sunnuntai 19. elokuuta 2012

Enkelin siivin

Suunnitelmissa oli ihan muuta, mutta sitten kun aloin korua tehdä vaati tämä tulla ulos. Ei auttanut mukista vastaan, ei. Sehän piti esitella perjantaina, mutta torstaina en enää yötä vasten alkanut veivata ja sahata lenkkejä lisää. Pahukset ku loppuvat kesken kaiken. Perjantaina oli iltavuoro ja kun upea päivä lähdettiin pyöräilemään miehen ja juniorin kanssa het aamusta esikoisen pakertaessa koulussa. No, miehet on sitte menny pelaan futista kun minä olen pakertanut töissä. Eilen oli sitten aamu vuoro ja ajoissa olin kotona, mutta illasta aamun vaihto verottaa aina rankasti yöunia, käyn niin ylikierroksilla töistä kotiutuessa. Meni puoleen yöhön ennen ku pääsin nukkumaan ja ennen viittä ylös... työt alko jo kuudelta. Eli arvatenkin tiedossa oli päikkärit. Sepä vaan, että selkä tykkäs huonoa töissä ja eilen ei paljon muuta tehty ku istuttiin sohvalla, kun oli niin pirun kipee. Onneksi aamulla oli taas suht normaali, vielä on tänään vähän kipuillu mutta ei pahasti. Tänään kävin kirpparilla ja sit oonki pakertanu korujen parissa ja vähän neulonutkin.

Mutta takaisin asiaan. Ihan eri ketju tästä syntyi, mitä tarkoitus oli. Se vaan tosiaan huusi päästä päästäni ulos ennen sitä mikä oli tarkoitus tehdä. Tämä idea lähti pyörimään mielessäni Meken kaulakorusta, että kiitos ideasta Meke. Niin ja hänellä on muutes arvontakin meneillään, eli kannattaa kurkkia. Enkeliä siis minullakin korussa, mutta ihan erilainen mitä aiemmin tekemäni enkelikorut.



Makeanveden helmiä hennon roosan sävyssä ja hopeoitua lankaa. Ensimmäisen kerran onnistui kieputtelutkin mulla. Yleensä ne menee poskelleen ja en saa korua olleskaan aikaan. Riipuksen vääntelin siis enkelin siiven malliseksi ja kieputin siihen kolme helmeä ja vielä alas yksi helmi roikumaan. Välissä muinaisketjua ja lisää kieputteluja. Tämä vaan oli aikasta viheliäinen kuvattava, ei sitten millään saa kuviin näkyviin kunnolla korua. Siksipä vielä lisäksi kaulakuva, mutta ei sekään anna korulle oikeutta. Vaikka itse sanonkin tästä tuli kaunis.


Tähän on sitten tulossa vielä käsikoru ja korvikset, että settiä pukkaa tällä kertaa.

Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

14 kommenttia:

  1. Kaunis kuin mikä:)
    Joskus on annettava vaan inspiraatioille tilaa, ja siirrettävä muut tuonnemmaksi.
    Kauniisti väännetty siipi ja kieputtelut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eila. Olen itsekkin tosiaan tyytyväinen tämän onnistumiseen. :)
      Se on totta luovuuden pitää antaa välistä kukkia vaikka olisi muitakin hommia.

      Poista
  2. Voi miten upea !
    Jotenkin sellainen.... herkkä.
    Ja kun vielä saat muutkin osat tehtyä, niin wau !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Herkkää hainkin, mutta ei liian herkkää. =)

      Poista
  3. Hei Hipsulainen, tämä helmeily on kaunis!!
    Mikä korusarja, kun teet vielä käsi- ja korvakorutkin :)

    Mistä ihmeestä se luovuus aina pulppuaa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tulee kun on tullakseen ja kun sen antaa tulla. =) Monesti pyörii joku idea mielessä pitkäänkin, ennen ku se saa sen ulkomuodon jossa yritän sitä toteuttaa.

      Poista
  4. Ihana enkeli :) ja kaunista ketjua. Oma ketjutyöni on vieläkin kesken, taisin lomasi aikana tehdä kyllä kurkkauskuvaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen sen kurkkauskuvan katsonutkin. Mietin jo ennen kuin näin sen ihan samaa juttua itsekkin, että ei tiedä vaikka multakin vastaava ketju tulee. ;D
      Ja kiitos inspiraatiosta enkeliin.

      Poista
  5. kaunis, niin kaunis :) ja kiitos kaulakuvasta, se näyttää aina niin paljon paremmin miten koru oikeasti asettuu... ständin hankintaa/väsäämistä oon suunnitellu ite kai kuukauden verran sillai enempi tosissaan... saa nähdä milloin tapahtuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietyt korut tosiaan vaatii ihan kuvan kaulallakin, että näkee kunnolla millainen se on. Tämä oli esimerkiksi sellainen.
      Mulla oli aiemmin pahvista leikattu figuuri ständinä, mutta kun se pitäis muokata enemmän kolmiulotteiseksi, että ajaisi asiansa. Ketjut näyttää siinä tosi paljon pidemmiltä, kun ei ole oikeaa kaulaa. Ei ole sitten ollut käytössä, eikä ole vielä into riittänyt muokkaukseen. ;D

      Poista
  6. Todella kaunis ja siro kaulakoru. Sopii kaulallesi tosi hyvin. Olen näitä jo useampana iltana ihaillut.
    -kissatyttö-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tämä kyllä mahdollisesti jatkaa matkaa. =) Että ei mun kaulaa koristele.

      Poista
  7. liityin lukiaksesi aivan ihania koruja olet tehnyt :)

    VastaaPoista