maanantai 1. syyskuuta 2014

Hipsulaisen mummon kämmekkäät ohje

Tässäpä olis sitten sitä kämmekäs ohjetta. Nämähän siis saivat alkunsa mummoni paleltavista ranteista ja hänen ihastumisesta alpakan lämpöön. Omani ovat vaan viimeistelemättömät (näkyy kuvissa), kun oli ne kiire saada Paten matkaan mummoni ranteita lämmittämään. Testaajina minulla oli jälleen Mehtäemäntä, Satu ja blokiton Kissatyttö. Kiitos taas teille.







Lankana itsellä oli kevään Sny kierroksella tullut Dropsin  alpaca, Satulla alpaca silk sekä mehtäemännällä Pirta villanalle. 








Puikoiksi 2,5 mm sukkapuikot tai sitten vastaavasti samaa kokoa oleva pyörö, jolloin 1 ja 2 puikon silmukat toiselle ja 3 ja 4 puikon silmukat toiselle puikolle.










Vasen käsi:

Luo 46 silmukkaa, (jaa seuraavasti puikoille: 12,12,12 ja 10)

Neulo kymmenen kierrosta 1 oikein takareunasta, 1 nurin joustinta.

Aloita mallineule kahdella ensimmäisellä puikolla ja jatka joutinta kolmos ja nelos puikolla.

1 krs: *3 oikein, nosta 1*, toista 6 kertaa
2 krs: *3 oikein, nosta 1*, toista 6 kertaa
3 krs: neulo kaikki oikein

Toista näitä kolmea kierrosta 10 - 20 kertaa (on varren pituus)

Jatka kahdella ensimmäisellä puikolla mallineuletta ja neulo kolmos ja nelospuikolla seuraavasti:

1 krs: 20 oikein, lisää yksi silmukka, neulo yksi, lisää yksi silmukka ja neulo yksi
2 ja 3 krs, kaikki oikein
4 krs: 21 oikein, lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo kaksi
5 ja 6: kaikki oikein
7 krs: 22 oikein, lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo kolme
8 ja 9: kaikki oikein
10 krs: 23 oikein, lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo 4
11 ja 12 kaikki oikein
13: 24 oikein, lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo 5
14 ja 15: kaikki oikein
16: neulo 25 oikein lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo 6
17: neulo kaikki oikein
18: neulo 20 oikein, päättele seuraavat 12 silmukkaa ja neulo vielä 1 oikein, siis pääteltyjen jälkeen on kaksi silmukkaa jäljellä.
19: neulo 20 oikein luo 2 silmukkaa lisää ja neulo 2
20 neulo kaikki oikein
21 neulo 20 oikein, nosta yksi silmukka neulomatta, neulo kaksi yhteen ja vedä nostettu yli, neulo yksi.







Neulo vielä 3 - 6 kertaa kämmenselällä mallineuletta ja kämmenen puolella sileää oikeaa ja lopuksi 1 oikein takareunasta, 1 nurin joustinta viisi kierrosta, päättele joustavasti.











Oikea:

Luo 46 silmukkaa, (jaa seuraavasti puikoille: 12,12,10 ja 12)

Neulo kymmenen kierrosta 1 nurin, 1 oikein takareunasta joustinta.

Aloita mallineule kahdella ensimmäisellä puikolla ja jatka joutinta kolmos ja nelos puikolla.

1 krs: *nosta 1, 3 oikein*, toista 6 kertaa
2 krs: *nosta 1, 3 oikein*, toista 6 kertaa
3 krs: neulo kaikki oikein

Toista näitä kolmea kierrosta 10 - 20 kertaa (on varren pituus)

Jatka kahdella ensimmäisellä puikolla mallineuletta ja neulo kolmos ja nelospuikolla seuraavasti:


1 krs: neulo 1 oikein, lisää yksi silmukka, neulo yksi, lisää yksi silmukka ja neulo 20
2 ja 3 krs, kaikki oikein
4 krs: 2 oikein, lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo 21
5 ja 6: kaikki oikein
7 krs: 3 oikein, lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo 22 kolme
8 ja 9: kaikki oikein
10 krs: 4 oikein, lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo 23
11 ja 12 kaikki oikein
13: 5 oikein, lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo 24
14 ja 15: kaikki oikein
16: neulo 6 oikein lisää yksi, neulo yksi, lisää yksi, neulo 25
17: neulo kaikki oikein
18: neulo 1 oikein, päättele seuraavat 12 silmukkaa ja neulo vielä 20 oikein
19: neulo 1 oikein luo 2 silmukkaa lisää ja neulo 21
20 neulo kaikki oikein
21 neulo 1 oikein, nosta yksi silmukka neulomatta, neulo kaksi yhteen ja vedä nostettu yli, neulo 20.







Neulo vielä 3 - 6 kertaa kämmenselällä mallineuletta ja kämmenen puolella sileää oikeaa ja lopuksi 1 oikein takareunasta, 1 nurin joustinta viisi kierrosta, päättele joustavasti.











Peukaloakin voi tehdä mikäli haluaa ja silloin otat kiilan silmukat (eli 13 silmukkaa) odottamaan ja luot kolme uutta ja kavennat parin kierroksen jälkeen kaksi pois 









Syreenin lilat ovat omani, kanervat mehtäemännän ja punaiset Sadun neulomat. Lisäksi näistä saa hiukan eri näköiset riippuen siitä kuinka nostaa silmukat. Minä nostin kuten neuloisin oikein, eli tekee tavallaan kierrettä ja mehtäemäntä sekä Satu ovat vain siirtäneet silmukat. Toinen on tuo peukalon lisääntyvät silmukat jotka voi tehdä eri tavoin. Kiitos teille ihanat testaajani jälleen kerran... uutta ideaa kuplii jo.

Lankaa näihin menee riippuen omista toistojen määrästä noin 30 - 50 grammaa. Ja langaksi siis jotain jossa juoksevuus noin 167 metriä / 50 grammaa. Lämmintä syksyä teille kaikille!


4 kommenttia:

  1. Kauniita kämmekkäitä kaikki :)

    VastaaPoista
  2. Oi kivaa, kauniita on teillä muillakin <3
    Minä sovelsin tuota ohjetta jo vähän pojan kämmekkäisiinkin. Tein hieman paksummalla langalla, samoilla puikoilla, ja lyhensin vähän pituussuunnassa kerroksia. Silmukkamäärä oli sama.
    Laitanpa näistä(kin) kämmekkäistä postauksen blogiini :-)

    VastaaPoista
  3. Kiitos ohjeesta, olenkin etsinyt alpakalle sopivaa ohjetta, lanka on on ja kämmekkäitä jo kaipaisin töissä, nytpä on sitten ohjekin, ei kun puikoille



    VastaaPoista
  4. Kiitos ohjeesta ,tosi kaunis malli.Tyttik.

    VastaaPoista