sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hulluus iski

Sekasin sitä näköjään menee, kun on vapaa viikonloppu kotona. Tai onhan sitä poikien treenit ollut, mutta muuten ei ole ollut menoja ja mieskin töissä. Okei, olen urakoinut niitä isän serkun pyytämiä tennarisukkia valmiiksi, vielä on työtä mutta hyvällä mallilla ollaan, taidan tulevalla viikolla saada postiin koko pompsin.

Muistin, että työkaverille olen luvannut simppelit nappikorvikset helmillä. Ne vein hälle perjantaina.


Hennon vaaleanpunaiset simpukankuorihelmet ja hopeoidut osat. Olivat juuri oikeanlaiset. Lisäksi muistin ottaa sen artemis kuvan. Niistä ideoita vielä pyöritellyt, että mitä mistäkin teen. Mutta tällaisia sävyjä tulossa.


Ja kaikkia siis hankin neljä kappaletta, että eivät het lopu kesken. Lisäksi on surffailun tuloksena enklannista tulossa mm. granaattia. Sattui sopivasti olemaan tarjouksessa ja vielä alennuskuponkikin, harmittaa vaan kun en saanu enempää ku yhden nauhan. No, kavereita kyllä löytyi, että ei sen puoleen.

Rojektiakin olen muutaman kerroksen saanut eteenpäin, 62 kierrosta tehtynä. Mutta niin se hulluus... tuo rojekti ei sitten näköjänsä yksin riittäny. Aloitin toisen työn samalla tekniikalla. Siihen on kyllä hyvä syy, kun mallin näin, tiesin että siitä tulee joululahja. Tässä pieni kurkistus siihen.


Tästä tulee siis kaulahuivi ja malli on hippasen paljon helpompi, silmukoita vaan paljon vähemmän (42 per puoli, no okei... mulla sattu vahinko ja mulla niitä on sitte 43, mutta se ei tuota ongelmaa kun huomasin sen hyvissä ajoin ja se vaan on toisessa reunassa yks enempi sitten.), kaaviota vaan viidellä arkilla ja kaaviossa selkeästi ruudukoita viiden silmukan välein joten en edes tarvii silmukkamerkkejä ja pystyn seurata kaaviota ilman suttaamisia. Tänään esikoisen reenien aikaan hain langat prismasta, teen tuon nallesta ja tunnin ajan sitäkin tuossa tekaisin niin sitä on jo tehty 15 kierrosta, joten ei tosiaankaan niin suuri työ. Muutenkin tässä vähän miettinyt enemmänkin noita joululahjoja, kerranki vähän enempi ajoissa liikenteessä. Mulla kun on ollu enempi tapana jättää kaik sinne viimeselle viikolle melkeen.

Eilen sitten värjäsin tukankin ja meinas vähän vahinko sattua. Olin vähällä värjätä poskenkin, kun sattui vähän enempi holahtamaan takaraivolle ja en heti huomannu levittäessä, että se lähti valumaan korvan takaa ja poskea pitkin. Onneksi kuitenki ajoissa huomasin, niin ei oo poski ruskeena nytten.

Ihanaa sunnuntai illan jatkoa kaikille!

13 kommenttia:

  1. Nuo korvikset on ihanat, juuri tuollaisista tykkään :)
    Jaa.... huivia.... no mikäs siinä, onhan talvi tulossa :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii-in huivia. =) Joko uskot ettei mulle kannata niitä ideoita antaa. ;D Mutta sitten aikanaan näet ja kuulet miksi tuo oli pakko ottaa puikoille. =)

      Poista
  2. Kaikilla omat "hulluutemme" sä kudot, mä sahaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja hamstraan pirun kalliita helmiä... sit en raski niitä käyttää aina. ;D

      Poista
  3. Kauniit korvikset teit:)
    Ihana , että projektia riittää sulla.
    Hyvää viikonalkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välistä vaan ei tiedä mistä jatkas, korujakin ois mielen päällä useampia, mutta kun ne työt haittaa näitä harrastuksia. ;D Ajattelin nyt kuitenki hoitaa kun ei mitään kiireellistä ole työn alla hoitaa tuon sukka-urakan loppuun ja kun siihen kaipaa vähän vaihtelua nii tuo lahjan alotus tuli tarpeeseen. =)

      Poista
  4. On sulla taas rojektia :)
    Hienoa, että joulumuistamiset aloitit kerrankin ajoissa. Mulla jokunen kans jo valmiina, mutta jouduin jo osan suunnitelmista vierittämään seuraavalle joululle. Aikaa kun ei ole!
    Jospa kohta sasin sullekin lupaamani aloitettua =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noita, mutta eipä tekeminen lopu kesken. =)
      Ei mitään paniikkia sen mun jutun kanssa, ei haittaa vaikka menee ens vuoden puolelle. =)

      Poista
  5. voisitkos pussittaa mulle tuota sinun energiaasi hieman??miusta tuntuu, että miut joutas kelmuttaa ja laittaa kaivoon odottamaan aikoja virkeimpiä. tässä meidän mökissä ei kohta elä edes enää ne hiiret. kai niilläkin joku siisteys taso on :DD oon niin puhki tän helve*** taudin takia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin pointti oli se, että korut on ihania ja huivistakin tulee varmasto tosi hieno!!!

      Poista
    2. Juu tota energiaa on välistä ja välistä ei sitte lainkaan. Tänään sain ruoan laitettua töiden jälkeen ja siinäpä se, sohva veti unen maailmaan. Nyt on sitte tosi tokkura olo. ;D

      Poista
  6. Piti tulla täältä lukemaan kuulumiset, kun et vastaa puhelimeen :) Soitteleppa!!!
    -pikku-sisko-

    VastaaPoista
  7. Ei se kympin tarjous ollu enään voimassa :( yritän kattella jotain muuta...
    -pikku-sisko-

    VastaaPoista