keskiviikko 28. elokuuta 2013

Postia tullu ja menny ja taas tullu

Pate on taas meillä ollu ahkerana. Viime viikolla taas satuin Zeldan dippailuihin ajoissa käsiksi... oishan noita muutaman muunki voinu kotiuttaa, mutta pakko oli ottaa järki käteen ja tyytyä kolmeen vyyhtiin. Maanantai aamuna Pate siis rinkutteli ovikelloa, sieltä ne dippailut tuli... oi lurps taas kerran, vai mitä?


Tällä hetkellä kuus vyyhtiä odottaa tekemistään... siis kaiken muun langan lisäksi ja yksi on puikoilla. Puikoilla nyt on muutama muukin työ, kröhöm... rojektikin on jämähtänyt totaalisesti ja saa vielä hetken levätä laakereillaan, ku on muutama kiiruumpi homma tehtävänä.

Sitten maanantaina pistin minäkin Paten juoksemaan. Ne kevään arvontavoittosukat sain vihdoinkin valmiiksi ja postin matkaamaan Andille. Nyt nekin on perillä, niin ei mene yllätys pilalle. Alunperinhän niiden piti olla niistä nallen aloevera langoista (keltaista, vihreää ja oranssia), mutta kun niiden kanssa tuli vähän enemmän ongelmia otin yhteyttä Andiin ja kysyin josko hälle kelpaa ne kevään magic loop- kurssin jälkimainingeissa alkunsa saaneet varpaista kaksi sukkaa kerralla aloitetut sukat ja kelpashan ne. Lisäksi sovittiin että syksyyn tähdätään ja tehdään reilun mittaset varret.


Vartta vaan alko oleen jo siihen malliin, että ois pitäny jo alkaa miettiä pohjelevennyksiä, niin sitten vähän sävelsin ja tein tuommosen ainaoikein hörsylän sukan suuhun. Seuraavassa kuvassa sukat on mun omassa jalassa ja kun mun jalka on Andin jalkaa isompi nii vähän venyneen näköset on.


Toisessa sukassa sitten oli vielä solmu jonka jälkeen värit jatkui ihan eri kohdasta, en vain viittinyt enää purkaa ku huomasin jo hyvän pätkää vartta tehtyäni moisen ja kun tosiaan tein kahta sukkaa kerralla samalla puikolla ois joutunu molemmat purkaan. Kovasti tyytyväisen viestin kuitenkin sain Andilta, että ovat ihanan pehmeät jaloissa ja just oikeen kokoiset. Joten ei haitannu tuokaan sitten.

Eilen ei sitten tullu postia, mutta tänään tuli taas. Sain kortin Snyltäni ja kyllä hihittelin hetken ääneen kortille... mies ei ymmärtäny mikä siinä niin hauskaa oli. Mutta kyllä tää niin mun huumoriin uppos, kattokaas vaikka.


Ja nyt mä sitte odotanki innolla mitä ihanaa parini minulle tuleekaan keksimään. Ja voin kertoa, että tämän hetkisen stressin vuoksi on ihanaa odottaakin jotain piristävää.

Siivottiin aamupäivällä ja vähän olin tulisilla hiilillä.... tuli meinaan maksikirjeestäkin kortti ja sitä jo odottelinkin kovasti. No jossain vaiheessa sitten huomasin, että mulle on tullut viestikin... pomo kyseli josko jättäisin vapaa päivän väliin ja menisin illaksi töihin ja vastaavasti saisin lauantain vapaaksi. Pakko oli sitten soittaa, että joko on jonkun saanu. Oli toinen työkaverikin lupautunu mutta sovittiin pomon kanssa, että mä soittelen työkaverilleni ja sovitaan keskenämme. Onneksi ihanainen sitten sanoi, että voin mennä jos vaan haluan, että saan vapaan viikonlopun koko perhe koossa. Yleensä ku meistä toinen on viikonloppuna töissä ja on todella harvinaista herkkua yhteinen vapaa viikonloppu, ei siis tarvinu kahta kertaa miettiä. No postiin ennätin hyvin ja siinä vaiheessa kun pääsin kotiin jo vähän harmittikin että lupauduin.... tämmöstä sieltä tuli.


Juu, ei oo lankaa vaan villatopseja. Baby alpakkaa tuo ruskea ja valkoinen BFL villaa.... ai miksikö? No kun noita suositeltiin aloittelijalle... ja nyt varmaan mietitte että mitä mä meinaan aloittaa. No, kun tuossa viime viikolla aloin puhua miehelle, että tekis mieli kokeilla ja ihan vitsillä heitin maksatko... hän sitten lupasi maksaa ja mun piti luvata  mainita asia täällä... eli rakas köntykseni, olen kertonut sinun tämän maksaneen... niin siis tuolla kuplamuovissa on se miehen lupaama asiaa....


Päätin sitten opetella kehräämään lankaa itse värttinällä. Saa nähä mitä tulee, ku oon kovasti internetin ihmeellisestä maailmasta hakenut opastusta ja periaate tuntuu hyvin yksinkertaiselta ja uskon sen oppivani.... tiiä sitten lähteekö se itse opiskellen sujumaan. Siis nämä opinnot aloitin jo ennen ostospäätöstä, kun se vaan rupes kiehtomaan mieltä ja sitten sen jälkeen opiskeltu vielä lisää. Villat on sen mukaan tilattu mitä suositeltiin aloittelijalle. En vaan taida vielä tänä iltana uskaltaa testaamaan... ehkä säästän sen harjoittelun sinne lauantaille.... jos nyt maltan.

Että tämmösiä Paten juoksutuksia tällä viikolla. Ihania ja toivottavasti kesäisiä elokuun viimeisiä päiviä kaikille!

8 kommenttia:

  1. onhan ollu patella kiirettä. mie niin tahtoisin tuosta villasukan tekotavasta tietää enemmän mitkä andille väsäsit. ja nuo langat on ihania..todella kauniin värisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän miettiä miten minä sen mailitse sulle selitän. =)
      Ku sillä kurssilla huomasin, että se tuntuu hankalalta luettuna, mutta kun sen näkee se onkin maailman helpoin jutska. ;D

      Poista
  2. hih, Zeldalta kivaa postia :-)) Minullekin tuli :-) en vaan viitsi minun saalis nyt täällä, joku vois saada shokin. Itsella myös montaa aloituksia kesken ja eilen tuli 2 lisää...

    kiva että miehesi rupesi maksumieheksi, niin minunkin, hän vain ei tiedä sen, hupsis

    mukavaa neulomishetkiä sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, ei kai kukaan nyt shokkia saa. =)

      Kiitos!

      Poista
  3. Kauniita lankoja! Ja ihanaiset sukat taasen kerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Langat on todellisia herkkuja, lurps!!! Niitä meinaa raskia aina käyttääkään. =)

      Poista
  4. Ihanaa, että kortti tuli perille! Jotain kivaa olen jo keksinyt tälle syksylle :)

    Terkuin,
    SNYsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormet alkaa syyhyämään jo kovasti. =) Kuinka tässä aina malttaa odotella lähetystä. ;D

      Poista