torstai 27. helmikuuta 2014

Inspiroimista ja sny terveisiä...

Lomailtu on urakalla. Sunnuntaina lähettiin Kalajoelle Sanifanin kylpylään poikain kanssa, pari yötä siellä ja pari päivää polskimista. Täytyy sanoa, että siinä hotellissa on ajateltu lapsia ihan vimpan päälle, olin todella positiivisesti yllättynyt. Meidän juniori osottautui todelliseksi rämäpääksi, vettä 1,4 metriä ja uimataidoton nassikka tuumaa en mä tätä tarvi ja nappaa kellukevyön poikkeen. Ja kummasti se pysy pinnalla sen että kerkes ite napata kiinni. Hauskaa oli. Tiistaina sitten jatkettiin matkaa, poijat jäi puoleen väliin mummin ja papan hoteisiin ja me miehen kanssa jatkettiin pariksi päivää Ouluun. Sieltä sitten tänään mekin tultiin tänne mummin ja papan majoitukseen.

Tänään tuli myös viestiä kotoota, että ensimmäinen yhteydenotto sny-pariltani oli saapunut. Kuvia ei nyt sattuneesta syystä tuosta kortista ole, mutta siellä se odottaa kotona.

Viime viikolla sain taas inspiraation, kun vierailin Missä neuloimme kerran-blogissa, Neulisti oli neulonut Camp out fingerles mittsit ja mähän ihastuin noihin ja heti ne oli napattava puikoille... no ne tuli samon tein tehtyäkin. Nehän jo vilahteli tuossa villatakki postauksessa ja aloitetaan sillä yhdellä esikon ottamalla kuvalla...


Lankana näissä on koolattu Maija, enpä nyt muista oliko mansikkaa vai vesimelonia... jompaa kumpaa set oli. 3 mm bambu sukkikset. Ja sitte muutama issekseen kuvattu kuva... joskus kaipais toistakin käsiparia...




Näissä omissa kuvissa värit lähinnä oikeeta. Ja lopputulema oli se, että ihan hyvä tuli, mutta inspiroippa uudelleen.... pikkasen modauksia tähän tein ja niitä sitten tehnyt jo yks ja puoli paria lisää... kissahoitajalle omansa ja juniori tuumas haluavansa kans ja kun ensimmäinen inspirointi meni vähän pieneksi nii niistä hälle tulossa siis se toinen tekemäti. Tuli meinaan kiire ennen lähtöä saada nuo kissahoitajalle valmiiksi. Neuleita nappasin muutaman keskeneräsen mukaan ja noita kämmekkäitä innostuin inspiroimaan erilaisia nii niihinki lankoja, lopputulema on kuitenki se, että että tulipa napattua pari lankakerää Oulusta ja niistä sitten lähti sukkaa tulemaan heti eilen, heh. Muutenki on loma ollu lomaa ja puikotki pysyny pakaaseissa. Tässä kuitenki eilen huomasin kärsiväni jo vieroitusoireista ja kun niin herkkuvärit lähti mukaan nii heti hotellilla piti luoda silmukat. Mut noi kämmekkäät on ollu kovassa käytössä, autolla ajaessa mukavat ja muutenki päivisin ollu enemmän nuo kun hanskat kädessä ulkona.

Että semmosta, lisää valmistuneita sitten joskus luvassa ja ehkäpä mahdollisesti ihanasta "olohuoneesta" johon päädyimme Oulussa. Ihanaa loppuviikkoa kaikille! Ja vierailen teitin blogeissa sitte kotona taas, ei viitti istua koneella mahottoman kauan näin kyläillessä.

6 kommenttia:

  1. Makeen väriseksi koolattua lankaa, oikein herkullista. Kivat on kämmekkäätkin, tai mikä niiden nimi nyt onkaan.

    VastaaPoista
  2. Haa...oot sä nopee :)
    Katselin näitä samoja sillä silmällä, jotta jos vaikka puikoille langan heittäisin. Pah. Mulla se on edelleenkin vain ajatuksen tasolla.
    On ne simppelin kivat ja tuo sun koolauskin herkullinen!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla, että kortti selvisi perille asti! Ihanat ovat nämä kämmekkäät, joudun kyllä hyödyntämään tuota mallia itsekin joskus :)
    Hyvää viikonloppua!
    Terkuin SNY :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kämmekkäät. Taidettiin sitten olla yhtä aikaa Oulussa koska olimme perheen kanssa katsomassa launtaina Kärppien peliä. Eka kertaa kävin katsomassa peliä ja päästiin perheen kanssa kuviinkin. Lankakaupassakin kävin mutta en ostanut mitään. Sani fani on meillekin tuttu paikka ja oli kiva käydä siellä kun lapset oli pieniä. Meidänkin vanhempi oppi uimaan siellä, roikkui ekaks tiukasti kaulassa mutta sitten yhtäkkiä sai jonkin ihme väläyksen ja irrotti otteen ja lähti uimaan. Mukavia muistoja on meilläkin. Kiva että oli mukava loma ja ahkera olet taas ollut.

    VastaaPoista
  5. Suloisen väriset kämmekkäät :)

    VastaaPoista
  6. Kämmekäskuvasi inspiroivat minuakin :-)
    Lohtukämmekkäät tein kuvien pohjalta ulkomuistista soveltaen, tässä kuumeilun ja yskimisen lomassa :-D
    Tosi kiva ja näppärä malli.

    VastaaPoista