sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Varsinainen synttäriarvonta ja arvauksen voittaja

No niin, lupasin sen varsinaisen arvonnan järjestää kun keksin palkinnon. Keksitty on, kumpaakan ei tehtynä, koska ne tehdään sitten arvonnan ratkettua. Palkinnot ovat siis kevätsukat tai nilkkakoru. Nilkkakorun arvoin viime vuonnakin, mutta nyt se tehdään lempivärin mukaan. Joten siitä ei ole kuvaa tarjota. Toiseksi arvotaan sitten kevätsukat, värit ovat tässä.


Ja nekin tehdään arvonnan päätyttyä, koska sittenhän vasta tiedän jalan koon minkä mukaan ne tehdään.

Nilkkakoruun ajattelin punoa ketjuksi tynnyriketjua, koska sain Tampereen reissulla kovasti kehuja hopeadubleelangasta, tulee ketju siitä, sekä helmet sitten sen lempivärin mukaan. Ja tynnyrihän näytti tältä:


Säännöt perinteiset tutut.

Yksi arpa tulee kommentoimalla tähän postaukseen ja anonyymit jättäkäähän se tunnistettava nimimerkki sitten ittestänne. Toisen arvan saa olemalla myös lukija, voi liittyä myös arvonnan aikana, mutta toivoisin ettei pelkän arvonnan vuoksi klikkauduttais lukijaksi. Ja sen kolmannen arvan saa sitten linkityksestä blogiin tai sinne naamakirjaan, tasapuolisuuden vuoksi. Kerro kommentissa montako arpaa nappaat osallistumiseesi.

Arvonta alkaa tästä ja päättyy kahden viikon päästä 5.5. klo 21.00


Sitten se kirjanmerkki arvaus. Viisi täysin oikeaa vastausta tuli, Puna-ara papukaijahan siinä yrittää komeilla. Moni kyllä veikkasi papukaijaa, mutta tosiaan kun sitä oikeaa "merkkiäkin" tuli, niin vain ne osallistui arvontaan. Käskin sitte esikoisen nopan kanssa tulemaan ja heittämään, siitä putkahti numero yksi, eli merkki lähtee Andille Andiy-Litensmå blogiin. Onnea Andi! Mikäli esikoinen olisi heittänyt kutosen, olisi arvonta siirtynyt juniorin harteille. Ja tässäpä vielä linkki mallina toimineeseen kuvaan. Koska tuo kuva on maksullinen siksi vain linkki, en kuitenkaan siitä tuota hintaa taida maksaa että pääsette vertaamaan, mutta tässä vielä kirjanmerkki.


Mutta kuten kommenteissakin todettiin, on yksi ylitse muiden vastanneissa. Tämän tarkemmin ei olisi tehtävän antoa voinut ymmärtää. Tässä vielä tämä kunniamaininnan ansaitseva kommentti:

"Tuohan on Smith&Wesson revolveri vuodelta 1812. Sillä ampui John Wayne elokuvassa Kaunis kuolema erämaassa tappaen pääosan esittäjän Marlene Dietrichin yhdellä laukauksella suoraan sydämeen.Revolveri värjäytyi kaunottaren verestä punaiseksi ja liipasin ruostui miehen kouraan ja peukaloon,josta väri liipasimeen. Revolverin vaiheet olivat sittemmin moninaiset ja viimeisin havainto siitä Katin blogissa,jossa se on joutunut riippumaan kirjanmerkkinä. Sulka kuvaa sitä varjelusta,mikä aseella on. Seuraavaksi se pääsee loppusijoitikseen Korustamon Eilalle"

Itsekkin olin heti sitä mieltä, että Eilalle kuuluu palkinto ja kun kuitenkin säännöt oli luotu, ei kirjanmerkkiä voinut Eilalle antaa. Hetken tuumailin tekeväni hänelle sinikelta aran, mutta tänään sain uuden idean.... Eila siis saa ruusun ja tämä ruusu ei lakastukkaan ihan heti.


Ruusun ohjeen otin täältä. Ihanan selkeä ja joutuisa ohje, lehdet säveltelin omasta päästä ja tuo varsi, otin pätkän metallilankaa, jonka taitoin kaksinkerroin ja tuikkasin ruusun keskeltä lävitse, kiinnittyi samalla kukkaan ja sitten ährättiinkin virkaten päällys tuohon lankaan. Olihan se ähellystä, mutta onnistuinpas ja toinenkin ruusu on tulossa... mahdollisesti sekin päätyy postin matkaan, katsotaan nyt.

Mutta nyt siis osallistumaan ja kaikille onnea arvontaan!!!!

50 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, poistin vahingossa. Mutta siis: Kaksi arpaa ja sun tekemät kevätsukat tänne, kiitos :)

      Poista
    2. Mut siltiki mä haluan nähdä ne sun omatekemät. =)

      Poista
  2. Kivaa, kirjanmerkki tulee käyttöön :) onko sulla osoite vielä tallessa? Ja jos mie saan vielä synttäriarvontaankin osallistua, niin sitten laitan kolme arpaa samantien vetämään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli osoite tallessa vielä. =) Saat toki osallistua, ei ole rajoituksia. =)

      Poista
  3. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla. Jos mahdollista, osallistun molempien palkintojen arvontaan. Jos pakko valita, kallistuisin ehkä nilkkakoruun. Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kaikki arvat osallistuu molempiina palkintoihin. =)

      Poista
  4. Olen AINA HALUNNUT nilkkakorua. Ja nyt päätin sen voittaa :)
    Kahdella arvalla mukana ♥

    Mukavaa, aurinkoista alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
  5. Kolmella mukana, lisäsin mainoksen blogiini! :) Sukkien väritys on nyt niin houkutteleva, jotta ne tahtoisin! :)

    VastaaPoista
  6. Ou maimai! Kiitos:)

    Ja tietysti osallistun tähän synttäriarvontaan kolmella arvalla!
    Ja villasukka fanina toivon sukkia,mutta koska niitä mulla on jo sun tekeminäkin,otan mielelläni vastaan nilkkakorunkin,jos se on kokoa elefantti:)

    Nyt alkoi kevät,näin perhosen ja haukan! Lajimääritys jäi hiukan vajaaksi,lasit oli sisällä.
    Iiiihanaa kevättä♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oleppas hyvä. Ystävälleni sanoinkin heti, kun luin sun vastauksen, että se täytyy palkita. Kiva jos truusunikin kelpaa. ;D
      Oi, perhosia... mä taidan joutua niitä vielä odottelemaan. =)

      Poista
  7. no kolmellahan sitä mukana keikutaan arvonnassa. Voi kun voittaisin..tahtoisin tollaset ihanat vihreet sukat. sellasia mulla ei viel olekkaan..

    VastaaPoista
  8. Oi tuollaiset herkullisen väriset sukat olisivat oivat, kahdella arvalla osallistun :)

    VastaaPoista
  9. IIK! Ehdottomasti mukaan! Kahdella voitokkaalla arvalla :)
    Ja oikein meni tuo kukkapalkinto, Eila on niin luova :)

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana, villikset voisi olla ihanat, niitä ei oo koskaan liikaa. :)

    VastaaPoista
  11. Tämän mummelin särkevät kintut olis kyllä ihan kevätsukkien tarpeessa, mutta nilkkakorun antaisin tyttärelleni, jolla on sirommat nilkat =) Kolmella tietty mukana :)

    VastaaPoista
  12. Oi oi, molemmat palkinnot olis niin mieleisiä. Vaikea ois päättääkään, että kumpi parempi. :D Kolmella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  13. Hips! Eilan blogista löysin tänne. Ja kahdella arvalla mukaan arvontoihin. Vihreät kevätsukat mullakin haaveena. :)

    VastaaPoista
  14. Kahdella mukana :)Luulin,että olin jo lukijasi,kun olen blogiasi seurannut,mutta ei...no nyt on asia korjattu ja olen sitten virallisestikkin lukijasi :) Kaunis ruusu!

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukaan kisaan. Ja mieleni on avoin ihan mille värille vaan, kun sininen heitetetään laidan yli ;))

    VastaaPoista
  16. kahdella arvalla mukana. kevätsukat olis mun valinta.

    VastaaPoista
  17. Yhdellä mukana nilkkakorun arvonnassa:)

    VastaaPoista
  18. Kahdella mukana tässä ihanassa arvonnassa:) Eikä sen niin väliä onko ne sukat vai koru, jos onni potkii, molemmat kyllä käytössä kaiken kesää:)

    VastaaPoista
  19. Yhdellä arvalla mukana ja sukat olisivat ihana palkinto :)

    VastaaPoista
  20. Suden silmukoista eksyin tänne ihan ensimmäistä kertaa. Ihailin korujasi ja liityin lukijaksi. Kahdella arvalla olen mukana. Ensin ajttelin että sukat mutta sitten muutin mieleni ja ajattelin että kun on kesä tulossa niin tuollainen nilkkakoru voisi olla hauska. Tervetuloa vasta vierailulle käsityblogiini.:)

    VastaaPoista
  21. Kevätsukat ensisijaisesti mielessä ja hakusessa osallistun arvalla. Kevät tai ei; jalat pitää aina pitää lämpöisinä....

    VastaaPoista
  22. Onnea Eilalle! Lähden mukaan arvontaan - noita sun tekemiä ketjuja ei voi vastustaa :)

    VastaaPoista
  23. Kahdella arvalla mukana arvonnassa! :)
    Tuo nilkkakoru on ihana ja villasukat ovat parhautta, kesät talvet tallustan ne jalassa... :)

    VastaaPoista
  24. Ihanan keväisiä lankoja - kyllä niistä varsinaiset kevätsukat tuleekin! Mutta ehkä silti koru kiehtoo nyt minua enemmän, sitä yhdellä arvalla tavoittelen. :)

    VastaaPoista
  25. Kahdella arvalla mukaan. Jos sais koreutta jaloille :D

    VastaaPoista
  26. 3 mukana!! Vähän meni mun veikkaus pieleen :))

    VastaaPoista
  27. kolmella mukana. blogi on edelleen tekemättä mutta linkitän naamakirjaan :) Toivottavasti perinne jatkuu.. nilkkakorun osalta...

    VastaaPoista
  28. Keväisen kauniita lankoja.Yhdellä arvalla mukana.Tyttik.

    VastaaPoista
  29. Kolmella arvalla tulen mukaan ja kun olet noin keväisen värisiä lankoja valinnut, niin sukat olisivat mieleen. Meni ohi tuo kirjanmerkkiarvaus, hih, Eilan arvaus ansaitsi palkinnon todella.

    VastaaPoista
  30. Yhdellä arvalla tulen mukaan, kumpikin palkinto kiinnostaa, mutta ehkä koru enemmän, sellaista ei minulla ole.

    VastaaPoista
  31. Yhdellä arvalla mukana. Sari.K-@luukku.com

    VastaaPoista
  32. Rrrrakastan villasukkia,jalassa kesät/talvet.Yhdellä mukana.

    pikkeliini@gmail.com

    VastaaPoista
  33. Kommentoimalla ja linkittämällä kokeilen olla onnettaren suosiossa. Keväiset sukat olisi kiva voittaa :)

    VastaaPoista
  34. Yhdellä arvalla mukaan. Ihana blogi sinulla.

    VastaaPoista
  35. Nilkkakoru olisi mukava. Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  36. Yhdellä arvalla mukana! :)

    dapsu, daphlanie ät yahoo.com

    VastaaPoista
  37. Tietysti haluan olla mukana arvonnassa, yhdellä arvalla, sillä joka voittaa :)

    ritvahelena@luukku.com

    VastaaPoista
  38. Arvan laitan likoon sukkien puolesta. :)

    VastaaPoista
  39. Ihanan keväiset värit villalangoissa, joten ehdottomasti yhdellä arvalla mukana sukkien arvonnassa :)
    -Pinkkis-
    girlwithoutwings(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Arvontaan itseni pukkaan ja kevätsukat pohjoisen junaan pukkaat...ihku arvonta ja neulojalla itsellään ei ole koskaan sukkia, koska muut ne aina saavat. Mukana kahdella lipulla arvonnasa.

    VastaaPoista
  41. Kahdella arvalla mukana. Ihana mintunväri, joten sukkien arvontaan osallistun :)
    s.kansakoski@luukku.com

    VastaaPoista
  42. Yhdellä arvalla mukana ihanan värisiä sukkia tavoittelemassa.

    VastaaPoista
  43. Yhdellä mukana, kesäsukat tulisivat tarpeeseen.
    flight(at)luukku.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla kesäsukkia tavoittelen.

    VastaaPoista