Vauhtiin päästy

Kuvaa nyt ei ole, mutta vauhtiin tässä päästiin. Ja tuo palkitseminen toimii loistavasti.... tänään siivonnu, järjestäny sen kaapin tavarat, ruoaksi tehny karjalanpaistia perunamuusilla ja vielä käyny siellä poikien kanssa perhesählyssä. Juniorin kakku saa odottaa täytteitä ja koristuksia huomiseen. Olen näistä palkinnut itseäni kuudellatoista kerroksella tai siis kuusitoista kerrosta on nyt tehty, eilen tein vissiinki viis. Ja ruoanlaiton kanssa kudoin sukkaa, sen kun voi laskea tuosta vaan kädestä. Iloisesti olen yllättynyt siitä, että tasaista ja siistiä jälkeä syntyy heti alkuun, aina parempi niin. Eli hyvät ohjeet onteloneulontaan tuli luettua etukäteen, etenkin kun heti ensimmäisen kymmenen silmukan kohdalla jo huomasin oikean tekniikan. Mielenkiintoista se olikin sitten tänään esikoiselle selittää, mutta joten kuten siinä onnistuin, ainakin poika oli tyytyväinen.

Oli äitilläkin tippa linssissä, kun tosiaan huomenna on junnun synttärit ja esikon kanssa tässä juteltiin nyt illalla hiukan junnun jo mentyä nukkumaan. Esikoisella oli paha mieli, kun ei ole antaa pikkuveljelle muuta kuin itse piirtämä kortti vain. Koita siinä sitten pillittämättä selittää, että lahja joka meiltä tulee on ihan yhtälailla häneltä kuin vanhemmiltakin. Pojan toisista välittäminen on kyllä jotain uskomatonta. Minulla oli torstaina järisyttävä migreenikohtaus, en kyennyt töihin ja ainoa mitä voin oli maata yhdessä asennossa ja oksentaminen. Juniori oli esikoisen syyslomasta huolimatta töissä, koska miehellä menee yövuoro ja täytyy saada nukkua. Esikoinen huolehti minusta, kävi sanomassa että sano vain jos voin tuoda jotain, vaikka vettä ja toikin vettä ja jugurttia kun pyysin ja oli ihan hiiren hiljaa leikeissään. Luulen hänen silloin tehneen tuon kortin pikkuveljelleen. Mutta kyllä muistinkin illalla elämän voittaessa häntä kiitellä moneen otteeseen. Onhan poika tietysti nähnyt kohtauksia jo pienestä pitäen ja täytyy sanoa, että onneksi poikien syntymän jälkeen kohtaukset harvenneet muutamaan vuodessa... tämä vain teki tuloaan jo reilun viikon. Pomoni taas, joka ei edes kärsi koskaan pääkivusta kommentoi siihen malliin, että miehelle sanoinkin, seuraavan kerran jos vain muistan hän saa viedä minut töihin.... katsotaan kauanko pomo siellä minua pitää. Ei siis minulle suoraan sanonut pahempaa, mutta muilta kuulin muutamia aika käsittämättömiä kommentteja. Tietysti ymmärrän yrittäjänä hänenkin stressin sairauslomista, mutta joskus voisi miettiä mitä suustaan päästää.

Toinen minusta huolehtinut oli mamman kissa, eli Miisu. Siinä vaiheessa tiesi kohtauksen alkavan helpottaa kun Miisu poistui viereltäni. Vieläkin tuntuu niin uskomattomalta tuon kissan yhteys minuun. Ihan pennusta lähtien, on Miisu vaistonnut minun olotilani niin fyysisesti kuin henkisestikin. Suurin osoitus tuosta henkisestä puolesta on se Maijan pois nukkuminen. Kun mammalle jäi tyhjä syli ja paha olo täytyy minun täyttää se syli. Lisäksi se, että jos itken on Miisu kuivaamassa kyyneleitä nuolemalla. Ja joka kerta kun olen fyysisesti kipeä, on Miisu kiinni minussa ja jos teen jotain mikä fyysisesti rasittaa siinä tilassa löytyy neidistä myös ääntä, maukuu huolestuneena vieressä kunnes istun alas. Siskoni tätä kissaa onkin ihmetellyt, hän kun aiemmin pelkäsi Miisua, kun ei saanut koskeakkaan tai tuli kynsistä ja minä taas olen saanut pyöritellä miten haluan ja kissa vieläpä pitää minusta huolta. Nykyisin saa siskonikin koskea ja ei enää suuremmin pelkää Miisua.

Mutta nyt otan vielä sukan hetkeksi käsittelyyn, enää ei jaksa keskittyä tuohon rojektiin, mutta tellua pitää hetki katella, että uni maistuu sitten. Muistakaahan, vielä on rapiat kahdeksantoista ja puoli tuntia aikaa osallistua arvontaan. Ja taas kerran oli lisää rapissu seuraajia, kaikille oikein paljon tervetuloa!