keskiviikko 15. lokakuuta 2014

"Hei, Kuu-ukko..."

"... Ei pidä sinun sureman, tämä rakettimme hetkessä valmistuu ja sen määränpää on kuu..." Kuka muistaa vielä? Muistoja voi käydä verestämässä täällä, eli kyseessä Saukki ja Pikkuoravat ja kappale Kuuraketti. Tästähän voinee päätellä, että esiin marssii jotakin lapsiin liittyvää... nehän on ne juniorin sukat.


Mutta ei se kyllä tuo ole kyseisen laulun aiheuttaja. Meillä kun taitaa olla pienen pieni rokkarin alku tulossa juniorista. Apulantaa kovasti hää on viime aikoina laulellut, yks suosikki biiseistä taitaa olla Zombeja. Lisäksi tällä hetkellä laps on kovasti tykästynyt Apulannan ensimmäisen levyn tuotantoon ja siitä useampikin biisi laulattaa.

Jaa, no syynsä tuolle Kuuraketille kuitenkin on...


Sukissa on sitten testattu Regian uutuutta, "avaruuslankaa". Elikkäs Regian Aktive lankaa, josta Neulenettikahvilan sivuilla kerrotaan näin: "Regian sukkalankainnovaatio
Ainutlaatuinen sukkalanka, jossa on mukana "avaruusteknologiaa" Sertified Space Technology.
Outlast- lämmönsäätely ominaisuuden ansiosta Regia 6-säikeinen lanka antaa aivan uuden ulottuvuuden käyttömukavuudelle kelissä kuin kelissä.
Outlast-kuituteknologia on alunperin kehitetty NASAlle suojaamaan astronautteja äärimmäisissä olosuhteissa avaruudessa. On todistettu, että Outlast komponentit pitävät kehon lämpätilan tasaisena.
Nyt tämä kuitu on osa luotettua ja testattua Regia-lankaa.
Ihomme altistuu lämmönvaihtelulle. Kun keho lämpenee, luovutamme lämpöä ja hikoilemme alentaaksemme lämpötilaa Outlast-teknologia imee ylimääräisen lämmön ja varastoi patentoituun Outlast mikrokapseleihin. Kun kehon lämpötila laskee, varastoitunut lämpö vapautuu ja tasainen lämpö on ihoa vasten."

Tätä lankaa lähdin yhtä kerää hakemaan, kun asiasta luin ja sain idean, samalla sitten juniori sai valita omiin sukkiin langat ja samaa lankaa halusi. Ensin mietin tovin jos toisenkin tätä, mutta sitten kun ajattelin, että Regian lanka niin ei voi ihan humpuukia olla ja idea sitten testaakin tämän langan toimivuuden aika äärioloissa... tarkoitus olis tikuttaa isälleni kynsikkäät talven pilkkireissuille... vähän hirvittää onnistuuko, mutta tulee mitä tulee. Onneksi tuossa pilkki käytössä ei niin kaunista jälkeä tarvitse olla, pääasia on se lämpö.


Normaalisti en välttämättä tätä lankaa olisi ehkä ottanut koostumuksen perusteella, 40 % villaa, 20 % polyamidia ja sitten sen ein aiheuttavaa akryylia 40 %. Tuo akryyli sisältää sitten sen Outlast-teknologian. Kovasti on olleet juniorin mieleen, halusi eilen heti aamulla jalkaan ja jalassa pysyivät.


Näitä varten jouduin sitten sitä raidoitusta harjoittelemaan, ei siitä täysin siistiä yhtymäkohtaa tullut, mutta huomattavasti siistimpi mitä ennen, kiitos neuvojen. Värit juniori halusi nimenomaan toiseen sukkaan toisten päin. Silmukoita 40 ja puikkoina 3 mm bambut, kantapäähän sitten sovelsin heti tuota snyni sukkaohjeen bumerangi-tiimalasia. Värejä en ihan saanut muokattuakaan oikeiksi, keltanen on enemmän vihertävää mitä kuvissa, sininen näyttää aika hyvälle. Tässä alimmassa kuvassa taitavat olla lähinnä oikeaa.

Ja kyllä tuossa langassa aika hyvin tunsi tuon akryylin, ei kuitenkaan niin pahan tuntoista neulottavaa mitä ihan puhdas akryyli. Mutta ei kyllä neulottavuuden puolesta mitään suosikkilankaa tämä, käyttökelpoista kyllä ja jos todella toimii käytännössä, tulee tästä neulottua noita kovan käytön juttuja sitten... esimerkiksi juoksupipona miettinyt... olisi aika loistavaa jos tämä toimisi siinä hyvin. Miettikää nyt, hikoilet ja jos joudut pysähtymään tai hiljennät tahtia niin aika kylmähän talvella hiestämärkään päähän tulee mikäli ei kunnon materiaalista olevaa pipoa ole. Ei juostessa kuitenkaan voi mitään älyttömän paksua pipoa pitää.

Että semmosta, nyt mä alan nauttimaan vapaa päivästä!

5 kommenttia:

  1. No johan on, Nasa pistänyt näppinsä jo sukkalankaan! Mahtaa olla tegnologiset. Kerro sitten, miten ne pilkkikynsikkäät toimivat. Kärsin valkosormisuudesta ja jos joku on keksinyt konstin pitää kädet lämpiminä äärioloissa(tosin mulla ne taitavat olla nollassa asteessa jo) haen sellaisen langan vaikka kuusta;)

    VastaaPoista
  2. Juniorilla on aivan loistava musamaku! Terkkuja hälle.
    Mielenkiinnolla odottelen tuloksia langan toimivuudesta. En taida hamstrata ennenkuin kuulen, jotta kuinka toimii.

    VastaaPoista
  3. Minäki tuota lankaa vasta kattelin jossain verkkokaupassa. Vielä jätin tilaamatta, mutta kiinnostus heräsi.
    Mielenkiinnolla minäki odottelen käyttökokemuksia ;-)

    VastaaPoista
  4. Nasateknilogiaa sullakin :)
    Minä sitä Seinäjoelta nappasin myös mukaani.
    Kivat sukat junnulle teitkin.

    VastaaPoista
  5. Pilkkisormikkaita olis tarvinnut kyllä tänään töissäkin, niin meinas sormet jäätyä naputellessa! Kaivoin kaapista jotkut hyvin akryylisentuntuiset henkkamaukka "kämmekkäät", mutta eipä niistä juuri apua ollut... taitaa mennä jonnekin to do -listan hännille kämmekkäät/kynsikkäät itselle töihin...

    VastaaPoista