Ensin tulee vali vali, että jos et halua lukea, hyppää suoraan seuraavaan pätkään. Raivostuttaa suunnattomasti, tänään vihdoin sain sen kauan odotetun englannin puketin. Tilasin siis granaattia kun oli tarjouksessa heillä. Ei toki ollut a-luokkaa, mutta olisin nyt sentäs olettanut niiden olevan käytettävää kamaa. Kissan viikset, kakkaa saa näköjään pyytämätikin. Kaikki ihan surkeita, säröisiä, koloisia, reiät miten sattuu ja ihan ensinäkemältä jo sellasia, että nauhaa varmaan tallottu sun muuta... ei oo meinaa ennen vastaan tullu helmiä joiden pintakiillosta voi sanoa että harmaata. Granaatti ny kuitenkin on tumman punaista, niin ei hyvää päivää. Eihän noita voi kuvatakkaan muulla sanalla kuin täyttä p****a. ARGH! Ja ku mä olin odottanu niitä sitä omaa hopeaketjua varten, noita nyt voi kuvitellakkaan laittavansa hopeiseen ketjuun. Lisäksi olettais, että jos kunnon takia on alennuksessa, siitä edes mainittais... siellä kun sattu olemaan useampia kivihelmiä tarjouksessa niin oletin sen sitten olevan ihan jotain varaston tyhjennystä uusien alta. Viimeksi sieltä tilatessa oli kans yks nauha käyttökelvotonta, mutta sillon se oli helmiäislasihelmiä, joista siis se mikälie pinta oli siis reikien ympäriltä halkeillu kaikissa helmissä. Sillon en siitä valittanu, ku oli niin halpakin se nauha, mutta nyt aion antaa palautetta tästä asiasta. Onneksi sentäs kaikki muu oli kunnollista kamaa. Mutta kyllä taitaa jäädä nyt tuon kaupan käyttäminen tähän, sen verta tunnen tulleeni pissatetuksi. Mutta se siitä.
Viimeksi mainitsin ne Alicanten möllisköt. Yhestä olis nyt jonkun näkönen riipus saatu, paitsi että siitä tuli ihan kaulakoru. Kun sain riipuksen valmiiksi tuli vaan niin suuri ahaa, että kokonaiseksi koruksi se muotoutui.
Tuossa ensimmäisessä kuvassa näkyy hyvin tuo kiven erilaisuus. Hajuakaan ei ole mitä tämä mahtaa olla, mutta karuudessaan jotenkin kaunis. Meinasin ensin tehdä paljon näyttävämmän kieputussydämen, mutta kun aloin tehdä nii taas mentiin sinne minne mieli vei ja tuli hyvin simppeli. Kuitenkin jotain se kaipasi ja vähän väriä niin sitten päädyin noihin pinkkeihin makeanvedenhelmiin pienessä ketjupalassa. Kun tämä siis oli valmis muistin nuo puuvillanauhat, sopivan karua tähän koruun. Yksi musta pätkä ja kaksi ruskeaa letille vain ja antiikkihopeoitu sydän salpalukko kruunasi tuon.
Sitten välähti, että paremmin pysyy mun päättelyt, jotka siis tuli nekin omasta päästä tuossa tehdessä kun vähän kieputan 0,8 mm lankaa tuohon lukon juureen ja avot, valmista. Vielä kuva kaulassa, valitettavasti vaan en tajunnu tuota toista ketjua ottaa poies kuvatessa ja vähän sumeakin tuo kuva on... ikkunasta katsoin heijastuksesta osunko läheskään oikeaan... eteisessä liian pimeää ja meidän kutsumassa pikkumakkarissa paras lamppu valoltaan.
Kuten kuvasta näkyy tuo on todellinen mölliskö, mutta sain siitä ihan kivan, ainaki omasta mielestä.
Sitten tuli värkättyä kirjanmerkki. Turkoosia tällä kertaa. Valitettavasti mä en vaan oo vieläkään saanu aikaiseksi hommata niitä hienoja merkkipohjia vai mitä ne nyt on. Tässä siis turkoosia helmiäistä, makeanvedenhelmiä sekä japanilaisia miraclehelmiä, linkkien ja ruusun kera. Kuvat puhukoot puolestaan... niitä kun tuli napattua useampi... liikaa yksityiskohtia yhden kuvan laittamiseen.
Minua on paiskattu parilla tunnustuksellakin, niistä sitten lisää myöhemmin. Nyt pitää lähteä hakemaan juniori hoidosta, ruoan kerkesin tehdä ja käydä postissa ja tämänkin kirjoittaa... oli meinaan poikkeuksellisen lyhyt työpäivä mulla tänään. Varmaan moka työvuoroja tehdessä, mutta ei mua haitannu. Sitten onkin valinnan vaikeus alanko värkätä koruja vai kilkuttaa puikkoja vai jatkanko joulukorttien kanssa.... sen näkee sitten.
Ihanaa loppuviikkoa teille!
torstai 15. marraskuuta 2012
Raivostuttaa
tiistai 13. marraskuuta 2012
Postiin pitäis laittaa
Juu, enhän mä ole ehtiny sitä kummitytön lahjaa postittaa. Tänään sitten on neitin synttärit, hyvä minä taas. Mutta muistin minä sentään soittaa ja lupasin, että viimestään ens viikolla sitten saa sen. Unohdan kuitenkin sen tässä pakata, kun taas on sata asiaa mielenpäällä.
Pitäs tässä muutakin postittaa, tässä pari valmista postiin vietävää.
Nämä on ne siskon anopin pyytämät arkikorvikset. Halus roikkuvat ja viininpunaiset. Enhän minä voinu pelkkää viininpunaista niihin lykästä, oli niin tylsät. Punaiset helmiäislasihelmiä ja kun jotain niihin piti lisätä, keskelle laitoin muutaman vuorikristallisirun. Ja näistä tulikin oikeen passelit näin.
Jotenki näistä kyllä tuli aika talvisetkin mun mielestä. Mutta haitanneeko tuo... eikös nyt pitäis olla talvi. Meillä ei kyllä siltä näytä, kaik on mustaa, höh!
Tämäkin lähtee postiin. Siskon työkaveri halus samoista helmistä avainnauhan mitä tein siskolleni, siskolle meni taskumalli, mutta tästä toivottiin kaulamallia. Katsotaan nyt sitten tykkääkö hän tästä aikaansaannoksesta.
Niskaosa ketjua, sivut vaijerissa. Helminä pinkkiä helmiäislasihelmeä, punaisia ab-lasikuutioita, haukansilmää, hematiittia ja muutama lumihiutaleobsidiaani, välihelminä siemenhelmiä.
Kaulaosan ja avainosan yhdistin pyöreillä korulinkeillä. Tukevia ovat mutta yksi olisi ollut kuitenkin niin heppoisen näköinen, että laitoin niitä kaksi. Nyt kaipaisin koristeellisiä linkkejä, eli taas on tiedossa shoppailua... aina kaipaa jotain uutta. Kun nyt sais kotiin asti sen englannin lähetyksen, ei malttais odottaa. Lähes valmis kaulakoru odottaa sieltä helmiä.
Mä oon tänään alotellu joulukorttejakin. Poikien kanssa olis tarkotus tehdä, juniori jo vähän auttoi. Tänään ei vaan tuo pieni näpertäminen ole niin mielekästä esikolle, hällä kun oli tänään silmäpolin käynti ja lähelle katsominen ei tippojen takia ole selkeää. Onneksi ei näkö ole huonontunut juurikaan, ihan himpun toisesta silmästä. Mutta onneksi tässä on vielä aikaa ja suunnitelmat on selvät, niin ei tule paniikkia kuitenkaan.
Juniorin suusta taas eilen tuli hymyilyttävää tekstiä. Arkisin tulee kakkosella pikkukakkosen jälkeen Viidakkoperhe ja minä tykkään sitä seurata ja pojatkin tykkäävät katsoa sitä minun kanssani. Eilen sitten sanoin juniorille, että: "sieltä tulee seuraavaksi se Viidakkoperhe ohjelma". Juniori katsoi minua kummissaan ja kysyi, että: "Mikä se viidakkoperseeseen oikein on?" Pokka onneksi piti ja sain korjattua, että Viidakkoperhe.
Mulla olis tuossa pari isoa möllisköä niitä toissa edellisvuoden Alicanten reissun kiviä, mielessä jyllää riipuksia, mutta vielä en ole niistä kiinni napannu. Myös muutama muu koru hakee mielessä muotoaan, ehkä tässä pian taas tekee niitä oikeen pläjäyksen kerralla. Ai niin, mehtäemäntä sen joukkueen lopulta siis löysi... Alicantesta se on ja Hercules. Mutta kyllä siinä työtä olikin, että hän sen löysi ja kuten lupasin, jotain tulee.... että pistähän osoitetietoja mailiin.
Nyt värkkäämään... taisin just keksiä yhden mölliskön muodon. Ihanaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 11. marraskuuta 2012
Äiti sä oot pilannu kaiken!
Nyt ei ole mitään valmista esitellä. Kuviin kerranki tajusin ajoissa napata kameran. Meillä kun tuo mamman prinsessa on löytäny uuden paikan, että saa olla mun lähellä. Kun sohvaa enemmän nykyään istun työpöytäni ääressä, tää tuoli on niin hyvä istua kutoessakin. Niin nyt mennään sitten näin.
Kuvaa otettaessa siis pystyi tällä kertaa jäädäkkin tuohon, kun tajusin että mun fiinimpi talvitakki unehtu tuohon tuolin selkänojalle harjakaisten jäljiltä. Siinä kuitenkin yleensä on mun arki Revontulihuivi... saa siitä nopeesti harteille kun paleltaa, sekä yks villatakki ja tuo luotto huppari, on muuten Espanjalaisen futisjoukkueen takki. Pistetääs taas arvauskisa käyntiin, jos arvaat/tiedät joukkueen niin jotain pientä kivaa palkinnoksi ois tiedossa. Nii ja ku sitä mun pyjamaa ei kukaan arvannu, se on Manchester City, meitin mies väen suosikki joukkue. Mutta takaste asiaan. Miisu yleensä nojaa muhun tuossa ja on pakko poistua kun lähden, on vähän kaponen selkänoja. Mutta nyt tosiaan se talvitakki antoi tilaisuuden kuvata.
Jospa sitten tutustutaan otsikon tarinaan. Täällä on miehen kanssa naurettu ja toisessa päässä on sitten kanssa ollut hauskaa. Äiti meni ja pilasi juniorin isänpäiväpuhelun papan kanssa. Juniorihan on alkanut viljeleen sitä tyhmää ja mä kuulin vain kun sanoi puhelimeen tyhmä, en siis tiedä mistä puhuivat papan kanssa, mutta automaatti oli, että heti huikkasin ettei saa. Juniori oli sitten vähän väsy ja itkuhan siitä tuli, että en mä pappaa sanonu tyhmäksi. Hetken rauhottelun jälkeen lopetti itkemisen ja tuumas, että menee omaan huoneeseen puhumaan, etten mä kuule. Meni ja laittoi oven kiinni... sitte oliki seuraava itku huuto raivari "yäää, siellä on mummi", pappa olikin luovuttanut puhelimen mummille ja juniori siis halus papan kanssa puhua. Toi puhelimen mulle ja siellä olikin sitten jo pappa takaisin ja saatiin selvyys kenen kanssa nyt puhutaan, juniori otti puhelimen ja ynähteli jotain pari kertaa papalle ja sit alko itkeen jälleen, "yäää, äiti sä oot pilannu kaiken ja mä en enää puhu". Täällä on sitten naurattanut kovastikkin, kyllä mä oon "kamala" äiti kun pilasin toisen puhelun papan kanssa.
Että näin tänään meillä, muuten on kyllä ollut hyvä päivä. Meillä ei vain ollut isänpäiväksi kakkua, keksin että teenkin heti aamulla joulutorttuja ekan kerran tälle vuodelle. Aamupalalla siis herkuteltiin lämpöisillä joulutortuilla. Ihanaa päivän jatkoa kaikille!

perjantai 9. marraskuuta 2012
Vapaa kuin taivaanlintu
Tuossa meitin sohvassa ei kauheesti kissojen karvat näy, mutta välistä siinä näkyy.
Ensin ollaan tosi hyviä kavereita ja pestään toisia kilpaa. Sit jompi kumpi hermostuu ja tassut alkaa viuhua. Kun sitten sen jälkeen katsoo soffaa, siinä on valkosia karvatupsusia aikamoinen määrä. Harmi kun en oo sitä muistanu kuvata. Harli meinaa vissiin kaapata vallan vanhalta Rouvalta, siltä se vähän näyttää. Onneksi vielä ovat kuitenkin ihan nätisti olleet ja ei mitään järkyttäviä taisteluita käydä. Toki niiden tupsujen syntyyn varmaan osa vaikutus on tuolla karvan vaihdollakin, lähtee helpommin irti.
Mutta sitten lähdetään lentämään.
Okei tää on tosi tosi huono kuva, mutta kun huomasin asian vasta nyt ja ei oo valoo kuvata nyt kunnolla. Mutta jospa nämä pari lähikuvaa kertos vähän enempi.
Kolmirivinen kaulakoru, ylin rivi valmisketjua, kuten niskaosakin. Keskellä itsetehtyjen lenkkien kera Swarovskin helmiäishelmiä sävyissä Malva ja Puuteroitu manteli. Alin ketju muinaisketjua kera muutaman Swaron sekä sulka ja siipi riipukset. Tämä lähtee lähes sukuun, siskon anoppi pyysi jo kesällä tällaista kaulakorua, mutta ei ollut kiire ja aikaa meni metsästäessä noita oikean sävyisiä helmiä. Kuvan hänellä hyväksyttänyt ja vastaus oli: just hyvä. Vielä samaan lähetykseen sitten pyysi korvikset, niistä sitten kun ne valmistuu. Eivät kylläkään ole samoista helmistä, koska korvakorut tähän koruun on jo tehty, viime syksynä.
Lisäksi tuli sitten noita enkeliavaimenperiä tehtyä pari lisää. Nii ja juu mä tiedän kissankarvoja on hyvästi kuvausalustassa, mutta päivällä hyvä valo ennen töihin lähtöä ja äkkiä vaan nappasin mustan paidan taas siihen tyynyn päälle, en ehtiny putsaileen. Mutta palataanpas asiaan.
Pinkki foliolasihelmi,valkoinen helmiäislasihelmi, metallisiivet sekä lasisydän. Papuketjua ja koristeellinen sydänlukko.
Liila foliolasihelmi, pää taitaa olla jadea, metallisiivet, haukansilmä helmi, sulkariipus sekä akryylikukka pinkkinä. Ja vielä vähän parempi kuva noista "lisäosista".
Kukan sisällä myös siemenhelmi. Värit eivät valosta huolimatta osuneet justiin kohilleen, mutta aikalailla oikeessa ovat. Ja kun nämä ovat kotia vailla, ajattelin laittaa ensimmäisen kerran ihan tähän blogiin hintaa, eli 7€ kipales ois nämä. Eli jos joku tykästyi ja tahtoopi tästä omaksi mailia vaan tulemaan.
Pahin raivo on helpottanut ja kiitos kaikille kannustavista kommenteista. Työkaverini ihmetteli kuinka mä en ole syöksynyt paikalle raivoamaan. Se kun ei vain auta tässä asiassa. Mutta toivotaan, että tämä oli läheiseni viimeinen kerta kun joutuu tätä sontaa sietämään muutenkin vaikeassa tilanteessa.
Kaksi vapaa päivää keskellä viikkoa tekee kyllä hyvää, mutta kyllä sieppasi tänään lähteä töihin. Lisäksi tänään olisi väsyttänyt oikeen urakalla, toivottavasti ei ole taas joku flunssa yrittämässä selätystä. Siinä painissa ku mä en suostu antamaan periksi vaikka mikä olis. Vaikkakin pojat on tässä sitten saanu mun vapaa päivät hujahtamaan kuumeessa olemalla. Nyt kyllä molemmat jo kunnossa. Ja pojista puheen ollen, kyllä sai äiti olla esikoisesta ylpeä tänään. Heillä on ollut matikan ja kirjoittamisen kokeita. Pari virhettä oli ollut saneluissa, mutta matikassa kaikki täysin oikein. Jopa nekin, joista oli saate kirjeessä, että on normaalia jos niitä ei vielä osaa ja mikäli osaa on matemaattisesti lahjakas ja että näkee matemaattisen harrastamisen... mitä se sitten lieneekään. Ylpeä siis sain olla pojastani ja kehua kovasti.
Oikein ihanaa viikonloppua! Minä painan töissä vielä huomisen, mutta en anna sen masentaa.

torstai 8. marraskuuta 2012
I care about you
Tämä avaimenperä syntyi läheiselleni eilen, kun en tiennyt mihin purkaa kiukkuani hänen puolestaan ja halusin ilmaista hänelle kuinka tärkeä hän meidän perheelle on.
Valitettavasti kuva vääristää värejä, muuttaa niitä liian vaaleiksi. Tämä on tehty läiheiseni väriseksi ja antamaan voimaa tässä armottomassa maailmassa, että jaksaa taistella. Foliolasihelmi enkelin mekkona, mahdollisesti jade päänä ja pari tumman sinistä makeanveden helmeä. Enkeliä hän nyt tarvii ja kaiken tuen mitä voimme antaa. Sitä tuntee itsensä välistä niin pieneksi ja turhauttaa kun ei pysty tekemään kaikkea mitä haluaisi. Voin vain auttaa, mutta valitettavasti vaikeimmat taistelut hän joutuu käymään ilman meitä, koska olemme kädettömiä siinä asiassa lain mukaan. ARGH! Tämän lisäksi pystyin sentään hänelle tekemään listan henkilöistä ja heidän yhteystiedoistaan, että tietää tästä lähtien kenen puoleen kääntyä heti tarvittaessa ja ei tarvitse itse alkaa noita tietoja metsästämään, muutenkin voimia suuresti vievässä tilanteessa.
Näin siis tällä kertaa. Kommentoin teille kun saan vähän mieltäni tasaisemmaksi. Nyt olen vielä niin vihainen, että parempi vielä odottaa. Toivottavasti tuo ulkona loistava aurinko loistaa teille kaikille ja pian myös läheiseni elämään.

sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Hulluus iski
Sekasin sitä näköjään menee, kun on vapaa viikonloppu kotona. Tai onhan sitä poikien treenit ollut, mutta muuten ei ole ollut menoja ja mieskin töissä. Okei, olen urakoinut niitä isän serkun pyytämiä tennarisukkia valmiiksi, vielä on työtä mutta hyvällä mallilla ollaan, taidan tulevalla viikolla saada postiin koko pompsin.
Muistin, että työkaverille olen luvannut simppelit nappikorvikset helmillä. Ne vein hälle perjantaina.
Hennon vaaleanpunaiset simpukankuorihelmet ja hopeoidut osat. Olivat juuri oikeanlaiset. Lisäksi muistin ottaa sen artemis kuvan. Niistä ideoita vielä pyöritellyt, että mitä mistäkin teen. Mutta tällaisia sävyjä tulossa.
Ja kaikkia siis hankin neljä kappaletta, että eivät het lopu kesken. Lisäksi on surffailun tuloksena enklannista tulossa mm. granaattia. Sattui sopivasti olemaan tarjouksessa ja vielä alennuskuponkikin, harmittaa vaan kun en saanu enempää ku yhden nauhan. No, kavereita kyllä löytyi, että ei sen puoleen.
Rojektiakin olen muutaman kerroksen saanut eteenpäin, 62 kierrosta tehtynä. Mutta niin se hulluus... tuo rojekti ei sitten näköjänsä yksin riittäny. Aloitin toisen työn samalla tekniikalla. Siihen on kyllä hyvä syy, kun mallin näin, tiesin että siitä tulee joululahja. Tässä pieni kurkistus siihen.
Tästä tulee siis kaulahuivi ja malli on hippasen paljon helpompi, silmukoita vaan paljon vähemmän (42 per puoli, no okei... mulla sattu vahinko ja mulla niitä on sitte 43, mutta se ei tuota ongelmaa kun huomasin sen hyvissä ajoin ja se vaan on toisessa reunassa yks enempi sitten.), kaaviota vaan viidellä arkilla ja kaaviossa selkeästi ruudukoita viiden silmukan välein joten en edes tarvii silmukkamerkkejä ja pystyn seurata kaaviota ilman suttaamisia. Tänään esikoisen reenien aikaan hain langat prismasta, teen tuon nallesta ja tunnin ajan sitäkin tuossa tekaisin niin sitä on jo tehty 15 kierrosta, joten ei tosiaankaan niin suuri työ. Muutenkin tässä vähän miettinyt enemmänkin noita joululahjoja, kerranki vähän enempi ajoissa liikenteessä. Mulla kun on ollu enempi tapana jättää kaik sinne viimeselle viikolle melkeen.
Eilen sitten värjäsin tukankin ja meinas vähän vahinko sattua. Olin vähällä värjätä poskenkin, kun sattui vähän enempi holahtamaan takaraivolle ja en heti huomannu levittäessä, että se lähti valumaan korvan takaa ja poskea pitkin. Onneksi kuitenki ajoissa huomasin, niin ei oo poski ruskeena nytten.
Ihanaa sunnuntai illan jatkoa kaikille!

perjantai 2. marraskuuta 2012
Jotain valmistakin perjantain kunniaksi
Sain kummitytön tuubin vihdoin "valmiiksi", siis pääteltyä langat ja kuvattua. Onhan se viikon verran odottanut viimeistelyä, pingotukseen sain kyllä heti, mutta sitten se unohtui, kun se lankojen päätteleminen ei ole jostain kumman syystä minun suosikki puuhaani. Juniori toimi kuvausapuna.
Kaksi kertaa menee kaulanympäri, omassa kaulassa näkyisi kauniimpi istuvuus... se vain oli helpompi kuvata tuossa juniorin kaulassa mitä omassa. Lankana Dropsin Nepali, jota jäi viime syksyn liivistä reilu kaksi kerää ja vieläkin jäi noin puoli kerää, höh. Mietinkin, että jos kysyis kummitytöltä haluisko myös pannan, saisi tuon lopun tuhottua siihen. Muhkea ja lämmin, tämä on se paksu versio. Vielä en ole ihan päättänyt teenkö myös ohkaisemman version. Tässä vielä tuo pinta paremmin kuvattuna.
Aloin vain tehdä sen pahemmin suunnittelematta. Ihan kaunis tästä tuli. Varmaan olisi kauniimpi, jos olisin nuo, mitä nuo nyt on kolme silmukkaa oikein yhteen langankierto ja samat silmukat uudelleen, kohdat tehnyt samaan kohtaan eikä joka toisella kertaa yhden silmukan verran eri kohtaan.
Lisäksi on sitten parit korvikset. Minähän kerroin rakastuneeni niihin Swarovskin artemis-helmiin. Tilaamalla sain pari väriä lisää ja niistä syntyi jälleen korvikset. Lisäksi eilen kävin Helmisatamassa, muistin että sinne piti tulla uusia värejä noista artemis-helmistä ja olihan niitä. Nyt muutes harmittaa etten hoksannu niitä kuvata... ehkäpä muistan seuraavan postaukseen kuvata, siis ennen kuin ne jatkojalostan, ovat ne niin kauniita.
Hopeaan tein nämä parit.
Itselle arkeen punaiset, avokoukut, artemis sävyä red magma, saucerit sävyssä siam, pieni hopeahelmi. Noissa avokoukuissa tuo kivan lisän tuo pallo tuossa lenkin päässä. Siksi tummempi tuo sauceri, että valosta riippuen se erottuu kauniisti tuosta artemiksen alaosasta lävitse.
Sinisistä tuli heti työkaveri mieleen, ovat niin hänen näköisensä. Niissä artemis sävyä aquamarine ja sauceri sapphire, lisäksi 4 mm hopeahelmi linkitettynä, napilla. Nämä lähtee tänään näytille töihin, josko työkaverini ne mahdollisesti haluaa. Tässä vielä pari kuvaa, jossa yritin vangita tuota saucerin läpi loistoa, ei kovin hyvin onnistunut, mutta ehkäpä hoksaatte mitä tarkoitan.
Pari muutakin erilaista mallia on mielessä. Katsotaan josko niitä viikonloppuna väsäisin. Lisäksi minulla on hopeaketjun punonta kesken, kun mietin sen kanssa laitanko yhden helmen ja mihin laitan ja minkälaisen. Siitä pitääkin sitten ottaa kuva ennen rumpuun heittämistä, että näette eron langoissa.
Eilen meinasi hiukan huvittaa. Juniori tuossa ennen hoitoon menoa juoksi isomman auton kanssa ja törmäili pitkin seiniä lujaa sillä, piti sitten kieltää vähän tiukemmin, kun ei meinannut uskoa. Lopputuloksena tämmöttinen sananvaihdon pätkä:
Minä: Ei, sä et törmäile sillä seiniin!
Juniori: Äiti sä oot tyhmä.
Minä: Niin olenkin.
Juniori: yäää!!!!! ja hetken päästä kuuluu itkuisesti: sä kiusaat mua.
Niinpä niin, tais vähän järkyttyä kun totesin tuohon tyhmään ihan rauhallisesti vain olevani. Meinasin jatkaa, että siltikään noin ei saa tehdä, mutta taisi olla parempi jatkamatta, meinaan loppu ryskääminen. Tuon meidän juniorin kanssa kun ei olisi tehonnut sekään, että olisin antanut jatkaa ja olisi poju kolauttanut päänsä seinään. Meinaan juoksi kumarassa painaen autoa lattiaan ja suoraan seinään, olisihan siinä lopulta kolahtanut.
Ihanaa syksyistä viikonloppua teille!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)