tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kesäloma alkoi ja lämmintä valmistui...

Juu, mä meinasin että haluan näin ensten saattaa muutaman työn valmiiks ja sitte kassotaan mitä tässä tulee tehtyä käsitöiden saralla. Alotin siis kevään Sny paketista saaman Katian Peru langan työstön loppuun, tämän siis aloittanut jo aiemmin, kokeilun ja erehdyksen kautta sain mallin selville ja sitte kokeiltii kuinka käy. Kävihän siinä.... sain työn neulottua loppuun ja pingotettua... ehti siinä hetken olla, kun......



Romppu sinne päätyi ja arvatkaa vaan nukkuiko sikeesti... oli varmaan ihanan viileetä tuossa märän villan päällä lepuuttaa. Mutta eipä tuo Romppu haittaa.... Harli se pahempi on, kun käy nyppimässä neulat irti. Eli ei vahinkoa tässä tapauksessa. Ja mitäkö sitten, kuivana irti alustasta ja vähän virkkausta lisäksi... mikäkö siitä tuli? No se mitä tuo lanka oikeen huusi haluavansa olla....



Poncho siis, kun tutkin eri ohjeita tuo suorakaide yhdistettyna toinen pääty toiseen pitkään sivuun oli paras vaihtoehto, kun ei oikee tienny kuinka isot palat saisi kahtena kappaleena neulottua. Mukavasti riitti tuo kolme kerää, ihan muutama pätkä siitä jäi jälelle. Tuossa alemmassa kuvassa olen ties  miten kierossa, mutta eiköhän siitä . Ja selkäpuoli on sitten tuonne takamukseen asti ja näyttää tältä.


Ja mallineule on siis tämmönen, jonka testailin ja sovittelin ihan itse. Pohjana käytin Maluka-huivin reunapitsiä ja siitä sovittelin tähän työhön sopivan mallineuleen.... eli onkos tämä nyt sitten mun suunnittelema malli?


Ja nyt oon sitte pirun ylppee, tämmösen osasin säveltää ihan isse. Ja nyt mietinnässä sitten toinenkii, mutta kahesta kappaleesta kyhättynä.

Mitäkös muuta, parit sukat on sauhunnu... Andin palkinto sellaiset.... ne sukat ei vaa oo ne alkuperäset.... siinä sävelsin semmosen kantapään ekaan sukkaan, etten sitte millään onnistu enää toistamaan sitä toiseen sukkaan ja Andilta kyselin saako sukat olla toiset, sai onneksi. Sain haudata nuo tekeleet kauas näköpiiristä, puran ne sitten joskus kun langat eivät enää aiheuta seinään heittämisen halua. Lisäksi on sukat Cookie A:n kirjasta työn alla.... ne ajattelin viedä miehen siskolle avaimen kera.... hän kun taas ystävällisesti lupasi hoitaa kissoja kun päätetään lähtee Raahen suuntaan.

Tänään kävin kirpparillaki kiertelemässä... oli köyhä kierros. Ei löytyny mitään, tai sitte pari juttua oli nii ylihinnoteltuja ettei kiitos. Yks minkä vaan huomasin tuolla suosikki paikassani oli kurja havainto. Heillä on myös omaa tavaraa myynnissä paljon, ostavat siis halvalla viimeisiä eriä suoraan valmistajilta ja pystyvät myymään mukavan edullisesti. He olivat sitten saaneet jonkun lankaerän, kahdessa isossa esittelykärryssä eurolla kerä. No eiköhän tännekkin ole sitten pesiytynyt nämä haukat.... yhdellä kirpparilla en käy sen takia enää laisinkaan. Kyttäävät tavaran tuojia ja kun saavat pöydän kuntoon, ostavat parhaat tavarat ja myyvät omassa pöydässä kalliimmalla. Eivätköhän olleet jo näitä lankojakin ostaneet ja hinta oli omassa pöydässä 1,50 € kerä. Raivostuttavaa, menee näiden koko kirppisajatus aivan väärään suuntaan!!!! Mutta se siitä, oli vaan pakko purkaa.

Lisäksi kävin Neulenettikahvilassa eilen hakemassa sukkapuikot.... ostin KnitPro hiilikuitupuikot, piti saada pienemmät ku edelliset (jotka on 2 mm) ja ostin nyt 1,5 mm. Tarvetta pienemmille noissa Cookie A:n sukissa, ei tarvi tehdä kaikkia sukkia isojalkasille näin. Mun käsialalla kun tulee aika suurta kokoa vaikka ei se mitään hirveen löysää ole. Anyway, sieltä sitte tuli "pari" lankakerääkin mukaan. Kaheksan kerää babymerinoa ja kolme kerää ohutta sukkalankaa. Merinoille on kyllä käyttötarkotus valmiina, että ei ihan tosta noin vaan lähteny mukaan. Ja noita ohuita sukkalankoja tarvii noihin A:n sukkiin.

Näillä mennään.... ihanaa heinäkuuta kaikille!

10 kommenttia:

  1. Ensiksi OIKEIN mukavaa lomaa !
    Nyt nautit ja teet vain kaikkea kivaa, eikös niin :)

    Ihana tuo huivi/poncho, ja kyllä kissakin tietää mikä on hyvä.
    Hienoa että ostit lankaa valmiiksi, kun se inspis saattaa iskeä vaikka yöllä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin teen nautin ja teen hyvältä tuntuvia asioita. =)

      poncho on ihuna, rakastuin siihen ja yllätin tosiaan itseni sen kanssa. Ja yöthän on parasta aikaa tehä ja värkätä. ;D

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö vain? Mä oon nii-iiin tyytyväinen tohon, ku pelkäsin vaan pilaavani langat tuota tehdessä. =)

      Poista
  3. Mahtava väri ponchossa!
    Rentoa lomaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentoutua on tarkoitus ja parhaani siinä tehnyt. =)
      Eikö vaan olekkin hyvän värinen?

      Poista
  4. Todella hyvää lomaa, rentoudu ja nauti!
    Ihana tuo naukusti tuossa kuvassa <3
    Eikä tuossa ponchossakaan ole valittamista, ihanan värinen!
    Haleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.
      Hih, meidän kuningatar osaa... siitä riittäis juttuja jos alkaisin kertoa. =)
      Nautin todellakin!

      Poista
  5. Kiva boncho ja kauniin värinekin. Jotenkin näytti tutulle tuo kissa. Meillä on kissa ihan samanlainen. Kyllä se hyvät paikat keksii. Mukavaa lomaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähä miten käy... viekö äiti kun näkee. =)
      Tuo kyllä on semmonen veden perässä eläjä... aikanaan kävi suihkussakin mun kans, nyt on kaappi ni ei tykkää. ;D

      Poista