sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Joulukorttien kirjoittelua ja muuta mukavaa

Tänään kävi ystäväperhe, myös juniorin kummeja ovat. Jättivät tullessaan tuohon oven taakse joulupukin tuliaiset, kun poijat innokkaana het ovella ovat vastassa. Olin sitten laittanu aiemmin pannaritaikinan turpoomaan ja rupesin sitä paistamaan ja juteltiin siinä ja kaffitkin kerkesin keittää, oli jo melkeen juotu... muistin käytävässä olevan jotain, mikä piti siirtää sisään ja piiloon kun pahin hässäkkä eteisessä olisi ohitse. No, pienet järjestelyt, pojat näyttämään legokalentereista saamiaan juttuja, nii äitee kerkes toimia pika pikaa. Pukin tuliaiset saatiin turvaan.

Pojat jäi sitten kotiin pikkuneidin ja hänen isänsä kanssa ja minä ja pikkuneidin äiti mentiin kirpparille. Muuta ei nyt minulle tarttunut, kuin esikoiselle luistimet. Edelliset menee kyllä vielä, mutta noihin mahtuu sitten myös villasukka. Edellisiä on tällekkin syksylle käytetty, kun ovat hoidosta käyneet jäähallilla. Siellä ne kyllä menee, mutta ei ulkona pakkasessa.

Joulukortteja sitten kirjotellut iltapuhteeksi. Harmittavasti vain en saa kaikkia laitettua nyt, yhden kanssa ei tiedä montako nimeä siihen kirjoitan, surullisia aikoja mahdollisesti edessä. Elämä on.

Nyt mietin tässä parin joululahjan ja yhden synttärilahjan tekemistä. Ei vaan ole ihan vielä mielikuva valmiina, pitänee vielä tässä pyöritellä mielessä. Niinhän ne yleensä valmistuvat. Myös kellon rannekkeita pitäisi suunnitella jo, tarvikkeet tulevat ensi viikolla, mutta jotain hahmotelmaa mielessä, jota pitäisi työstää. Tästä ei nimittäin tule ihan perinteinen rannekello. Mutta siitä sitten lisää kun on valmis. Toivon vain onnistuvani tämän kanssa kunnolla.

Näin meillä otettiin rennosti viikonlopun kunniaksi:





Harli avasi silmät kuvaa ottaessa, mutta ihan nukku noin selältään. Romppu taas nojasi siis päätä tuohon pöydänjalkaan ja Miisusta en osannu päättää kumman kuvan laitan, kun en oikeen tiedä kummassa tuo niskan taakse nostettu takajalka näkyykään paremmin.

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin tällä kertaa!

2 kommenttia:

  1. Selvästi siellä eräät relaavat muita mukavammin. Noin se on myös täällä. Kissat eivät jaksa hössöttää kuin ruoka-aikaan...

    VastaaPoista
  2. Hei nyt rohkeasti mukaan siihen sydänystävä-jutskaan! Ei se ole salatiedettä, ja ystävänpäiväpaketti on helpompi kuin tämä joulukalenteri. Ilmottautumaan vaan Kati:)
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista