lauantai 7. toukokuuta 2011

Elävien kirjoissa

Mulla sitten iski se vatsatauti uudestaan ja todella rajuna. Kaks päivää kaikki ulos mitä sisäänsä laittoi. Ei ollu hääviä ei. Mutta nyt ollaan selvitty. Selvitty niin, että ehdin viimeisen kaulakorun äitienpäivää varten tekemään. Tässä siis työkaverin ja ystäväni äitille tehty kaulakoru.


Riipuksena upea liila akaattilätkä ja siinä vielä aqua terra-jaspis helmi. Hopeoitua papuketjua, johon linkitetty hematiitteja, noita samoja jaspiksia, vuoristo jadea ja larvikiittia, lisäksi pari liilaa lasikristallia.

Tänään on ollut aivan fantastinen alku arkeen, vuodelevon jälkeen, aktionia oikeen kunnolla. Esikoinen näki yöllä painajaista ja kömpi keskelle nukkumaan. Siinä oli sitten niin turvallista nukkua, että kuuden huiteilla miehen noustua töihin, sattui pissa vahinko. Onneksi peitot ja tyynyt säästyi, mutta äiti sai osansa. Hirvee härdelle äkkiä pissaset lakanat pois ja kuivausta. No, äiti jatkoi vielä unia sohvalla ja poika omassa sängyssä. Sitten herättyä juniorilla oli vaippa pettänyt, onneksi vain yöpuku kastui, ettei tullut lisää lakana pyykkiä. Mutta kuten vanha sanonta kuuluu, ei kahta ilman kolmatta... Aamupalat syöty ja kauppaan lähtö suunnitelmissa, pojat katto vielä lastenohjelmia hetken. Juniori sitten päätti "halittaa" Harlia oikeen kunnolla. Sen verta kunnolla sitten halitti, että Harlilla pääs hätäkakka, sohvalle ja ylläri pylläri suoraan juniorin naamalle. Äitillä piti sitten kiirettä, kun piti pestä poikaa, sohvaa ja kissaa... Kissa suihkukaappiin ja pojalta paita pois ja pään pesu lavuaarissa, sitte sohvan kimppuun ja viimeseksi kissa. Jospa tästä lähtien sitten uskoisi, että ei ihan ole vielä kykenevä ottamaan kissoja syliin. Muita ei ole vielä yrittänytkään, Harli kun antaa tehdä itselleen melkein mitä vain. Onneksi Maijaan suhtautuu hyvin hellästi ja suojelevasti. Kauppareissu onneksi sujui ongelmitta.

Tässä vielä koko kissalauma pötköttää meitin sängyllä. Maija ei ihan vielä mene kaikkien kanssa samaan kasaan, mutta on jo metrin päässä muista ja menee siihen ihan omasta tahdosta. Ja pissat on edelleen Maijan osalta pysyneet siellä missä pitääkin ja enää ei ole edes poissa ollessa oven takana muista.




Että tämmönen tämä viikko ollut.

4 kommenttia:

  1. kiitos vielä miljoonasti tuosta korusta,äiti ihastuu siihen niiiin varmasti!! :) <3 ja hyvää äitienpäivää! -elina

    VastaaPoista
  2. :D Teillon ollu siellä vähän actionia...:D

    Hyvää Äitienpäivää sinne etelään täältä pohojosesta...:)

    -pikku-sisko-

    VastaaPoista
  3. Kiitos Elina ja siskoseni! Ja hyvää äitienpäivää sinne pohjoseen, ehkä huominen on yllätyksiä täynnä. =)
    Elina: Haluan sitten kuulla mitä äiti tykkäsi ja kiva tehdä tuommosia, ns. tilauksia, joten mielelläni teen lisääki mikäli tarvetta on. =)

    VastaaPoista
  4. Äiti on pitäny korua koko päivän kaulassa! aivan sopivan pitunenki vielä! aivan haltioissaan oli.ei osannu yhtään odottaa :) jeejee,onnistunut lahja! -elina

    VastaaPoista