sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Adventtikalenteri starttaa ensimmäisen arvonnan

Joku tämän saattanee muistaa viime vuodelta, joulukalenteri omalla tyylillä. Eli mistäkö on kyse, tästä:

Jokainen neljästä adventista saa oman palkintonsa, kuten viime vuonnakin. Kun ei edelleenkään ole mahdollista joka päivä arpoa joulukuussa omaa palkintoa. Eli neljä arvontaa siis tulossa. Ja kun kyse on taas omanlaisesta joulukalenterista, niin jokainen saa kommentillaan sen yhden arvan, tasapuolista siis kaikille. Anonyymit jättäkää itsestänne tunnistettava nimimerkki. Tämä arvonta siis päättyy ensi lauantaina ja sunnuntaina starttaa seuraava arvonta ja ensimmäisen voittaja arvotaan.


  1. arvonta päättyy 1.12. 
  2. arvonta päättyy 8.12.
  3. arvonta päättyy 15.12. ja
  4. arvonta päättyy jouluaattona 24.12.
Eli arvontaan on aikaa osallistua päättymispäivän ajan aina klo 24.00 saakka ja seuraavana päivänä alkaa seuraava arvonta ja edellisen voittaja ratkeaa. Ja osallistuminen siis tapahtuu kommentoimalla aina kyseisen viikon arvontapostausta.

Eiköhän sitten katsota ensimmäisen viikon palkintoa. Sitä sitten katsotaankin vähän joka suunnasta, kun tätä oli ihan mahdoton kuvata mistään kulmasta mahdollisimman kattavasti.







Palkintona siis rannekoru hopeoidusta kuparilangasta vahvuuksilla 1mm sekä 0,8 mm, punaiset lasikristallit sekä pätkä muinaisketjua. Tarkoitus oli tehdä pantamainen rannekoru, mutta kun se ei ihan onnistunut, lisäsin kaksi rinnakkain kulkevaa muinaisketju pätkää jotka yhdistin lukkoa varten. Muutamakin variaatio jo mielessä pyörii, tästä tuli kaunis ja jollekkin onnelliselle tämä voi vaikka ehtiä pikkujouluksi ranteeseen.

Elikkäs siitä vain osallistumaan ja jännittämään osuuko tämä luukku omalle kohdalle.

31 kommenttia:

  1. Upea palkinto ja hienosti toteutettu koru, tuo merimiessolmu helmineen kruunaa komeuden. Vau :) - muinaisketju on myös ihana <3

    VastaaPoista
  2. Apua kun kaunis.... !!!
    Minäkin tahdon mukaan arvontaan ja pidän varpaatkin pystyssä, että onnetar suosisi :)

    VastaaPoista
  3. Ohhooh, oletpas väännellyt kauniin korun. Mukana ehdottomasti arvonnassa.

    VastaaPoista
  4. Ihana. Ihan varmasti haluan mukaan arvontaa :)

    VastaaPoista
  5. Heti mukaan ja tämä on kyllä kiva adventtikalenteri,enpä olisi itse hokannut. Mutta otan vinkistä vaarin ja kekkaan jotain joulukuulle:)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihku!Hurjaa vääntelyä ja kieputtelua! Suklaat onkin jo kalentereista syöty ku ajoissa ostin :) Aatella että joulu onkin jo näin lähellä! Mukana tietenkin ja tuo muinaisketju on aivan ihanaa...

    VastaaPoista
  7. Ehdottomasti mukana! Sun arvonnat on vaan ihan parhaita, ihana koru!

    VastaaPoista
  8. Tuo koru olisi kyllä kaunis minunkin ranteessani!

    VastaaPoista
  9. Ihana rannekoru! Ehdottomasti mukana arvonnassa :)

    VastaaPoista
  10. Huolella kieputeltu ja väännelty rannekoru! Miekin osallistun adventtiarvontaan :)

    VastaaPoista
  11. Aivan upea koru ja taitavasti tehty, voi kun osaisin itsekin :D

    VastaaPoista
  12. onpa kaunis ja jouluinen koru. ilman muuta mukana arvonnassa

    VastaaPoista
  13. Punainen kaunotar. Arvonnassa mukana ilman muuta.

    VastaaPoista
  14. Onpa kaunis, sopisi loistavasti ranteeseeni ;) Arvonnassa mukana kiitos!

    VastaaPoista
  15. Jouluinen, kaunis rannekoru. Ehdottomasti mukana arvonnassa! Viime vuonna onnisti ja sain korvikset tässä samaisessa arvonnassa. :)

    VastaaPoista
  16. Onpas upea koru! Hyppään mukaan arvontaan. :D Hauska joulukalenteri-idea.

    VastaaPoista
  17. Kaunis koru.
    Mukana arvonnassa.

    Sirpa Jokioisilta

    VastaaPoista
  18. Mamenka on mukana myös. Arpatuurini tietäen se osuu sille jolla onnea on. Kaunis.

    VastaaPoista
  19. Mukaan ilman muuta, ihanaa, jotakin jänskättämistä ;))

    VastaaPoista
  20. Kiitos kun muistutit minut mukaan :)

    VastaaPoista
  21. Mukana, mukana. Joulukausi aloitettiin eilen päiväkodin joulujuhlalla :D

    VastaaPoista
  22. Molen niin mukana :) Ja ota Harli onnettareksi tai Romppu niin mullon jotaki mahiksia....Mie nimittäin luulen että se Miisun kesäinen mielenhäiriö oli ihan tilapäinen vain ja se vihaa minua taas ihan niinkö ennenki....:/

    -pikku-sisko-

    ps. Mullois ens pena pikkujoulut, että hyvin kerkeäis...

    VastaaPoista
  23. Voi vitsi on upea! Kyllä kelpais :) Eli siis mukana minäkin!

    - Johanna

    VastaaPoista
  24. Hieno! Huh vaan. Olen niin mukana siis.

    VastaaPoista
  25. Upean olet taas tehnyt!
    Miten mulla on tää koneen ääressä istuminen nyt jäänyt vähälle, joten laiminlyönyt olen sinuakin lukijana. Hyi minua!
    Mukaan kuitenkin arvontaan, jos vielä huolit ;)

    VastaaPoista
  26. Onpa kaunis, osallistun mielelläni arvontaan!
    Nimimerkki Neiti Kesäheinä

    VastaaPoista
  27. Arvonnassa mukana. minttu47

    VastaaPoista
  28. Minäkin mieluusti olen arvonnassa mukana..
    flight(at)luukku.com

    VastaaPoista
  29. arvonnassa mukana
    johku-95

    VastaaPoista