sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Simpukankuori helmiä

Eilen tosiaan kävin vähän tuulettumassa ystäväni kanssa. Oli oikeen hauska ilta. Pitkästä aikaa pääsi tanssimaan oikeen kunnolla, sattu vielä olemaan hyvä bändi, josta en kylläkään tiedä mikä se oli.

Mielessäni tosiaan muhi tämä kaulakoru, joka loppujen lopuksi on ihan erilainen mitä siitä suunnittelin. Ja tämä myös teetti tosissaan töitä, purin ja muutin useampaan kertaan sitä. Lopulta kuitenkin sain mieleisen, vaikkakin todellakin ihan erilainen mitä se mielessä oli. Pojat oli tällä kertaa mannekiinina. Tässä ensin ne korvikset, jotka siis tein jo aiemmin viikolla.

Uudella omistajalla

Tässä kuvassa on oikea väri hyvin näkyvissä. Ja seuraavaksi kaulakoru, jonka kanssa tappelin useamman tunnin.


Uudella omistajalla

Noiden simpukoiden lisäksi tässä on vuoristojadea ja hematiittia. Ja sitten tähän settiin syntyi vielä rannekoru.



Ja lopuksi koko setti yhdessä.


Kaulakoru ja korvikset uudella omistajalla

Tulen yrittämään sitä alkuperäistä suunnitelmaa vielä, siihen käytän vain turkoosin värisiä simpukankuorihelmiä ja osa niistä toisen mallisia. Toivottavasti saan idean niillä toimimaan. Koska se on niin elävä mielikuva, toteutus vain tökki ja en saanut asettumaan kaikkea kohdalleen. Uusi yritys sitten myöhemmin.

Nyt täytyisi alkaa pakkailemaan, että pääsen illalla lähtemään ajeleen mummin ja papan luokse. Menee vain iltaan, kun esikoisella on futistreenit vielä tänään ja kun saavat peliasut, ei sieltä pois sillon voi jäädä. Esikoinen kun on aikalailla innostunut pelaamisesta. Ajattelin myös kaapata matot mukaan ja pestä ne nyt jo, eikä vasta ihan kesällä.

Nyt pakkausurakan kimppuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti