maanantai 13. toukokuuta 2013

Sitä saa mitä tilaa...

Äitini sanoi haluavansa pitsisukat kesäksi.... lisäksi hän tykkää mahdollisimman pitkistä sukista... siitä ja snyn huhtikuun paketin langoista se sitten lähti... Novitan sukkalehdessä tullut katteltua muutamaan otteeseen yli polven sukkamallia (malli j). Kun sitä ruskeaa lankaa sattui sitten olla itelläkin ja ei ollunna sävyeroa, vaikka ei taatusti ollut samaa erää. Äitienpäivälahjaksi sitten tikuttiin sukat äiteelle. Pitkää ja onhan niissä sitä pitsiäkin, rantuna sivulla. Kuvat on mitä on.... sukkien kuvaaminen omassa jalassa kun muutenki hankalata saatikka sitten näin pitkiä.




Nallesta tikuttu ohjeen mukaan, tai vähän muokkasin noiden pohjekavennusten kanssa... kun olivatten ihan liian harvassa ohjeen mukaan ja silmukoitakin ois jäänynnä hippasen liikaa ja kärjet kavennukset sävelletty omasta päästä. Mutta tämmöset niistä tul. Toivottavasti äiree tykkääpi. Ei meinaan oo vielä saanu näitä. En ennättäny sen niskajumin kanssa saada ajoissa postin matkaan.

Postista sitte tulikin mieleen, viime viikolla tulla tupsahti myöhänen synttärilahja postin matkassa. I-S-O K-I-I-T-O-S Mehtäemännälle Mehtäpirttiin. Ihanaakin ihanammat Maatuska-lapaset.


Minä taas sain eilen esikoisen tekemän kassin... joka päätyi suorilta tein mun kässäpussiksi, just edellisenä päivänä mietin, että projektipusseja on liian vähän, no nyt on taas yks lisää. Juniorilta tuli rannekoru puuhelmistä. Ja kuvassa vielä kassin vallannut työkin... siitä sitten lisää kun valmistuu.


Heh, miesväki vei mut eilen syömään ulos. Saatiin miehen kanssa oikee kunnon naurut ja tänäänki on naurattanu tapaus edelleen mieleen tullessa. Käytiin Pancho Villassa ja juniorilla sitten takkus yhden ranskalaisensa kanssa. Hän sitten ihan selkeästi päätti, että NYT mä onnistun. Otti haarukasta kaksin käsin kiinni ja nosti sen ylös lautasen päälle, ilmekin oli oikeen tuima ja päättäväinen. Siinä vaiheessa äitin rontti havahtu ja ennätti estää sen tarkoitetun seivästyksen. Ois voinu olla melkonen siivo sen jälkeen jos en ois ennättäny ajoissa väliin. Mutta kun sen ilmeen ja asennon olis saanu kuvaan, niin ihana se oli.

Olen ollut luvattoman huono kommenttien kanssa ja aion olla ainakin vielä tänään, kun ei meinaa malttaa päivityksiäkään tehdä, touhuttaa vaan. Tällä viikolla olis tarkotus saada sitten palkinnotkin tehtyä ja matkaan. Jokatapauksessa oikeen ihanaa kesäistä viikkoa kaikille.... meillä on ainakin aivan upea ilma tänään ja luvattu loppuviikoksikkin.

13 kommenttia:

  1. siis käsittämättömän mahtavat sukat. mie niin tahtoisin oppia tuollasta pitsiä tekemään, mutta eihän miun mielenkiinto riittäny vaikka kuinka yritin. kokeilen sadan vuoden päästä seuraavan kerran ja siihen asti toivon että mulle tipahtaa postin mukana joku ihmeellinen taito siihen pitsi neulontaan :D heehe..kade siun mutsille noista sukista kyllä oun :) ja ollomos hyvä vaan,paljon onnea vielä kerran!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tuossa tuo pitsirantu oli ihan sairaan helppo, kuusi silmukkaa ja neljä toistettavaa riviä. Kokkeele uurestaan, ota joku helppo. Esmes ne Ullaneuleessa olevat meerisukat. =)
      Ja kiitosta vaan vieläki lapasista, tiiä raskinko käyttöön ottaakkaan kunnolla... jos vaikka pidän sitte pyhälapasina. ;D

      Poista
  2. Lämmöllä tehdyt ja kauniit sukat äidillesi teit.
    Kyllä hän nyt tarkenee.
    Ihanat lapasetkin sait ja tuo lahjakassi on myös nätti.

    Mukavaa viikonjatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkenee juu. ;D Se on se pieni piru minussa aina joskus, eli todennäköisesti saan tehä vielä ohkaset pitsisukkaset hälle kesäksi. =)

      Poista
  3. Aikamoisen pitkät sukat..taisi olla kova homma noissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin itekki kuinka joutusat nuo olikin tehä. Eli ei ollu kauheen kova homma. =)

      Poista
  4. Mulat ei kuukauden aikana kannattas odottaa muuta päivitystä tai kommenttia jos tommosia neulosin. Kauniit sukat <3 Ihania ilmoja täälläkin, pihalla viihdytty siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kuten Eijalle kerroin, olivat hurjan joutusat tikuta nuo sukat. =) Tein vielä molempia yhtäaikaa kaksilla puikoilla, pyöröillä en sukkia osaa tehä. =)

      Poista