perjantai 23. marraskuuta 2012

Sukkia ja ohjeita kuvatilan täyttymisen kanssa

Koska todella monella seuraamallani blogilla on nyt ollut ongelmana tuo kuvatilan täyttyminen ja asian kanssa itsekkin tapelleena ajattelin laittaa vähän neuvoja, jotka itse olen todennut ja löytänyt. Ensinnä kuitenkin teille jotka ette neuvoja kaipaa niitä sukatuksia.

Työkavereideni varpaita ei enää palele kohta laisinkaan. Taas tuli parille työkaverille sukat lämmittämään. Ensimmäiset ovat samaa Meeri-mallia, jotka tein aiemmin Eilalle Korustamoon.



Yhä edelleen vaan tein sen tiimalasikantapään. Näissä lankana Novitan nallea tumman sinisenä.
Toisen työkaverin sukat tein uudella mallilla. Katsellessani taas uusia sukkamalleja ihastuin tähän ja hänelle tätä ehdotin, sain vapaat kädet mallin kanssa ja langasta itse heitin ehdotuksen.... se kyllä oli siinä mielessä huono valinta, että tuo kaunis pitsikuvio ei oikeen pääse oikeuksiinsa.


Näissä siis 7-veikan nostalgiaa siniruskeana. Ja koska oma jalkani on pienempi, niin vielä vähemmän sain kuvattua sitä pitsiä. Nämä ovat malliltaan Nukkumaijan unisukat. Ja taatusti tulee tehtyä toisetkin yksivärisestä langasta. Nämä oli kivat neulottavat ja yllätyksekseni todella nopeat tehdä. Näihinkin kuitenkin sitten piti se tiimalasikantapää tehdä... kun se vain on niin kaunis ja istuu jalassa paremmin. Ja kärkikavennuksen tein vähän erilailla, mutta tämäkin on kyllä kaunis malli. Otin kuvan tuosta pitsineuleestakin lähempää, mutta sehän oli sitten ihan susi, joten sitä ei nyt sitten enää ole.

Jahas ja sitten jos mentäis siihen neuvo-osioon.
Elikkäs itsehän olen useamman kuukauden tapellut noiden kuvien kanssa. Ensin pienentelin vanhoja kuvatilan täytyttyä, mutta sillä sai vaan sitten lisää aikaa. Latasin kuvat blogiin ja pienensin. Tila vain aina hupeni. Sitten aloin tehdä kollaaseja, pienensin nekin... tila hupeni. Sitten sen hoksasin. Kuvat pitää ennen blogiin lataamista pienentää maksimi koko on 800*600, itse kuitenkin käytän vähän pienempää kokoa tuostakin. Kun kuva on tuota pienempi ennen lataamista jo, se ei kuluta kuvatilaa laisinkaan. Vaikka kollaasit ovatkin tuota koko ne kuluttavat, niissä on ilmeisesti liikaa pikseleitä. Eli siis voin pistää vaikka kymmenen kuvaa per postaus, kunhan ne on jo ennen nettiin lataamista tarpeeksi pieniä, en kuluta tilaa picasan albumistani laisinkaan. Mutta jos tilanne on se, että albumi on jo täysi, täytyy niitä vanhoja kuvia sieltä albumista ensin pienentää, että saa sitä tilaa sinne ja kun tilaa on saanut niin että voi taas ladata lisää kuvia, niin tuo pienennys ei enää kuluta tilaa.
Ja jos joku tarvii tarkempia ohjeistuksia, niin rohkeasti vain yhteyttä mailitse.

Tänään olisi vielä iltavuoron meno, ei oikeen ole motivaatiota siihen. Onneksi on lauantai ja sunnuntai vapaata. Motivaatio alkaa huveta joulun lähestyessä, koska töissä alkaa suoranainen hullunmylly käydä. On alkanut jo ja tästä se vain tulee pahenemaan, huoh!
Mutta ihanaa viikonloppua kaikille, vierailen teillä sitten kommentoimassa ajan kanssa, nyt olen vain pikaiset kurkkaukset tehnyt.

9 kommenttia:

  1. joo ja sen kollaasinkin kun pienentää niin ei vie tilaa :) ihanat sukkelit <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä yritin tuossa sanoa, että ei mene tuon kollaasin kanssa ihan noin. Siinä vaikuttaa ne kuvat, vaikka mä pienennän ne niin ne vie silti tilaa, mutta kyse ilmeisesti pikselimääristä ja kun nuo korukuvat on pientä piperrystä läheltä kuvattuna, niinhin jää liikaa pikseleitä kuitenkin ja se kuluttaa. Tuon kuvan koon lisäksi siis vaikuttaa myös pikselimäärä ja siksi esimerkiksi mulla ei toimi kuvatilan kulumattomuuden kanssa tuo 800*600 koko. =)
      Molemmat sukkien saajatkin oli erittäin tyytyväisiä. ;D

      Poista
  2. Ihania sukkia! Minähän olen ihan liimautunut tuohon tiimalasiin vuosien saatossa ja nyt viimeiset sukat yritin tavallisella miehelle tarjoilla, niin ei kelvanneet, kun kuulemma painaa kengässä. Ei kun purkuun ja vanhalla mallilla. Nyt on olleet ihan lempisukat.

    Minä noita kuvia tosiaan olen aina pienentänytkin, mutta se oli minullekin uusi tieto (luin jostain jo eilen) että kuvakoon ja pikseleiden määrän ollessa riittävän alhainen, eivät kuluta kuvatilaa ollenkaan. Todella huomaavaista sinulta, että laitoit tänne ohjetta. Moni tarvitsee niitä varmasti ja hyötyy tästä.

    Ihanaa viikonloppua, muista levätä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tarvin vielä harjoitusta ohuempien lankojen kanssa tuossa tiimalasissa, mutta tosiaan melkis joka ohjeessa se tulee muutettua tiimalasiksi kantapää. Kun se vaan istuu jalkaan niin paljon paremmin. =)

      Siksi laitoinkin tuota ohjeistusta, kun itse olen takunnut vuoden vaihteesta viime kuuhun asti tuon kuvatilan kanssa, ja kun esimerkiksi tuo kuvakoko ei mulla ole tuo 800*600 joka säästää tilan, juurikin tuon pikselimäärään kanssa. Mun kuvat on kokoa 500*375 ja sillä säilyy tila. Ja kun todella monella mun seuraamista blogeista on tullut tuo ongelma vastaan ihan viikon sisään, niin näin helpompi kuin jokaiselle erikseen ohjeistus antaa. =)

      Poista
  3. Olet tehnyt taas nättejä sukkia.
    Olet kiltti, kun toisia varten laitoit neuvoja !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukat oli saajillekkin mieluisia. =)

      Ohjeita laitoin tottakai, kun itse en periaate syistä halua esimerkiksi alkaa maksaa kuvista, kun kerran ilmaista blogin pitoa luvataan, niin sitten sen pitää olla ilmaista. Ja ei ole kiva alkaa kaivaa noita tietoja, mullakin tuli vinkki sieltä toinen täältä ja tosiaan meni yli puolivuotta että löysin sen oikean konstin.

      Poista
  4. Upeat sukat ja kiitoksia neuvoista : )

    VastaaPoista
  5. Kiitos taas Kati... on kiva saada vahvistusta sille, miltä minusta tuntuu !
    Aika menisikin ohjeiden kirjoittamiseen, jos kaikki toiveet yrtittäisin toteuttaa !

    VastaaPoista