lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän perinteeni...

Niin, minullahan on tapana aina itsenäisyyspäivänä käydä joulumyyjäisissä tuossa lähes naapurissa sijaitsevalla Kauppiksella. Kahdentoista aikaa siis suuntana kauppis... parisen tuntia siellä vierähti ja jotain tarttui matkaankin...


Itselle pipo ja panta, juoksut taas mielessä... oliko jollekkin yllätys. Pari peltistä kaunista ja ihan ystäväni näköistä sydäntä, pieni joulumuistaminen hänelle ja kaunis puu aiheinen tuikkukippo.

Ensimmäisenä päädyin ihanaakin ihanammalle pöydälle, mutta kun oli matkallani ensimmäisenä josta mukaan ostoksia tarttui, pidin maltin matkassa... tulin kotiin aloin tehdä perheelle ruokaa ja samaan aikaan kadutti suunnattomasti, etten käynyt tuossa pöydässä vielä lähtiessä... sain ruoan valmiiksi ja tuumasin miehelle, että mä juoksen vielä uudemman kerran josko vielä ennättäisin... onneksi ennätin. Tässä saaliini, jotain jäi pois, kun päätynee sny pakettiin...


Ja tuossa siis vain mallikappaleet noista napeista ja linkeistä... niitä tuli paaljon enemmän. Onneksi myös teille ennätin paikalle... vartokaas tovi, teen ihan oman postauksen siitä miksi näin.

Ihanaa itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti