maanantai 14. toukokuuta 2012

Viikonlopun taiteilua

Viikonloppuna on veivattu, sahattu ja punottu... tiedossa siis hopeaa. Äiti on kovasti odottanu kesäksi hopeista nilkkaketjua ja kaulakorua. Tiiä sitte vieläkö lista kasvaa. Tutkiskelin tuossa viime viikolla ketjumalleja, että mitä haluaisin tehä ja sieltähän se löytyp äiteelle nilkkakoru.


Ketjun nimi on Elfin, eli muunnos keijuketjusta (sikäli mikäli mä jotain asiasta olen ymmärtänyt). Kaunista se on ja koska tulee suht leveää, päädyin tuohon 0,8 mm timanttileikattuun lankaan. Säätöketjun päässä pieni Swarovskin perhonen. Tässä vielä kuva nilkassa, missä mielestäni näkyy paremmin ketjun malli.


Kaulaketjun halus äiti myös. Sen halus sopivan tähän nilkkaketjuun. Mielestäni kuitenkin tuo ketjumalli ei olisi toiminut hänelle kaulaan, vaan jotain pienempää ja sirompaa. Samasta langasta silti, että ovat yhteneväiset ja sinnekkin toiselle sivulle tuollainen perhonen.


Joten muinaisketjua sittten kaulaan ja kuitenkin jotain jujua tässäkin piti olla, perhosen lisäksi... tein eteen tämän.


Sopevasti loppui sitten tuo lanka, että jos noita mitälie simpukoita ovat haluaa äiti enemmän, saan taas kerran lähteä lankaostoksille... hyvä syy siis tiedossa mikäli tarve vaatii.

Ja sitten vielä itselle korvikset tekasin, perhosia tottakai.


Pientä valmisketjua pätkät ja päähän perhoset. Keveät, helisevät ja kauniit kesäkorvikset. Hopeaa nämättii. Noita perhosia tilailin ihan kokeilu mielessä ja kun nämä värit vaan kuului niin yhteen oli pakko saada kaikki samaan. Sitten olisi vielä ollut Swaron sydämet, jotka olisin mahduttanut näihin kanssa, mutta pituus tuli vastaan... ois tullunna liian pitkät, joten sydämet sit saa kodin jostain toisesta korusta.

Notta semmottis oli mun viikonlopun taiteilut. Hyvää alkavaa viikkoa ja toivotaan että tulee jo lämmintä ja kesäistä ilmaa!

4 kommenttia:

  1. Onpa kaunis nilkkaketju ja erikoinen malli! Kovassa puuhassa näyt olleen viikonloppuna . Perhoskorvikset on kivat myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä tuon ketjun ohje, jos kiinnostaa: http://www.mailleartisans.org/articles/articledisplay.cgi?key=29610

      Muutenki oli kaikkea ihanaa tuolla. =) Tekishän noita hopeaketjuja vaikka kuinka, kun sais rajattomasti käyttöönsä hopealankaa. =)

      Poista