sunnuntai 21. elokuuta 2011

Lauantai illan huumaa

Näin rauhaisan lauantai illan kunniaksi tein sitten ensimmäisen tilauksen ulkomailta. Katotaan miten käy. Eilen jo olin yhdestä paikkaa todella innokkaana tekemässä tilausta, mutta mutta, sielläpä oli sitten toimituskustannukset hurjissa lukemissa. Itse tilaus olisi ollut pienemmällä summalla, mitä tavaroiden toimituskustannukset olisivat olleet. Tuumasin sitten, että tämäpä jäikin nyt sitten tähän. Harmittaa kyllä vähäsen, mutta kyseinen kauppa ei sitten ollut minua varten.

Tänään sitten ehdin pyörähtämään kirpparillakin, kun mies heräsi suht aikaisin tänään. Ja siellä se raukka taas raataa koko yön. Eipä olla tällä viikolla taas paljon muuta puhuttu kun hei ja heippa. Tänään sitten ehdittiin vähän kuulumisiakin vaihtamaan. Ja kävihän tuo äijäporukka pelaamassa futista, kun olin siellä kirpparilla. Esikoinen olisi jopa halunnut yksin jäädä treenaamaan, kun juniori ja isi väsähtivät. Mutta ei kuitenkaan ihan vielä, vaikka kenttä tuossa melkeen takapihalla onkin.

Mutta siis kirpparista olin kertomassa. Paljon oli porukkaa ja osa pöydistä kyllä jäi sitten pelkän vilkaisun varaan. Jotain mietin, että otanko vai enkö ota, mutta kun en ollut varma saivat jäädä pöytiin. Mutta yhden löydön mä tein. Kun tajusin minkä aarteen sain käteeni ja toinen asiakas lähetyi tuli kiire pitääkin se koko ajan kädessä. Ja tietysti piti pöytä syynätä tarkkaan josko siellä olisi muita vastaavia. Tässä siis aarteeni.


Kiviriipus, ihastuin heti. Jopa pientä idean tynkää on pyörinyt päässä. Vielä en tätä kuitenkaan ole alkanut toteuttamaan. Samassa pöydässä kyllä oli myös simpukkariipus. Olivat Israelin tuliasia molemmat ja siksi simpukka saikin jäädä sinne. Sen kuoren kuperalle puolelle oli kullattu Israelin lipusta löytyvä tähti ja lisäksi se oli täytetty kirkkaalla lasimassalla, joka sitten pilasi minun mielestäni muuten kauniin simpukan.

Syksyn tulo kyllä näkyy jo korujen väreissäkin. On tullut tällä viikolla tehtyä yksi ruskean ja muutama oranssin sävyinen koru. Tässä yksi niistä ja yllättäen enkeli siitäkin riipuksena löytyy. Tämä ei ollut ihan sitä mitä tällä hain, mielessä se näytti niin paljon paremmalta. Mutta kaunis tämäkin silti on.



Karneolia, helmiäislasihelmiä, raita-akaatti kolikoita, antiikkihopeoituja helmiä sekä siemenhelmiä. Enkeli siis roikkuu salpalukosta. Ja enkelissä siis foliolasihelmi, lasisiivet ja karneoli.



Tällä kertaa kuvissa ihan todellinen värimaailmakin. Kiitos siis Outi vielä pienistä kuvausvinkeistä.

Nyt on todistetusti Maija ja Harli taas ystävyksiä. Ihan ei vielä kaulakkain nukuttu. Mutta pylly vasten pyllyä, pum pum-tyylillä kuitenkin. Tämän hetken ikuistin esikoisen sängystä, jossa Maija päivisin erittäin mielellään nukkuu.


Sitte mä olin vielä niin inhottava, että halusin paremmin näkyviin neidit kuvaan ja pyörin tuossa kameran kanssa, että olihan se jo pakko noidenkin nostaa päätään. Tässä siis pikkasen parempi otos.



Meinasin jättää tähän, mutta jospa minä nyt vielä yhden näistä syksyn väreistä esittelen.



Tämä meni myös eräälle työkaverilleni. Hän pyysi rannekorua, jossa olisi syksyn sävyjä. Heti tuli idea, joka on tässä. Punaruskeaa raita-akaattia, tiikerinsilmää ja fansy jaspista (valikoin siitä tähän sointuvia rusehtavia yksilöitä). Pieni salpalukko ja pienet helmet linkitettynä kaksi rivisesti isojen väliin.

Ne kaksi jäljellä olevaa esittelen myöhemmin, ehkä huomenna, ehkä joku toinen päivä. Ne on tehty tarjolle oranssia ja siroa haluavalle. Katsotaan onko niistä mieleiseksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti