keskiviikko 29. elokuuta 2012

Isälle lähtee tänään postia

Isän sukat on viimeistelty ja kuvattu, nyt sitten pistetään postisedän matkaan. Äitillekkihän sukat on tulossa, mutta äiti on kyllä saanut niin paljon postia muutenkin, että tällä kertaa laitan het nämä menemään ja äitille sitte kun ovat joskus valmiit. Lisäksi äitillä on itsellä useammat mieluisat sukat, mutta isällä vain yhdet. Isäni ei tykkää pitkistä varsista, ei saa kiristää. Siksipä siis oli hyvä testata tennarisukat lyhyellä varrella ja nehän onnistui loistavasti. Mannekiinina toimiminen ja kuvaaminen on hankalaa, varsinkin kun omassa jalassa nämä sukat näyttää ankan räpylöiltä, onhan ne tehty isäni jalalle, joka suurempi kuin omani. Niin ja kun lisäksi vieressä pyörii kuningatar joka haluaa kuvaan mukaan.


Sielä se häntä heiluu, kun laitettiinki jalka eteen. Pakkohan se oli sitten ottaa kuva Rompun kanssa noista sukista ja katsokaa nyt kuinka tyytyväisenä vanha Rouva keikistelee. Onneksi ei ole vielä tuohon pöydälle päättänyt tulla helmien aikaan, tokikin sillon siinä on enemmän tavaraa ja Romppu on siitä viisas, että sillon ei tule sekaamaan. Ainakaan kovin usein.


Taustalla sitten näkyy seuraava projekti ja sen lankakerä. Tästä voin sanoa sen verran, että tämän kanssa on todella hyvä fiilis, kun huomasin onnistuvani tässä.

Niin, ne eiliset korvikset. Ei tullu korviksia, ku teoriassa ja mielessä ne oli ihan eri näköset, mitä sitten käytännössä. Nyt se ajatus muhii mielen perukoilla muutaman muun kanssa. Keksin kyllä vähän eri keinon, vaatii vaan mielen hienosäätöä hetken. Ehkä jo tänään tai sitten huomenna. Väkisin en ala vääntämään, koska silloin ei tule hyvä ja ei miellytä varmasti itseä.

Muutaman vastauksen sain eiliseen kysymykseen ja ainakin nyt mennään yhdellä blogilla, toisaalta itseäni ei kaksi erillistä blogia kauheasti innosta ja jos jotakuta häiritsee tämä sekakäyttö, ei ole pakko täällä vierailla. Minunhan tämä on ja itsellenihän tämän bloggaamisen pitää olla mielekästä. Niih!

Nyt sitten kutimet käteen.

10 kommenttia:

  1. Kyllä on isä nyt onnellinen kun postipaketin saa !
    Ihanat lenkkarisukat !

    ai niin..... näistäkin kuvista katsoin.... miten se on mahdollista.... että kissoista tykkäät .))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttia odotellaan, että mitäs isä tuumaa. =) Toivottavasti onnistuin tekemään oikeaa kokoa, kun arviolla mentiin. Äitille helpompi, pitää vaan sopia omaan jalkaan. ;D

      Nii-i, eikö oo aivan käsittämätöntä, tuollasia karvakasoja tunkemassa tassuja ja nokkaa joka paikkaan, eikä se riitä ku osaavat jutellakki vielä. Romppu jopa jäkättää vastaan jos kieltää.... esmes päättää langalla tulla leikkimään. =)

      Poista
  2. Niih just! - Nuo koripallotossumaiset sukat on ihania, mustanakin ihan hurmaavat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja itse tykästyin vielä enempi tähän lyhyeen varteen. =) Musta vaan oli inhottavaa kudottavaa... onneksi simppeli malli niin ei tarvinnu niin tarkasti nähäkkään. :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ja näitä tulee vielä lisää... kahdeksat jonossa. :O Onneksi on nopeet tehä, mukavat aina välityönä. =)

      Poista
  4. Ihanat sukat ja ihana kisu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tuosta Kuningattaresta enää kisuna voi puhua... vanha rouva jo, 15 ja puoli alkaa olla mittarissa. =)

      Poista
  5. Blogissani on sinulle jotakin lappusia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäs näyttää olevan. Kiitos. =)

      Poista