :D
      Tää on kyllä kiva malli ja nopea tehä.

      Poista
    2. Tiiäks, mun piti ihan tarkistaa. Kaivoin niitä mun käyttämiä muovinappeja laatikosta ja punnitsin 26kpl eli sama mitä mulla säärystimiin meni.
      Tasan 15g :-D
      En tietenkään tiiä, millasia nuo sun napit on, että onko ne ollenkaan verrattavissa ;-)

      Poista
  2. Kivat säärien lämmikkeet. Taisit ratkaista mun säärystinmallin etsinnän.

    Sny emolla on kone ongelmia niin kysyn tätäkin kautta, onkos lähelläsi siwaa tai valintataloa? Siellä olisi lähetys tarjouksessa.

    T: SNY27

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siwa on lähellä, Hietaladessa.
      Säärystimet oli joutuisat tehdä ja tosiaan helpot mutta silti näyttävät. Nappeja kyllä menee reilusti... Eli nappeja pitääkin ostaa. ;)

      Poista
  3. Ihanat säärystimet. Tyttärelle pitäisi neuloa säärystimet ja tässä olisi upea malli. Täytyy kysyä tyttäreltä kelpaako, kun noista esiteineistä ei tiedä...

    VastaaPoista
  4. Kauniit säärystimet tuli:) ja Nelli se vasta hienosti oppikin tempun.

    VastaaPoista
  5. Kivat säärystimet! Äiti tilailikin joululahjaksi säärystimiä, tuohan olisi kiva malli.

    Taitava Nelli<3

    VastaaPoista
  6. Kauniit säärystimet, tykkään kovasti. Ja harmaa on aina pop, ja pinkin kanssa se on ihan rock.
    Ihana pieni Nelli <3

    VastaaPoista