tiistai 13. elokuuta 2013

Tilattua viestiä ja avaimenperä

Minulta pyydettiin kolme kaulakorua, sellaiset jotka voi pitää yhdessä tai erikseen kaulassa, joihin sisältyy viesti. Hiukan kyselyä ja pohdiskelua vähän pidemmän aikaa. Huomenna saankin nämä sitten postiin ja toivottavasti miellyttävät.


Tässä kaikki yhdessä. Ensimmäisessä vuorikristallia siruina ja hematiittia papuketjun kera.


Toisessa myös vuorikristallia siruina ja hematiittia.


Kolmannessa granaattia siruina ja hematiittia.


Kaikissa hematiitti yhdistämässä, vuorikristallilla ja granaatilla on oma merkityksensä näissä.


Myöskin pituudella on merkitys ja kaikki ovatkin eri mittaisia. Yllätin jopa itseni sillä kuinka hyvin sain pituudet täsmäämään ja nämä istumaan kaulassa nätisti yhdessä. Vai mitä olette mieltä?


Toivottavasti nämä ovat sellaiset mitä mehtäemäntä toivoi ja miellyttävät, ja mehtäemännälle tiedoksi laitan huomenna pikakirjeenä kustin polkemaan, että ennättävät viikonlopuksi.

Toinen mitä on pyydetty on avaimenperä vähän samalla tyylillä mitä olen tehnyt niitä taskuavainnauhoja. Tätäki ideaa tullu mietittyä tovi, tällä ei toki kiirekkään ole ollut. Tämmönen siitä sitten tuli.


Keskushelmenä korallin väristä marmoria ja siihen ympärille vaijerilla kolme lenkkiä. Sisimmässä ja uloimmassa mattamustia ja pinkkejä siemenhelmiä, metalli helmiä ja fasettisiä opaakkilasihelmiä. Keskimmäisessä granaattisiruja ja fasettisia kristallirondelleja. Ensin oli tarkoitus vaan pari lenkkiä laittaa, mutta ajatuksen muhiessa ensin tuli mukaan tuo keskushelmi ja tuota tehdessä tuli tuo kolmaskin lenkki, josta olisi hippasen lyhkäsemmän voinu toki tehdä, mutta näillä mennään ja tämäkin lähtee kustin matkaan mikäli miellyttää vastaanottajaa.


Lenkit ja helmi on sijoitettu karabiini lukkoon, siitä helppo kiinnittää avaimiin ja tarvittaessa mihin vaan ja voihan tätä vaikka laukkukoruna käyttää, jos tahtoo.

Ja jotkut sielä mahtanee odotella innolla arvonnan tuloksia. No, nimmarihan oli Henri Sillanpään, joka on siis VPS:n  ja Suomen maajoukkueen maalivahti futiksessa. Hän siis valmentaa esikoisen joukkuetta tällä hetkellä, huomennakin on sitten kaksi peliä junnuliigaa. Kaksi oikeaa vastausta tuli tähän ja randomorgin valinta oli ensimmäisenä oikeen vastannut kissatyttö, esikoisen tekemä rannekoru siis lähtee sulle. Ja korviksissa numeroksi tuli nelonen ja kun omat kommentit jättää välistä niin sillä paikalla kommentoi... -J-, eli onnea sinne Laihian suuntaan, saat sitte joskus kun ennätetään näkemään. Esikoinen on muuten todella mielissään rannekorun voittajasta, hän kun oli sitä mieltä että kissatytön se kuuluu voittaa koska tiesi ensimmäisenä.

Juniorilla oli tänään hammaslääkäri. Lääkäri totesi että parhaimmat hampaat koko päivänä, hiukan huojentava tieto, koska pojulla on toinen etuhammas alkanut tummua tässä parisen viikkoa sitten. Ensin luulin sen tulleen vain mustikoista, mutta kun se ei pesussakaan lähtenyt alkoi huolestuttaa. Tänään sitten tuonne lääkäriin lähtiessä tuli mieleen, että pojuhan löi hampaansa serkkupojan päähän tuossa loman aikana ja tämän kerroin hammaslääkärille. Arvatkaapas mitä? Se on syy, hampaassa on mustelma!!! En ollut koskaan moisesta kuullut, mutta lääkäri kertoi, että hampaassa on verisuonia jotka ovat sitten vähän saaneet tälliä ja tuommoinen tummuminen alkaa yleensä viikko puol toista tällin jälkeen... eli täsmää. Lääkäri sitten katsoi hampaan tarkasti ja vahvisti sen olevan iskusta tullut mustelma. Hampaassa se vain ei katoa vaan hammas jää tuommoiseksi vähän tummemmaksi, eipä haittaa kun tietää että hampaat on huippukunnossa muuten ja muuten ei ole hammas iskusta kärsinyt. Kerkes vaan jo ite miettiä, että miten tässä oikeen pitäs noita lapsen hampaita pestä, kun yksi hammas tummuu vain, että mitä tekee väärin. Eipä kyllä ollut mieskään moisesta kuullut, että hampaaseen voi tulla mustelma. Hih, mutta hyvälle tuulelle tästä tiedosta kyllä tuli.

Ihanaa viikonjatkoa kaikille ja turvallisuutta koulun matkoille!


18 kommenttia:

  1. Kivat kaulakorut, ja mielenkiintoinen avaimenperä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. =) Avaimenperästä ei kyllä ihan täydellinen tullut, vähän vaatii hiomista eli ehkä tulee moisia lisääkin. =)

      Poista
  2. Kyllä vaan kauniisti istuu kaulassa. Ja aina nämä tekemäsi korut on niin kauniita !

    ps. Kiitos ♥ Kati, kauniista kommentistasi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos myös sinulle ja tottahan se oli mitä kommentoin. =)

      Poista
  3. Hyvä idea noissa kaulakoruissa, täytyisi joskus itsekin tehdä koruja tuolla idealla että niitä voi halutessaan yhdistää tai käyttää erikseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se oli saajan pyyntö eli ei oma idea, mutta yllätin todella itsenikin kuinka hyvin se onnistui. =)

      Poista
  4. Tosi kauniit kaulakorut! Ihanasti sopivat yhteen:).

    VastaaPoista
  5. Wow,katsoin kaulakorua ja katsoin että ai kun ihana ja samassa huomasin ettei se ollut minulle. Senkin olisin huolinut ;)mutta rullailin alemmassa. Aivan ihana muuten mutta siitä tuli niin hieno ja ihana etten tiä uskallanko pitää sitä etten riko taas. Ei sentään kyllä uskallan ja otan tosi mielelläni tuon. Avaimet löytyy nyt helposti kun on vähän suurempi avaimenperä. Saa tulla mulle ja laitan viestiä maksusta.
    Esikoiselle kiitokset ja terkkuja täältä Henri Sillanpään kotikaupungista. Mieheltä kysyin niin hän on asunutkin täällä samalla alueella kuin me.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pitäis ihan heti rikkoontua tuon, tein vahvempaan vaijeriin ja tarkoutuksella tietyn kokoiset lenkit ettei jää helposti kiinni, paitsi se pisin tuli vähän liian pitkäksi mutta kerrot sitte käyttökokemuksia niin osaan parantaa. =)
      Terkut kerrottu ja kovasti oli poika iloinen terkuista. =) Posti lähtee huomenna.

      Poista
  6. Kappas vain mikä yllätys täällä, onnetar suosi minua! :D Kiitos, otan kyllä mielelläni vastaan sun tekemät kauniit korvikset, vaikka tokihan mulle olis kelvannut kummipojan valmistama rannekorukin. :)

    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se oli siis esikoisen tekemä. Mutta voin kysyä josko juniori luopuis siitä Minskulle tekemästään ja luovuttais sulle sen. =)

      Poista
    2. Hän on tainnut sen kyllä tehdä niin ajatuksella ja suurella tunteella ihastukselleen, että eihän siitä voi noin vain luopua. :)

      -J-

      Poista
  7. Niin joo, ja hauska tuo hammasjuttu! En kyllä ole minäkään ajatellut, että hampaaseen voisi tulla mustelma tai että siellä olisi jotain verisuoniakin... Kaikkea uutta sitä oppii kun vanhaksi elää. :) Mutta pääasia, että hampaat ovat muutoin kunnossa!

    -J-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kukaan muukaan ole tuota tiennyt. =) Onneksi on tosiaan maitohammas vielä niin ei jää pysyvästi tummemmaksi.... ellei sitte telo tulevaa rautahammastakin. ;D

      Poista
  8. Kiva idea korussa tuo 1tai2tai3 :)
    En ole minäkään koskaan kuullut termiä 'mustelma hampaassa' mutta iskusta tummentunut kylläkin.

    VastaaPoista